Olen 35-vuotias sosiaalisten tilanteiden pelosta, paniikkihäiriöstä (ilmenee lähinnä agorafobiana) ja masennuksesta kärsivä naisihminen. Minulla ei ole ystäviä, joiden kanssa lähteä esim. elokuviin tms. ,ja yksin en pysty menemään - tästä johtuen mielenterveystoimistosta suositeltiin, että hakisin henkilökohtaista avustajaa.
Nyt minulle on ilmeisesti myönnetty avustaja, ja koko juttu alkoi ahdistaa - en tiedä, pystynkö viettämään aikaa vieraan ihmisen kanssa, omassa tuttavapiirissä ei ole ketään, jota voisin tehtävään pyytää. En tiedä, onko minusta koko juttuun.
Onko täällä kenelläkään ollut henkilökohtaista avustajaa, ja miten homma on teillä toiminut / sujunut? Mitä olette avustajan kanssa tehneet?
Nyt minulle on ilmeisesti myönnetty avustaja, ja koko juttu alkoi ahdistaa - en tiedä, pystynkö viettämään aikaa vieraan ihmisen kanssa, omassa tuttavapiirissä ei ole ketään, jota voisin tehtävään pyytää. En tiedä, onko minusta koko juttuun.
Onko täällä kenelläkään ollut henkilökohtaista avustajaa, ja miten homma on teillä toiminut / sujunut? Mitä olette avustajan kanssa tehneet?
Vastaukset 7
Vanhimmat
No tavallaan, toinen vanhemmistani on toiminut "avustajanani" kauan.
Suosittelen että otat koiran, tai miksei kaksi, näinhän julkkis Mauculay Culkin selätti agorafobian, kun oli pakko ulkoiluttaa koiraansa kodin ulkopuolella. Iso turvallinen koira voisi toimia "tukenasi".
Haaveilen ystävästä tai jostakusta joka auttaisi kulkemaan kodin ulkopuolella ! Ota ihmeessä tarjottu vastaan , ei ole pakko jatkaa mitään jos et tahdo mutta kokeile ensin !
En viitsi enää kertoa ,miten pitkään olen kotona ollut mieleni vankina, joskus kirjoitin tänne mutta sain negatiivistä palautetta eikä kukaan uskonut .
Nyt haaveilen yhä enemmän jostain ihmisestä avukseni , haaveilen erosta ,omasta kodista... mutta sen lisäksi että olen mieleni vanki ,olen myös täysin riippuvainen miehestäni.
Olen toiminut tukihenkilönä useille henkilöille. Yhdellä oli paniikkihäiriö. Kun kemiat kohtaavat, voi tukisuhde olla antoisa. Tukisuhteemme oli läheinen, silti se oli tukisuhde. Paha puoli kun sellaisilla suhteilla on aina alku ja loppu. Jäimme molemmin puolin kaipaamaan yhteisiä tekemisiämme. Se oli antoisaa aikaa - molemmille. Kävimme monissa paikoissa ja tilaisuuskissa, missä tuettavani ei voinut edes uneksia käyvänsä. Jostain kumman syystä hän uskalsi, rohkeni, osasi. Sanoin että se voima, mitä hän luulee minusta saavansa, on hänessä itsessään, kun vain osaa sen ottaa käyttöön. Ja sopivan henkilön kanssa se onnistuu. Pienin askelin voi sitten ottaa omiakin yrityksiä "ihmisten ilmoille". Aluksi se voi olla vaikka oman kadunpätkän "valloittaminen" (riippuu missä asuu) ja kulkeminen päästä päähän. Aluksi pätkä, lopuksi 5 kilometriä.
Kävimme elokuvissa, kansalaisopiston harrastepiireissä, uimahallissa, kuntosalilla, puistoissa kävelemässä jne.
Vieraan ihmisen kanssa on ihan hyvä tehdä kaikenlaisia asioita. Joskus jopa parempi kuin tuttujen, kun tutuhan kuitenkin usein jotenkin säälivät. Eivät kohtaa tasavertaisina. Ota avustaja ilman muuta. Pitäähän sitä jotain uskaltaa. Rohkeasti. Tsemppiä!
Moikka! Missäpäin etsit avustajaa ja millaisilla tunneilla :) ?
Pakko kysyä että missäpäin suomea asustelet kun voist esim täältä löytää ystävän/avustajan? :)
Pirkamaalta, tunteja on ilmeisesti 30 kuussa.
Vittu jätkät, nainen etsii itselleen kokenutta ja asiasta tietävää avustajaa arkensa avuksi, ei treffiseuraa hakevaa miestä joilla mahollisesti taka-ajatuksia ja jotka vain nyökytyttelevät ja toistelevat ''kyllä se siitä'' naisen kertoessa avun tarpeestaan.