Kuinka saada äiti suostumaan ottamaan koira?

Täytän ensi vuonna 18-vuotta, asun vielä kotona äidin ja pikkuveljen kanssa. Oon halunnut koiraa jo yli vuodenpäivät, mutta kuukausi sitten vasta löysin itselle sopivan täydellisen koiranpennun! No, sovittiin äidin ja koiran kasvattajan kanssa että 18.9 haemme pennun kotiin. Seuraavana päivänä, äiti olikin vaihtanut mieltänsä ja koiran hankinta ei tullut enää kuulonkaan. Syiksi hän kertoi koiran hajun (kyseessä kääpiökoira..), eikä jaksa kuulemma katsella sitä koiraa ja kolmas syy kun siskon lapseni on allerginen mutta ne käyvät meillä maks kerran vuodessa kylässä, kun asuvat vähän kauempana... Itse haluan koiran että on seuraa, tekemistä vapaa-ajalle, lenkki kaveri, ja vähän piristystä yksinäisiin iltoihin:( on myös kova hoivavietti tullut.. Kaikki tavarat olen ostanut valmiksi ja se vielä lisäten että maksaisin itse koiran!! Äidin täytyisi ainoastaan katsella sitä jos haluaa mutta voihan sitä päätä aina kääntää jos niin kovasti häiritsee. KAIKKI keinot tuntuu että oon käyttänyt mutta mikään ei auta. Auttakaa! Mitä ootte mieltä? Kuinka ihmeessä saan äidin suostuteltua... Koira olisi mulle tosi tärkeä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

pakaten kamat ja muuta omaan kämppään, olethan jo melkoisen iso. Jos olisit ollut vähän nuorempi niin olisin kehottanut esittämään tämän tunnetun uhkavaatimuksen: Kuulehan sie äiti, nyt minä aion pidättää henkeä kunnes kuolen tai saan sen koiran jonka olen aina halunnut. Sitten vetäisit henkeä sisään ja pitelet sormilla nenästä kiinni niin kauan että äitisi sanoo: Kuule ruudolffi-rakas, kyllä sinä saat sen koiran jonka olet aina halunnut, älä pidätä enää henkeäsi, emme halua isin kanssa menettää sinua.

Äänestä

Olisin vastannut samoin, että saat koiran, kun sinulla on "jalat oman pöydän alla". Äitisi on ihan oikeassa koirat haisevat, tuovat lisää siivousta eikä niitä todellakaan jaksa katsella. Lenkitys ja ruokintakin jätetään usein äidin harteille. Tuskin sinulla myöskään on rahaa koirasta koituviin kuluihin?

Äänestä
  • mitä oikein höpäjät?! meidän koira ei haise ja jaksaaa todellakin katsella. harrastukset kaikki maksaa. jotkut enemmän, joskut vähemmän!

    Äänestä

  • sdfwe kirjoitti:

    mitä oikein höpäjät?! meidän koira ei haise ja jaksaaa todellakin katsella. harrastukset kaikki maksaa. jotkut enemmän, joskut vähemmän!

    Sinä olet vain tottunut sen hajuun.

    Äänestä

  • Oma pieru ei haise kirjoitti:

    Sinä olet vain tottunut sen hajuun.

    oma pieru kuulo todellakin haisee, terve koira ei haise! ja kai sen koiran voi pestä?!

    Äänestä

  • kommentt11 kirjoitti:

    oma pieru kuulo todellakin haisee, terve koira ei haise! ja kai sen koiran voi pestä?!

    Koirat haisee aina. Se on niille ominaista. Tupakoitsijatkin haisee, mutta ei ne itse sitä huomaa. Ihmettelevät vain, miksi ympärillä on aina tilaa. :)

    Äänestä

  • Oma pieru ei haise kirjoitti:

    Koirat haisee aina. Se on niille ominaista. Tupakoitsijatkin haisee, mutta ei ne itse sitä huomaa. Ihmettelevät vain, miksi ympärillä on aina tilaa. :)

    Niin eri asia sitten pitääkö joku sitä hajuna vai tuoksuna. Minun koira tuoksuu, tykkään sen ominaishajusta (tai -tuoksusta...) mutta moni muu koira haisee, ei lainkaan "koiramainen" haju.

    Äänestä

Eikös koirat yleensä pestä jos alkavat haista? :D ja aika harvoin pienet koirat kovin voimakkaasti haisee..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ruudolf38 kirjoitti:

Täytän ensi vuonna 18-vuotta, asun vielä kotona äidin ja pikkuveljen kanssa. Oon halunnut koiraa jo yli vuodenpäivät, mutta kuukausi sitten vasta löysin itselle sopivan täydellisen koiranpennun! No, sovittiin äidin ja koiran kasvattajan kanssa että 18.9 haemme pennun kotiin. Seuraavana päivänä, äiti olikin vaihtanut mieltänsä ja koiran hankinta ei tullut enää kuulonkaan. Syiksi hän kertoi koiran hajun (kyseessä kääpiökoira..), eikä jaksa kuulemma katsella sitä koiraa ja kolmas syy kun siskon lapseni on allerginen mutta ne käyvät meillä maks kerran vuodessa kylässä, kun asuvat vähän kauempana... Itse haluan koiran että on seuraa, tekemistä vapaa-ajalle, lenkki kaveri, ja vähän piristystä yksinäisiin iltoihin:( on myös kova hoivavietti tullut.. Kaikki tavarat olen ostanut valmiksi ja se vielä lisäten että maksaisin itse koiran!! Äidin täytyisi ainoastaan katsella sitä jos haluaa mutta voihan sitä päätä aina kääntää jos niin kovasti häiritsee. KAIKKI keinot tuntuu että oon käyttänyt mutta mikään ei auta. Auttakaa! Mitä ootte mieltä? Kuinka ihmeessä saan äidin suostuteltua... Koira olisi mulle tosi tärkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu