Yhdynnän jälkeinen virtsaamisoireilu?

Sunnuntaiaamuna olin suojaamattomassa yhdynnässä tuntemattoman miehen kanssa. Se oli ensimmäinen yhdyntä kahteen vuoteen.

Heti seuraavana yönä, käytyäni pissalla, aloin tunteä virtsaputken suulla staattista, kirvelevää kipua. Se siis alkoi heti pissalla käymisen jälkeen, pissatessa ei tuntunut kirvelyä tms. Kirvely oli niin epämukavan tuntuista, etten pystynyt nukahtamaan. Kirvelevä kipu helpotti, kun painoin sormilla alapäätäni.

Nyt tätä samaa oiretta on jatkunut kaikki nämä viisi vuorokautta, lähes joka kerta pissalla käymisen jälkeen. Joskus sitä kestää n. 30 minuuttia, joskus kauemminkin. Tunne ei ole voimakasta kipua tms., mutta sitäkin epämukavampi.

Olen lukenut ns. honeymoon cystitis oireilusta, johon oireeni viittaisi, mutta minulle on epäselvää, johtuuko oireilu siinä bakteerista, joka on eksynyt virtsaputkeen vai pelkästään siitä, että yhdynnässä virtsaputken suu on mekaanisesti ärsyyntynyt yhdynnän aikana.

Tiedättekö muut tällaisen yhdynnästä alkaneen oireilun virtsaputken suulla? Oletteko käyneet virtsatulehdustesteissä? Mitä saitta tulokseksi? Käyn joka tapauksessa sukupuolitautitesteissä, kun riittävä aika mahd. tartunnoista on kulunut, mutta nyt minua kiinnostaa tämä oireilu.
294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käy virtsakokeessa, siinä selviää että onko bakteeri. Voi olla bakteeri tai ärsytys tai molemmat. Ehkä sulla veikkaan bakteeria, koska kirvely alkoi noin pitkällä viipeellä, mutta ei voi tietää. Kannattaa jatkossa käyttää kondomia, koska sperma on limakalvoja ärsyttävää, kun se valuu hiljalleen ulos, ja koska kondomi auttaa välttämään sp-tauteja.

Äänestä

kortsu ei auta honeymoon-syndromaan. Se tulee juurikin tuosta mekaanisesta virtsaputken suun ärsytyksestä. Usein bakteerit pääsee virtsaputkeen ja tulehdus pamahtaa päälle. Ite kärsin tästä suhteemme alussa ja jouduin syömään jopa virtsatietulehdukseen estolääkitystä pari vuotta. Esikoisen syntymän jälkeen ilmeisesti alapää sai niin paljon treeniä ja kunnon bakteeripläjäyksen ja sen jälkeen ei ole tulehduksia eikä ärsytystäkään ollut. Tosin vasta silloin älyttiin ottaa liukkari mukaan leikkiin, kun mies ei ole ihan pienimmästä päästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oireilua kirjoitti:

Sunnuntaiaamuna olin suojaamattomassa yhdynnässä tuntemattoman miehen kanssa. Se oli ensimmäinen yhdyntä kahteen vuoteen.

Heti seuraavana yönä, käytyäni pissalla, aloin tunteä virtsaputken suulla staattista, kirvelevää kipua. Se siis alkoi heti pissalla käymisen jälkeen, pissatessa ei tuntunut kirvelyä tms. Kirvely oli niin epämukavan tuntuista, etten pystynyt nukahtamaan. Kirvelevä kipu helpotti, kun painoin sormilla alapäätäni.

Nyt tätä samaa oiretta on jatkunut kaikki nämä viisi vuorokautta, lähes joka kerta pissalla käymisen jälkeen. Joskus sitä kestää n. 30 minuuttia, joskus kauemminkin. Tunne ei ole voimakasta kipua tms., mutta sitäkin epämukavampi.

Olen lukenut ns. honeymoon cystitis oireilusta, johon oireeni viittaisi, mutta minulle on epäselvää, johtuuko oireilu siinä bakteerista, joka on eksynyt virtsaputkeen vai pelkästään siitä, että yhdynnässä virtsaputken suu on mekaanisesti ärsyyntynyt yhdynnän aikana.

Tiedättekö muut tällaisen yhdynnästä alkaneen oireilun virtsaputken suulla? Oletteko käyneet virtsatulehdustesteissä? Mitä saitta tulokseksi? Käyn joka tapauksessa sukupuolitautitesteissä, kun riittävä aika mahd. tartunnoista on kulunut, mutta nyt minua kiinnostaa tämä oireilu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu