Tutkija Pekka Titityyn mukaan teollisuudesta on kahdessa vuodessa irtisanottu 40 000 työläistä!
Nämä ovat sitä joukkoa, mikä on äänestänyt Lipposet, Filatovit, Mönkäreet ja Tennilät eduskuntaan ja joiden käsiin elämänsä ovat luovuttaneet! Mutta pettyivät.
Yhtä lailla he luottivat SAK:hon, joka valehteli heille turvaavansa työläisen aseman, kunhan vain maksatte jäsenmaksut!
Mielestäni oikeistopuolueet eivät ole koskaan pettäneet ihmisiä niin rumasti, kuin tekee VAS, SDP ja SAK!
http://www.helsinginsanomat.fi/teksti/tuoreet/artikkeli/1076154272954
t:jarmo
40 000 petettyä sielua
14
341
Vastaukset
- Hallituspolitiikan
syytä, että työpaikat karkaa ulkomaille.
- Jo vain xxx
Klo 9.56 - 11.05 välisenä aikana hän on kiihkoossaan vaahto suusta valuen kirjoitellut jo 19 viestiä. Pisin väli on 9 minuuttia, varmaan kusitauko. On siinä meillä mielenvikainen yhteiskunnan elätti!
Nyt taas meni Jabalta räksytyksen puolelle.Kirjoittanut: Eikö vain. 19.10.2004 klo 09.56
Keskusta voittaa, vaikka kuinka haukkusitte.
Täällä on muutama hölmö demari joka kerääKirjoittanut: hyviä kirjoituksia 19.10.2004 klo 10.00
Ja laittaa ne uudestaan. Teet siinä laittomasti, sillä sinulla ei ole kirjoittajalta lupaa, ja loukkaat tekijänoikeutta. Rikot tekijänoikeuslakia. Jätän tämän rikospoliiisin asiaksi, koska ylläpito ei valvo tätä. Näin demarit rikkoo kaikessa lakia.
Toden totta.Kirjoittanut: Keskusta on paras. 19.10.2004 klo 10.05
Sekös demaripojuja närästää. Keskustalainen pääministeri johtaa turvallisesti hallitusta fiksulla ja sivistyneellä tavalla. Hallitus on saanut kansansuosion Vanhasen maltillisella käytöksellä. Samalla tavalla Vanhanen johtaa Keskustan kuntavaalien voittoon. Keskusta on entistä parempi. Keskusta on nuorten ja perheiden puolue. Keskusta on palkannauttijoiden puolue. Keskusta on myös kaupunkilaisten puolue. Keskusta on turvallinen ja inhimillinen. Keskustassa on ytyä. Niin on.
Kuka on kateellinen maajussien tuista.Kirjoittanut: No demarit . 19.10.2004 klo 10.08
Kyllä taas demarit tekivät emävaleen. Jos ketkä on toisille kateellisia ne on demarit. Jos ketkä kaivelevat toisten asioita ne on demarit. Pysykäähän demarit rehellisyydessä. Kaunapolitiikan asiantuntujat.
Muistahan kuppari.Kirjoittanut: Kuka tuet hyväksyy. 19.10.2004 klo 10.11
Demokraattisesti valittu eduskunta. Ei luulisi olevan aihetta valehdella kuppaamisesta. Kuppaa omaa päätäsi.
Kok/lipien älymystön vastauksia.Kirjoittanut: Voi tyhmyyttä. 19.10.2004 klo 10.13
Ei enempää.
Ja jaba räksyttää.Kirjoittanut: Sekoomus. 19.10.2004 klo 10.16
Ei muuta.
Mutta muistakaa haukkuessannekin.Kirjoittanut: Kun osoitat toista. 19.10.2004 klo 10.25
Kolme sormea osoittaa itseesi. Täytyy taas kerrata katkeralle ja tosi kovalle valehtelijalle mielipuoliladolle maailman kaunein lause. Teen tämän aivan terveellä mielellä, enkä ole edes hurmoksessa. Enkä ole kenellekkään katkera, enkä haluaa ketään vahingoitta tai saada aikaan mitään pahaa. En halua kenenkään pahoittavan mieltään, vaan haluan, että kaikki ilahtuvat. KESKUSTA ON PARAS.
Taas kokoomukselaiset esittää oppositiopolitiikkaa.Kirjoittanut: Se siitä. 19.10.2004 klo 10.27
Onko parempaa teillä esittää. No ei tietenkään.
Ratamo itse kirjoitti.Kirjoittanut: Liitti. 19.10.2004 klo 10.35
Katkeruus liitti kepuun. Kepulaiset kampesi Akseli Anttilan vallankumousyrityksestä. Anttila pakeni Venäjälle ja jäi sille tielleen. Katkeruus on suvun tunnus.
Miten sinua yököttää, vaikka et tunne yhtään kepulaista.Kirjoittanut: Valehtelit. 19.10.2004 klo 10.40
Etsi joku Keskustalainen perhe ja tee tuttavuutta heidän kanssaan. Kun tutustut huomaat miten paljon olet menettänyt elämästä kun et ole tuntenut keskustalaisia. Keskustalaiset on mukavia ja luotettavia ystäviä.
Demaripojun valheita.Kirjoittanut: Tosi on. 19.10.2004 klo 10.46
Jos asiallisuudesta puhutaan, pitää Demarit laittaa nurkkaan häpeämään.
Mutta valtion edustaja oli O:P:Heinonen.Kirjoittanut: Ministerit tiesi. 19.10.2004 klo 10.50
UTMS kaupoista ja antoivat hiljaisen hyväksymisen. Heinonen olisi valtion edustajana pyytää tarkempi selvitys, jotta asiaa olisi voitu käsitellä. Kyllä UTMS kaupat menee Lipposen munaukseksi.
Ei vaan Sunkvistin kuppaukseta.Kirjoittanut: Rikollinen. 19.10.2004 klo 10.59
Ja Lipponen hyväksyi.
Mutta UTMS kaupat on Lipposen hallituksenKirjoittanut: munaus. 19.10.2004 klo 10.58
Eikö vain. Lue tämän päivän lehtiä ja mieti. Paljon paloi verorahoja.
Niinistö väitti kuulleensa uutisista.Kirjoittanut: Valehteli. 19.10.2004 klo 10.55
Kyllä UTMS kaupat menevät kokonaisuutena Lipposen hallituksen munaukseksi. Paljon paloi verorahoja.
Valtion edustajana oli O-P Heinonen.Kirjoittanut: Ja ministerit tiesi. 19.10.2004 klo 10.53
Ministerit antoi hiljaisen hyväksynnän. Huom ei päättäneet. Kyllä tämä menee kokonaisuudessaan Lipposen hallituksen munaukseksi.
Jaba puhuu ja räkä lentää.Kirjoittanut: Kokoomus häviää. 19.10.2004 klo 11.03
Kokoomuksella hätä. Tällä tavalla ei kokoomus pärjää.
Lipposlaista kylvöä.Kirjoittanut: Hallituspolitiikan 19.10.2004 klo 11.05
syytä, että työpaikat karkaa ulkomaille. - Riku
Jo vain xxx kirjoitti:

syytä, että työpaikat karkaa ulkomaille.Kuka tämä jo vain tyyppi on johon kirjotuksessa viittasit?
- Kepu petää aina

syytä, että työpaikat karkaa ulkomaille.Palkansaajan on painettava niska limassa!
En tosin tiedä,kuka hänelle maksaisi typerien sloganeiden massapostaamisesta? - *****
Riku kirjoitti:
Kuka tämä jo vain tyyppi on johon kirjotuksessa viittasit?
joka kirjoittelee nykyisin vaihtuvalla nikillä, aikoinaan Jo vain-nikillä. Tyyli paljastaa sisällön lisäksi, kuka on aina asialla (paremminkin asian vieressä).
