Vaimoni oli eilen kovin nalkuttava, mikään ei kelvannut, tein niin tai näin niin aina meni väärin ja huuto/nalkutus vaan jatkui. Varoitin, etten jaksa kuunnella enää, monesti lähden tilanteesta kun näin on, mutten nyt voinut. Kun vaimoni jatkoi ja jatkoi minulla vähän pimeni päässä, otin häntä kädestä kiinni ja raahasin makuuhuoneeseen, en väkisin ihan käveli vähän vastustellen mukana. Otin pöydältä vyöni, tartuin vaimoni housuihin ja vedin ne väkisin alas. Vaimo oli, että mitä helvettiä teen, lopeta heti. En lopettanut, työnsin hänet vatsalleen sängylle ja menin hänen päälleen pitääkseni hänet kiinni. Istuessani hänen selkänsä päällä aloin vyöllä läimiä häntä perseelle, oikeasti kovasti, kummallekin puolen. Vaimo huusi ja pyysi lopettamaan, sanoin hänelle, hullu minä, että kiitä minua tästä ojennuksesta, ei kiittänyt, läimin lisää, nyt jo punottaville pakaroille. Vaimo antoi periksi, nyyhkytti hieman, ja sanoi kiitos. Minä totesin hänen ansainneen tämän, eikä rangaistus ollut ohi, käskin hänet nostamaan perseensä pystyyn ja hänhän oli varmasti märempi kuin koskaan, kostutin sormiani hänen pillussaan ja totesin, että taisi vaimo tykätä, johon hän sanoi, että tykkäsi enemmän kuin mistään. Kostutin vaimoni peräreiän ja työnnyin sisään, nain kovasti, kovemmin kuin ennen kakkoseen ja vaimoni sai orgasmin, ensimmäinen pelkästään anaaliseksistä koskaan, laukesin itse hänen sisäänsä. Annoin rakkaalleni vielä kaksi orgasmia nuolemalla tämän perään. Avio-onnea parhaimmillaan ja yllättävää sellaista.
Piiskaa vaimolle
Karpov
54229
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No joopa joo!!! et varmaan usko itekään tälläseen avio-onneen...
Huvittavaa, aina kun joku kirjoittaa jostain mukavasta elämässään niin joku kommentoi tyyliin "Feikkiä, ei voi olla, fantaisioit, et unissasikaan...". En tiedä onko tuon kirjoittaja tuon kokenut, mutta ihan sama. Mahtava tarina, meillä tällaista myös tapahtuu, mutten tänne kirjoittele.
Kyllä minä piiskaan vaimoani silloin kun se on aiheellista ja sen verran lujaa saakin vyöstäni pakaroilleen ettei vähään aikaan turhista kiukuttele. Seksillä ei siinä ole mitään tekemistä, häntä ei varmasti haluta kunnolla selkäänsä saatuaan.
Otan hänet kyllä syliin ja sanon että muistahan vastaisuudessa olla kiltti tyttö, itkultaan saa sanottua että olen ja samalla nyökyttää päätään.
Meillä vaimo piiskaa miestään mutta kieltää ehdottomasti itsensä piiskaamisen. Minulta on saanut sellaisen lupauksen, että ihan varmasti saa piiskaa, jos on aihetta.
Tuli mieleen kun näin kaupankassalla satulatuolin että miltä mahtaisi tuntua istua sellaisella kun olisi saanut oikein kunnolla, nahkaremmiä, kumiruoskaa ja vielä rottinkia. Piiskattu kunnolla niin että takapuolta ja reisiä aristaa. Jäljet näkyvät reilun viikon tai enemmänkin. Ehkä vähän ihokin rikki paikoin. Ei se ole vaarallista. Siinä voisi olla muikea tunne kun pyllyä aristaa housujen hangatessa piiskan jäkiä ja voisi siinä pimpsakin kostua.