Sinänsä provosoiva kysymys, kun molemmilla on kannattajansa.
Olen ajatellut lähiaikoina vaihtaa kiesiä (joka on nyt Mondeo 1.8 STW vm.-99). Vaihtoehtoina ovat v.-02-03 C5 Breakki tai Mondeo STW.
Olispa mukava kuulla muidenkin mielipiteitä, kumpi vetää pitemmän korren. Kavereilta kysyin jo. Päätös on kuitenkin vaikea, molemmat ovat houkuttelevia vaihtoehtoja.
Mitäs mieltä sinä olet ?
C5 vai Mondeo?
17
4815
Vastaukset
- cbas
Itselläni oli kalkkiviivoilla kaksi vaihtoehtoa -01 mondeo ja samanikäinen C5:nen molemmat 90hv dieseleitä (sedan). Lyhyesti sanoisin, että mondeo oli omasta mielestäni kaupunkiajossa aavistuksen miellyttävämpi, mutta C5 vei voiton maantiellä. Kokonaisuutena C5 oli jotenkin paremmin loppuun asti suunniteltu.
Ostin C5:sen. - TeeKoo
Minä ehdotan, että otat molemmat pitkään koeajoon. Mieti etukäteen lenkki, jossa on mahdollisimman paljon erilaisia teitä ja nimenomaan sellaisia, joilla tulet ajamaan.
Ajat molempia pari-kolme tuntia ja mietit sitten. Mitä enemmän ajat maantiellä, sitä todennäköisemmin miellyt Vitoseen. - countergear
Jos lähtökohtana on jälleenmyyntiarvo siinä vaiheessa kun autot ovat 6-7 v. vanhoja niin taitaapi modeemi viedä voiton.
Kohtuullista kyytiähän molemmat tarjoavat, citikka jousitukseltaan parempi, modeemissa taas mielestäni paremmat penkit.
Toisaalta omassa C5:ssa ollut kohtuuttoman paljon pikkuvikoja, ei toki tiellejättämisiä, niin että pitäisin modeemia parempana vaihtoehtona - kunhan ovien ruosteongelmat vain on takuuvarmasti hoidettu kuntoon.- C5 2003
Aina puhutaan jälleenmyyntiarvosta yksiselitteisenä totuutena. Jos teet kunnon kustannuslaskelman 7 vuodelle ja otat vertaisluun suunnilleen saman moottori/varustetason autot uutena, vie C5 varmasti voiton.
Se on uutena sen verran halvempi, että jotain 7 -vuotiaana arvo saakin olla paljon pienempi ja silti hankinta on ollut taloudellisesti kannattava.
Omalla C5:llä on nyt ajettu n. 40000 km enkä yhdy käsitykseen, että siinä olisi runsaasti pikkuvikoja. Pari vikaa on takuuseen korjattu siten, että on aiheutunut ylimääräinen huoltokäynti.
Mondeon (Fordin) pahin tyyppivika tulee vasta vähän takuuajan jälkeen -- vetoakselit uusiksi suurella todennäköisyydellä, jos et itse pane niveliin lisää rasvaa vuosittain. Näinhän moni Ford omista tekee, koska vetoakseliremontti on kallis ja vältettävissä omatoimisella huollolla. - countergear
C5 2003 kirjoitti:
Aina puhutaan jälleenmyyntiarvosta yksiselitteisenä totuutena. Jos teet kunnon kustannuslaskelman 7 vuodelle ja otat vertaisluun suunnilleen saman moottori/varustetason autot uutena, vie C5 varmasti voiton.
Se on uutena sen verran halvempi, että jotain 7 -vuotiaana arvo saakin olla paljon pienempi ja silti hankinta on ollut taloudellisesti kannattava.
Omalla C5:llä on nyt ajettu n. 40000 km enkä yhdy käsitykseen, että siinä olisi runsaasti pikkuvikoja. Pari vikaa on takuuseen korjattu siten, että on aiheutunut ylimääräinen huoltokäynti.
Mondeon (Fordin) pahin tyyppivika tulee vasta vähän takuuajan jälkeen -- vetoakselit uusiksi suurella todennäköisyydellä, jos et itse pane niveliin lisää rasvaa vuosittain. Näinhän moni Ford omista tekee, koska vetoakseliremontti on kallis ja vältettävissä omatoimisella huollolla."Se on uutena sen verran halvempi, että jotain 7 -vuotiaana arvo saakin olla paljon pienempi ja silti hankinta on ollut taloudellisesti kannattava."
Ei se niin paljon halvempi kuitenkaan ole ja ainkin tähän päivään mennessä mondeo tuntuu olevan käytettynä halutumpi kuin vitonen. Kolmelle vuodelle laskettuna tilanne on pikkuisen erilainen - kuka jaksaa pitää samaa kiesiä 7 vuotta?!?
Toisekseen, auton hankinta ei milloinkaan ole taloudellisesti kannattavaa (paitsi sijoitusautot), on vain kyse siitä miten ison tappion haluaa ottaa kantaakseen; arvonalennuksen, polttoaineen, korjaamokäyntien ym käyttökulujen osalla.
Omallani on ajettu 64tkm ja pikkuvikatikettejä on sen verran paljoa etten missään nimessä yhdy käsitykseen auton viattomuudesta ;-)
Vuonna -05 hankittava uusi autoni ei varmasti ole C vaan todennäköisesti F, jonka ruoste ja vetonivelongelmat eivät enää uusia versiota vaivaa. Tämä nyt on minun mielipiteeni asiasta, fanaatikot jauhakoot omiaan. - Henry F.
countergear kirjoitti:
"Se on uutena sen verran halvempi, että jotain 7 -vuotiaana arvo saakin olla paljon pienempi ja silti hankinta on ollut taloudellisesti kannattava."
Ei se niin paljon halvempi kuitenkaan ole ja ainkin tähän päivään mennessä mondeo tuntuu olevan käytettynä halutumpi kuin vitonen. Kolmelle vuodelle laskettuna tilanne on pikkuisen erilainen - kuka jaksaa pitää samaa kiesiä 7 vuotta?!?
Toisekseen, auton hankinta ei milloinkaan ole taloudellisesti kannattavaa (paitsi sijoitusautot), on vain kyse siitä miten ison tappion haluaa ottaa kantaakseen; arvonalennuksen, polttoaineen, korjaamokäyntien ym käyttökulujen osalla.
Omallani on ajettu 64tkm ja pikkuvikatikettejä on sen verran paljoa etten missään nimessä yhdy käsitykseen auton viattomuudesta ;-)
Vuonna -05 hankittava uusi autoni ei varmasti ole C vaan todennäköisesti F, jonka ruoste ja vetonivelongelmat eivät enää uusia versiota vaivaa. Tämä nyt on minun mielipiteeni asiasta, fanaatikot jauhakoot omiaan.Ruosteen kemiallinen merkki.......
- C:stä
Henry F. kirjoitti:
Ruosteen kemiallinen merkki.......
Ai että terveisin vehon myyntitiimikö?
- C5 2003
countergear kirjoitti:
"Se on uutena sen verran halvempi, että jotain 7 -vuotiaana arvo saakin olla paljon pienempi ja silti hankinta on ollut taloudellisesti kannattava."
Ei se niin paljon halvempi kuitenkaan ole ja ainkin tähän päivään mennessä mondeo tuntuu olevan käytettynä halutumpi kuin vitonen. Kolmelle vuodelle laskettuna tilanne on pikkuisen erilainen - kuka jaksaa pitää samaa kiesiä 7 vuotta?!?
Toisekseen, auton hankinta ei milloinkaan ole taloudellisesti kannattavaa (paitsi sijoitusautot), on vain kyse siitä miten ison tappion haluaa ottaa kantaakseen; arvonalennuksen, polttoaineen, korjaamokäyntien ym käyttökulujen osalla.
Omallani on ajettu 64tkm ja pikkuvikatikettejä on sen verran paljoa etten missään nimessä yhdy käsitykseen auton viattomuudesta ;-)
Vuonna -05 hankittava uusi autoni ei varmasti ole C vaan todennäköisesti F, jonka ruoste ja vetonivelongelmat eivät enää uusia versiota vaivaa. Tämä nyt on minun mielipiteeni asiasta, fanaatikot jauhakoot omiaan.Mondeo oli muistaaksen samoilla varusteilla kuin oma C5 on noin 8000 € kalliimpi, eli eroa oli huomattavasti.
Ford ei ole tietoisesti ratkaissu vetariongelmaa, vaan suojakumien tiivistys on pysynyt samana (vrt. Tuulilasin testit). Fordhan on ilmoittanut, että vetonivelten normaali käyttöikä on alle 100000 km. Kyse on kustannusten optimoinnista. Hieman kalliimmalla tiivistysrakenteella mitään ongelmaa ei olisi. Kun rasvat pysyy sisällä takuuajan, se riittää, tuleehan yhtymälle ja huollolle lisää katetta kalliiden osien vaihdoista.
Joka autossa on jokin vastaava juttu, niin Fordissa kuin PSA:nkin tuotteissa. Se on kuluttajan kestettävä ja hyväksyttävä. Fordin ongelman voi omatoimisuudella välttää, kuten sanoin, mutta auto on kallis varusteluun nähden. - mistä tiedät ?
countergear kirjoitti:
"Se on uutena sen verran halvempi, että jotain 7 -vuotiaana arvo saakin olla paljon pienempi ja silti hankinta on ollut taloudellisesti kannattava."
Ei se niin paljon halvempi kuitenkaan ole ja ainkin tähän päivään mennessä mondeo tuntuu olevan käytettynä halutumpi kuin vitonen. Kolmelle vuodelle laskettuna tilanne on pikkuisen erilainen - kuka jaksaa pitää samaa kiesiä 7 vuotta?!?
Toisekseen, auton hankinta ei milloinkaan ole taloudellisesti kannattavaa (paitsi sijoitusautot), on vain kyse siitä miten ison tappion haluaa ottaa kantaakseen; arvonalennuksen, polttoaineen, korjaamokäyntien ym käyttökulujen osalla.
Omallani on ajettu 64tkm ja pikkuvikatikettejä on sen verran paljoa etten missään nimessä yhdy käsitykseen auton viattomuudesta ;-)
Vuonna -05 hankittava uusi autoni ei varmasti ole C vaan todennäköisesti F, jonka ruoste ja vetonivelongelmat eivät enää uusia versiota vaivaa. Tämä nyt on minun mielipiteeni asiasta, fanaatikot jauhakoot omiaan.Uusia autoja, Fordia lukuun ottamatta,
ei ruoste ole vaivannut 10 vuoteen.
Älä osta Fordia.
- Jorkki
PAri vuotta takaperin tein valintaa samojen autojen välillä (C5 1.8 sx break ja Mondeo 1.8 farkku), auto tuli työsuhde peliksi eli kyse oli siitä mitä saa tietyllä rahalla.
Sitikka oli paremmin varusteltu ja joka suhteessa tuntui ylellisemmältä, Fordista jäi halpahalli fiilis.
Ajettavuudessa sitikka pesee Fordin muualla paitsi kaupungissa, siellä Ford on ketterämpi.
Molemmat ovat luokkansa kookkaimmasta päästä mutta sitikka on isompi, tuntuu että sitikka on numeroa suurempi vaikka paperilla mitat kertovat osapuilleen samaa.
Vikoja ei ole ollut ja Veho on hoitanut hommansa arvosanalla 10 .
Suosittelen lämpimästi C5:sta omasta ja kolmen työkaverin puolesta.- C :stä
Ai että terveisin vehon myyntitiimikö???
- cbas
C :stä kirjoitti:
Ai että terveisin vehon myyntitiimikö???
Trolli!
- naisnäkökulma
C5 on kyllä miellyttävä ajopeli, ei sille mitään mahda. Pikkuvikoja, niitä on ollut harmittavan monta, mutta kai niistäkin on päästy uusimmissa malleissa. Ranskalaista tyylikkyyttä ja mukavuutta, ota siis ranskalainen.
- Vaihdekeppi
Naisnäkökulmaa: Vaihdekepin nuppi on mukava käteen.
Penkit menee kokonaan makuuasentoon.
Ratti on mukavan paksu ja kiinteä käteen.
Sisustaverhoilu on mukavasti sävytetty mattoihin ja koelaudan kehykseen. Todella raikas piirre on jäähdytettävä hanskalokero. Paljon tilaa pikkutavaroille ja valot meikkipeilissä molemmilla puolilla. Niin ja todella mukava viinipullon avain kaupantekijäisinä, C5 kaiverruksella tetty.
Suosittelen C5:sta paljon ennen Mondeota.
Nyt on uusi hymyilevä maskikin ja pidennetyt pakarat.
- citholic
Mondeo on lienee yhtä laadukas kuin pikkuveljensä?
Alla foorumeista parhaat palat!
----------
Autooni vaihdettiin vetonivelet akselit kun sillä oli ajettu n. 40 tkm. Nyt ne on taas hajalla ja mittarissa 110 tkm. Saako tarvikkeena ja mihin hintaan?
V:Ei
Onko kellään kokemuksia miten ristiselän tuen saa kuntoon? Sitä on kaksi kertaa korjattu Foordin huollossa, mutta taasen hajalla.
V:Ei kestä ellet osta uutta (erimerkkistä) jakkaraa autoosi
Saako pissapojan letkun korjattua takaa, vuotaa sisään, vai pitääkö taas mennä foortille?
V:Tuskin pystyy itse ainakaan korjaamaan
Onko normaalia että ovien alareunoista karisee maalit, auto on kuitenkin mallia 2001?
V:On Sinun autossasi
Saako ovien narinan jollakin aisoihin, huollossa laittoivat öljyä mutta ei auttanut?
V:Hyvin yleinen ongelma. Vaikea paikallistaa.
Saako eberiin (lisälämmitin) keskusyksikköä mistään, foortilla maksaa 1000 ekee?
V:Ei
Moottorin kiinnityskumit ilmeisesti sököt, kun talvella motskarin ääni siällä niin kova ettei kuule omaa ääntä, onko helpot/vaikeat vaihtaa?
V:Vaikeat
Miten "tekstiilimatot" lokareiden alta saisi vaihdettua, koska haisevat mädäntyneelle kun auto tallissa?
V:Revittävä & raavittava irti. Järjetön rakenne, kuinkahan paljon melutaso lisääntyy jos ne tosiaan repii irti?
Tässä nyt tärkeimmät, kaikkia en viitsi tänne edes laittaa...
----------------
Focus 1.8i trend-99 stw oli ja meni. Ajoin 55tkm, ja tässä listaa
-kitit lähti takaovista -penkinlämmitin uusittiin -maalit pursuili ikkunantiivisteiden vierestä -takaluukun(wagon) sähkölukko hajosi -pakkasella käsijarru juuttuili -mittarit pyöri kuin silmät hullun päässä, kun oli pakkasta (sanoivat testaukseksi, mutta joskus ajoin yli 220km/h-lasissa töihin;)
-kuraläpät irtoili omia aikojaan -rattilukko ei toiminut kesähelteellä (näin oli! Jos lämpöä enemmän kuin 20C, niin lukko lakkasi toimimasta)
-öljynkorkki uusittiin, kun vuosi öljyt pihalle - lisättiin toinen tuulettimen anturi, kun kone lämpeni liikaa.
--------------
Minullakin on huonoja kokemuksia Focuksesta (naiseni auto). Auto on vm. -99 1.6 stw, jolla on nyt ajettu n. 110 000 km.
Ruostuminen on ollut voimakkainta takaluukun alareunassa. Aluksi maali alkoi muhia luukun sisäreunalla, mutta nyttemmin ruostetta on ilmestynyt myös ulkopuolelle.
Lisäksi takaovien alareunoissa on tänä keväänä havaittu alkavaa ruostumista.
En ole ollut vielä toistaiseksi yhteydessä maahantuojaan koskien tätä ruostumista. Korillahan pitäisi olla usean vuoden ruostumattomuustakuu. Mutta koskeeko se myös luukkuja? ...täytyy ottaa selvää, varsinkin kun teidän kokemuksienne mukaan yhteydenotto on ollut kannattavaa.
Sitten tuosta toisesta Fordien suuresta ongelmasta, eli vetoakseleista. Mekään emme ole välttyneet niistä ongelmista.
Ensimmäisen kerran ravistusta alkoi esiintymään jo noin 40 000 kilometrin jälkeen (auto vähän yli vuoden vanha). Diagnoosi oli tyly: sekä sisemmät että ulommat vetonivelet vaihdettava. Kaiken lisäksi Ford ei suorittanut tätä korjausta kokonaan takuuna, koska autossa on kuulemma vain vuoden mittainen takuu.
Korjauksen jälkeen auto toimi jonkin aikaa hyvin, mutta taas reilun vuoden ja vähän yli 30 000 km jälkeen ravistus palasi ja jälleen vetoakseleiden nivelet (kaikki 4 kpl) todettiin viallisiksi. Tällä kertaa Ford ei enää lupautunut osallistumaan korjauskustannuksiin millään tavoin. Asiasta on vireillä valitus kuluttaja-asiamiehelle.
Näiden ongelmien lisäksi pienempää (halvempaa) haittaa ovat aiheuttaneet koiranluut (etukallistuksenvakaajan päissä) ja takapyöränlaakerit, joita on jouduttu vaihtelemaan muutamaan kertaan.
Tämä vikaluettelon perusteella voisi varmaan kuvitella auton olevan kohtuuttoman kovassa käytössä. Todellisuudessa autolla on kuitenkin ajettu lähinnä vain Helsinki-Hämeenlinna väliä, siis hyväkuntoista moottoritietä.
Ei varmaankaan tarvitse erikseen todeta, että luottamus Fordiin on mennyt.
---------------
Ei minulle riitä se, että ovien kittiviat korjataan takuuseen, kun niitä omasta focuksesta on korjattu 2 kertaa ja vieläkään ei kaikkia luukkuja ole korjattu ja totta helevetissä ne viimeisetkin luukut ruostuu vuoden parin sisällä. Jokainen korjaus on kestänyt viikon ja siksi aikaa on pitänyt ottaa sijausauto omaan piikkiin. Vetoakseli vaihdettiin 35 tkm:n kohdalla ja sekin meni takuuseen osien ja korjauksen osalta, mutta seuraava vetari ei mene takuuseen ja se tulee maksamaan 700 - 800 euroa. Ja se toinen vetari tulee varmasti kuitenkin särkymään, vaikka klemmarit on vaihdettu, niin kumin välistä tursuaa rasvaa hieman pihalle...
Lisäksi kun nyt on takaluukku ja 2 ovea korjattu, niin ovet ovat aivan jälkiasenteisen näköiset ja pitäisi varmaankin taas käyttää pajalla säädettävänä, jotta olisivat edes siedettävästi linjassa ja tiivisteet eivät suhisi ihan niin paljoa. No nyt kuitenkin alle 90 tkm:ä ajettuna kuskinpenkin ristiseläntuki on paskana, samoin penkinlämmitys, takalasin pissapojan letku taas poikki, takaluukun kaasupumput taas sökönä, takarenkaan laakeri leikkasi kiinni 60 tkm:n kohdalla --> matka jäi kesken...
Mutta kuitenkin en sulata sitä, että autosta ruostuu ovet vaihtokuntoon muutamassa vuodessa, joten tuleva auto ei ole enää Ford. Ja uudessa Focuksessa on samat vetarit kuin C-Maxissa ja mondeoissa. Lisäksi nykyisissä mondeoissa on samaa kittivikaa kuin focuksissakin...
---------
-02 vuosimallin focus ja yllättäen nämä kuuluisat kittaukset ovien saumoissa kupruilevat. Lisäksi takaluukussa alkavaa ruostetta ja luonnollisesti 45 tkm ajetussa autossa vetaritkin on jo vaihdettu. Ovet korjataan kolmen viikon päästä, takaluukulle ei sanota juuta tai jaata.
Kerrassaan laadukkaista autoja nämä foorfit. Onneksi seuraava auto on jo tilattu ja tulee tammikuussa. Ja ei muuten ole FORD!
---------
Focus sedan 1.6 ltd vm.2001 ajettu 49tkm Heti uutena hammastanko rikki (takuuseen) Vetarit vaihtoon n.30 tkm kohdalla (takuuseen) Vetarin tiivisteiden uudelleentiivistys vaihdosta n. 9 kk jälkeen (takuuseen). Vilkunpalauttaja rikkoutui (ei takuuseen). Ensin korjattiin yksi ruostunut ovi, ruostuminen uusiutui, jonka jälkeen kaikki neljä ovea ja konepelti vaihdettiin (takuuseen). Yhden oven keskuslukko ei pelannut vaihdon jälkeen, uusintakäynti (takuuseen). Ovien vaihdon jälkeen äänet ulkopuolelta kuuluivat voimakkaasti vettä valui toisen takaoven kohdalta, jälleen uusintakäynti pajalla (takuuseen).
----- - enfant
mulla oli hakusessa mondeo ghia stw, passat variant,C5 ja muut mutta C5:n otin koSKA SE KIIHOTTI ENITEN eikä GHIA mondeoita oikein ollut myynnissä. passatit oli kaikki huonoilla varusteilla tai hiton kalliita. ainakin vielä olen tyytyväinen
- enfant
meillä on focus ja C5 autoina.vitosesta ei ole vielä paljon kokemuksia. siskolla mondeo. mondeon takuisiin meni 3ovea bensamittarin kortti ja vetoakselit.C5:ssa nyt ei muuta kuin takaluukun ruosteoireilu kahvan alta, ei kuulemma tyypillistä C5:lle. vehon takuu hakusessa luukulle.tehdaskutsu lämppärin pistokkeen tarkastukseen. viime viikolla vaihtui takuisiin kaikki vanteet.focus stw ghia:n takaluukku ruostui kanssa kahvan alta, fordin tuomio:ei korvata. fuk fordille.focus on toiminut hyvin.ei o mennyt kuin jousi vaihdekepin juuresta.vetarit kannattaa rasvatuttaa huollossa lisätyönä viimeistään joka toinen vuosi.mulla on ne kunnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679