- Podet

syytä, että työpaikat karkaa ulkomaille.demaripoju skitsofreniaa kiihkossasi ja vainoharhaisuudessasi. Mene lääkäriin, minä kirjoittelen rauhassa.
Keskusta on paras.
- N. Gogol
"Kuolleet sielut"
- xvxv
xvxv
- rautalehti
"Tutkija Pekka Titityyn mukaan teollisuudesta on kahdessa vuodessa irtisanottu 40 000 työläistä!
Nämä ovat sitä joukkoa, mikä on äänestänyt Lipposet, Filatovit, Mönkäreet ja Tennilät eduskuntaan"
Nämä ovat Hankkijan konkurssissa ja Valtran myynnissä työttömiksi jääneitä kepuluusereita pitkäaikaistyöttömiä, jotka - ymmärrettävistä syistä - eivät kelpaa oikeisiin töihin edes ilmaiseksi... ilman palkkaa.
Lisää kepuluusereita lentää tunkiolle, kun
Kepu tuhoaa suomalaisen elintarviketeollisuuden... Järvi-Suomen Portti on mennyt jo... ja Valion - voi
mahdollisesti - pelastaa enää myynti Arlalle.
Roskajoukkio koko Kepu.- Demarimilisit vahtii.
Kuten punikkilassa.
Onneksi punikit on vähenevä luonnonvara Suomessa.
Punikit ja Ratamo on roskajoukkoa todellisessa merkityksessä. - t:jarmo
SAK:n työpaikoille tuoma uhoilu aiheuttaa käytännössä sen, että sakilainen vetelehtijäsakki irtisanotaan aina ensin, kun vain mahdollista.
SAK on tehnyt työpaikkojen öykkäripropagandallaan ja SAKin hivutuksella itselleen karhunpalveluksen.
Kysy vaikka kaikilta työnantajilta (jos edes sellaista tunnet), kumman irtisanovat ensin:
ammattipätevyytensä SAK:n jäsenyydellä todistavan räyhäpunikin vai liittoon kuulumattoman ahkeran ja ammattitaitoisen työntekijän, jolle työ mahdollisesti ulkoistetaan?
t:jarmo - rautalehti
t:jarmo kirjoitti:

t:jarmo"kumman irtisanovat ensin:
ammattipätevyytensä SAK:n jäsenyydellä todistavan räyhäpunikin vai liittoon kuulumattoman ahkeran ja ammattitaitoisen työntekijän, jolle työ mahdollisesti ulkoistetaan?"
Ensimmäisenä lähtee se kepulainen kaiket päivät paskahuussissa ja kahvihuoneessa makaileva luuseri, joka vielä kotiin lähtiessään pöllii talon työkaluja ja toimistotarvikkeita... kun tukieurot ei riitä kuin kahteen Volvoon. - t:jarmo
rautalehti kirjoitti:
"kumman irtisanovat ensin:
ammattipätevyytensä SAK:n jäsenyydellä todistavan räyhäpunikin vai liittoon kuulumattoman ahkeran ja ammattitaitoisen työntekijän, jolle työ mahdollisesti ulkoistetaan?"
Ensimmäisenä lähtee se kepulainen kaiket päivät paskahuussissa ja kahvihuoneessa makaileva luuseri, joka vielä kotiin lähtiessään pöllii talon työkaluja ja toimistotarvikkeita... kun tukieurot ei riitä kuin kahteen Volvoon.;-))) hyvä kuvaus. Ilmeisesti se pöllii niitä työkaluja tulevan firmansa nimiin ja jatkaa entistä hommaansa ulkoistettuna.
t:jarmo - rautalehti
t:jarmo kirjoitti:
;-))) hyvä kuvaus. Ilmeisesti se pöllii niitä työkaluja tulevan firmansa nimiin ja jatkaa entistä hommaansa ulkoistettuna.
t:jarmoNoinhan se homma etenee;-)))))))))))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727