Onko liikkeellä tällaista?

Hei, minulla oli noin viikon verran puolikuntoinen olo ja työpäivän jälkeen nukuin toista tuntia. Viime lauantaina kävin lenkillä ja ajattelin, että nyt tästä paranen. Mitä vielä, kurkku kipeytyi kuin salama kirkkaalta taivaalta samana iltana äkisti. Rämmin maanantaina töihin ja nyt olen ollut kotisohvalla maanantai iltapäivästä lähtien. Olo on edelleen karsea, ei kuumetta, yskänpuuskia, ääni maassa ja nenä tukossa. En jaksa kertakaikkiaan yhtään mitään. Tuntuu, että jalat pettää alta. Huomenna pitäisi mennä töihin, mutta ainakin nyt tuntuu toivottomalta.. Onko tällaista liikkeellä, voiko olla kuumeetonta keuhkokuumetta? Kiitos kommenteista :)
43720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulla jotain samantapaista. Perjantaina kävin nukkumaan terveenä ja lauantaina herätessä oli kurkussa kipeä tunne ja nuha. Iltaan mennessä oli ääni kadonnut kokonaan. Sunnuntaina olo oli vielä kamalampi kuin lauantaina. Kävin päivystyksessä, eipä sieltä mitään osattu sanoa. Crp ja nieluviljely otettiin, mutta edes tuloksia niistä en saanut... Sairaslomatodistuksessa diagnoosina oli "määrittämätön akuutti ylähengitystieinfektio". Olen koko sairaslomani maannut sängyssä, ottanut särkylääkettä, syönyt ja juonut kylmää, kun mikään muu ei maistu. Tänään olisi pitänyt jo palata kouluun, mutta mulla on edelleen kuumetta ja yskin ja pärskin kokoajan. Ja kun mä yskin, niin limaa tulee aivan hirveästi keuhkoista. Se on kellertävää ja nyt on ollu vertakin mukana. Ja sanottakoon vielä, että omistan erittäin huonon vastustuskyvyn, sillä olen talven aikana useammin kuin 5 kertaa kipeänä. Mulla on epäilty astmaa, mutta ne testit jäi omasta laiskuudesta kesken. Ois kiva tietää kyl, et mikä oikeen vaivaa. Kokemusta on liikaakin huonosta terveyskeskuksen palvelusta... yksityinen parempi?

Äänestä
  • Hei, mene ihmeessä niihin astmatesteihin. Jos sinulla on usein pitkittynyttä yskää, se saattaa johtua astmasta. Molemmilla aikuisilla lapsillani on astmalääkitys ja sen myötä flunssat on loppuneet lähes tyystin. Poikani kyllä sairasti lähes koko viime syksyn armeijassa, keväällä hänen kunto oli intissä parempi. Kotiuduttuaan armeijasta, ei ole juurikaan tarvinnut astmalääkettä. Jos sinulla on astmatyyppistä tulehdusta kehkoissa, kortisonilääke helpottaa ja saattaa olla, että et tarvistisi lääkettä kuin esim. flunssan yhteydessä :)

    Äänestä

Tuollaista flunssaakin on nyt liikkeellä. Olen kuullut monelta samaa viimeaikoina. Alkavaa mykoplasmaa tai keuhkoklamydiaakin voi olla - molemmat näistä saattavat parantua itsestäänkin, mutta jos oireilu jatkuu niin kannattaa vaikka yksityisellä lääkärillä otattaa vasta-ainetestit, jos ei kunnallisella puolella suostuta ottamaan.

Tärkeintä nyt on välttää stressiä (niin fyysistä kuin henkistä), levätä ja tukea immuunijärjestelmää.

Äänestä
  • Kiitokset vastauksista :) Kävin eilen aamulla yksityisellä lääkärillä ja sain to ja pe sairauslomaa. Vieläkin on veto ihan pois mutta yskä ja nuha loppuivat kuin seinään. Ruoka ei ole maistunut koko viikolla, ja vatsakatarri meinaa vaivata buranan syömisen takia. Olen sairastanut muutama vuosi sitten mykoplasman ja keuhkoklamydian samanaikaisesti. Silloin ihmettelin, että miksi on vaikea hengittää, näin väsynyt tai sairaan tuntuinen olo ei silloin ollut. Tai ehkä olen vain unohtanut.... :) No kaipa tämä tästä kun vielä on viikonloppu aika levätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meeri -68 kirjoitti:

Hei, minulla oli noin viikon verran puolikuntoinen olo ja työpäivän jälkeen nukuin toista tuntia. Viime lauantaina kävin lenkillä ja ajattelin, että nyt tästä paranen. Mitä vielä, kurkku kipeytyi kuin salama kirkkaalta taivaalta samana iltana äkisti. Rämmin maanantaina töihin ja nyt olen ollut kotisohvalla maanantai iltapäivästä lähtien. Olo on edelleen karsea, ei kuumetta, yskänpuuskia, ääni maassa ja nenä tukossa. En jaksa kertakaikkiaan yhtään mitään. Tuntuu, että jalat pettää alta. Huomenna pitäisi mennä töihin, mutta ainakin nyt tuntuu toivottomalta.. Onko tällaista liikkeellä, voiko olla kuumeetonta keuhkokuumetta? Kiitos kommenteista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu