Olen 19 vuotias nuori nainen.
Ajattelen, ettei kukaan voi olla kiinnostunut minusta, kukaan ei halua tutustua minuun, kukaan ei voi pitää minusta, kukaan ei voi ihastua minuun, muut ihmiset ovat kiinnostavampia ja parempia kuin minä. Kaikki varmati ajattelevat minusta pahaa, kaikki luulevat minun olevan toisenlainen, kuin oikeasti olen.
En ole tarpeellinen tai tärkeä kenellekkään.
Olen yksinäinen. Koen olevani hyvin erilainen kuin muut. Koen itseni aina ulkopuoliseksi esimerkiksi koulussa.
En jaksa tätä enää! Osaisiko joku auttaa minua? Miksi tunnen näin? Koska tämä menee ohi? Miten voisin yrittää selättää ongelmani?
Ajattelen, ettei kukaan voi olla kiinnostunut minusta, kukaan ei halua tutustua minuun, kukaan ei voi pitää minusta, kukaan ei voi ihastua minuun, muut ihmiset ovat kiinnostavampia ja parempia kuin minä. Kaikki varmati ajattelevat minusta pahaa, kaikki luulevat minun olevan toisenlainen, kuin oikeasti olen.
En ole tarpeellinen tai tärkeä kenellekkään.
Olen yksinäinen. Koen olevani hyvin erilainen kuin muut. Koen itseni aina ulkopuoliseksi esimerkiksi koulussa.
En jaksa tätä enää! Osaisiko joku auttaa minua? Miksi tunnen näin? Koska tämä menee ohi? Miten voisin yrittää selättää ongelmani?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen tuntenut noin koko ikäni olen 23 vuotias mieshenkilö.
Totuus on se että oikeasti kukaan ei ajattele sinusta noin, mutta tiedän sen että et kykene uskomaan sitä vaikka 1000 ihmistä kertoisi sen sinulle päin naamaa että eivät näe sinussa mitään outoa tai huonompaa sillä kärsin itsekkin samasta ongelmasta.
Yksinäisyys vain pahentaa tuota olotilaa koska kun on tarpeeksi kauan yksin tuollaisten ajatusten kanssa niin niitä alkaa ajattemaan kuin ne olisivat 100% faktoja eikä mikään muu voi olla enään totta.
Hiljaisia on vaikea lähestyä koska ei tiedä henkilön luonteesta tai persoonallisuudesta välttämättä mitään niin eihän siinä sitten tiedä mitä sanoa.
Kokeile olle puheliaampi, mitä siinä voi hävitä jos nyt jo koet olevasi yksinäinen?
> Hiljaisia on vaikea lähestyä koska ei tiedä henkilön luonteesta tai persoonallisuudesta välttämättä mitään
Lajitoverit ovat siitä kummia otuksia, että niitä voi kuvitella tuntevansa, mutta kuitenkin niiden mielen syövereihin ei näe kovin syvälle. Muistuu mieleen tarina miehestä, jonka läheinen kollega tarinan minulle kertoi. Tarinan kertoja piti miestä leppoisana, puheliaana, hyväntuulisena ja hyvänä seuramiehenä, jolla elämä oli kaikin puolin hyvää. Eräänä päivänä tarinan miehen sijasta töihin tulikin suruviesti. Mies oli päättänyt päivänsä. Tarinan opetus siis on: älä koskaan kuvittele tietäväsi, mitä toisen päässä liikkuu.
Aloittaja ei edes kertonut olevansa hiljainen. Minäkään en ole hiljainen vaan puhun tuttujen ihmisten seurassa, jos suoraan sanotaan, paskaa kovaan ääneen ja jälkeenpäin usein kadun sitä, että pitikin mennä taas huutamaan omaa erinomaisuuttaan.
Tilkkanen viiniä !
(mutta vain tilkkanen !)
> Osaisiko joku auttaa minua?
Voin yrittää auttaa kertomalla, että olen mielestäni pahaa seuraa ja ihmiset sietävät minua vain olosuhteiden pakosta. Pysyttelen omissa oloissani, jotten häiritsisi muita. Olen yksinäinen, siis minulla ei ole yhtään ystävää. Kaikkiin tuntemiini ihmisiin, jotka olen tavannut viimeksi kuluneen vuoden aikana, olen tutustunut olosuhteiden pakosta. Minulla ei ole lapsia eikä tulekaan, joten elämäni on kutakuinkin merkityksetön. Kun kuolen, minusta ei jää tänne muuta kuin ehkä hautamuistomerkki. Samantapaisia ajatuksia on näköjään muillakin.
> Miksi tunnen näin?
Hyvä kysymys. Ehkäpä jonain päivänä keksit vastauksen, jonka muuten haluaisin tietää, ja samalla autat itseäsi "selättämään ongelmasi."
Odota pari vuotta, niin kyllä se siitä. Olet kuitenkin nainen, joten saat ihan pakosti edes miesystävän.
Lakkaa kuvittelemasta että tietäisit mitä toiset ajattelevat.
Tiedän mitä heikko itsetunto ja yksinäisyys aiheuttaa, jos yhtään helpottaa, et todellakaan ole yksin ajatustesi kanssa. Tsemppiä
Terve
Ymmärrän sinua oikein hyvin. Itse olen jo 36 vuotias ja samanlaista ongelmaa tuntuu olevan eli vakea uskoa jotta kukaan nainen voisi olla kiinnostunut minusta.
Jos joku nainen osoittaa kiinnostusta niin sitä on melko vaikea uskoa itse.
Myöskin valitettavasti tuntuu siltä että en oikein arvosta naista joka kiinnostuu sitten minusta, vaan pidän sitä huonona ihmisenä jotenkin. Arvata saattaa etten myöskään arvosta itseäni juurikaan.
"Olen huono" jos joku nainen kiinnostuu minunlaisesta hänenkin täytyy olla huono"
Tuo ajattelutapa on väärä monellakin tapaa. Tuntuu olevan vaikea kumminkin alkaa arvostamaan itseään kunnolla.
Oma arvostuksen puute juontaa juurensa lapsuuteen, ainakin minulla.
Itsetunnosta ja sen parantamisesta löytyy paljon kirjoja, tutki asiaa ja yritä oppia niistä.
Se miten ajattelet itsestäsi vaikuttaa myöskin eli tapa miten puhut itsellesi,ajatuksissasi.