Vl-foorumilla yksi palstan moderaattoreista nimimerkki O.M. kirjoittaa uskonvanhurskauden alla olevassa "Yksilön omatunto" -ketjussa klassisen musiikin konserteista (soittamisesta ja kuuntelemisesta) näin:
"Edellä kirjoitin jo, miten Paavali perusteli vakuuttavasti, että epäjumalille uhratun eläimenkin liha on sinällään ihan hyvää ja syötäväksi kelpaavaa. Silti Herra Jeesus näyttää Johanneksen ilmestyksessä olevan vihainen Tyatiran seurakunnan enkelille, miten hän sallii portto Jesebelin käytöksellään yllyttää heikkojen omiatuntoja syömään epäjumalain uhria.
Herran Jeesuksen tahto on, ettei yhtäkään hänen pienimmistään vieteltäisi.
"Ja kuka ikänä pahentaa yhden vähimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi olis hänelle, jos myllyn kivi pantaisiin hänen kaulaansa ja heitettäisiin mereen" (Mark.9:42).
Huom. toisin kuin Matt.18:6:ssa, asiayhteys ei näytä viittaavan lapsiin, vaan kaikkein heikoimpiin ja vähävoimaisimpiin Jumalan lapsiin. Luultavasti niihin, joiden heikko omatunto helposti yllytetään "epäjumalan uhria atrioitsemalla epäjumalan uhria syömään", tuntonsa pahennukseksi.
Kun tätä palstaa luultavasti lukee myös joitakin kristillisyyden opetusta (sisältä tai ulkoapäin) uudistamaan pyrkiviä, niin annanpa teille pienen harjoitustehtävän (ei ole pakko vastata, mutta mielessään saa pohtia :)). Vaihtakaapa "epäjumalille uhratun lihan syömisen" kohdalle vaikka klassisen musiikin konserteissa käyminen. Tuohan on aihe, joka laajasti kristillisyydessämme jakaa omiatuntoja. Toisia se pahentaa ja toisia ei lainkaan. Tehtävässä on seuraavat osat:
1. Pohdi, mitä mieltä avarakatseinen Paavali olisi klassisen musiikin konserteissa käymisestä.
2. Miten Paavali kehottaisi molempia osapuolia suhtautumaan klassisen musiikin konserteissa käymiseen?
3. Miten Paavali kehottaisi toimimaan sellaista Jumalan lasta, joka epäröi?
4. Miten Paavalin mukaan "vahvan" klassisen musiikin konsertissa käyminen vaikuttaisi "heikon" käymiseen tai käymättä jättämiseen? Yllyttäisikö Paavalin mukaan "vahvan" käyminen myös "heikkoa" käymään?
5. Jos vastaus edellisiin on myöntävä, niin noudattaisiko "vahva" Kristuksen mieltä käymällä vai tekisikö hän syntiä Kristusta vastaan?
6. Miten Paavali toimisi itse, jos hän heikon veljensä käymisellä pahentaisi?
7. Etsiikö Paavalin mukaan uskovaisten keskinäinen rakkaus omaa vapautta?
8. Onko Paavalin mukaan oma henkilökohtainen "tieto" konsertissa käymisen vaarattomuudesta se perusta, johon seurakunnan kannattaa opetuksensa perustaa?
9. Kumpia Herra Jeesus moittisi: a) niitä, jotka opettavat konserteissa käymään "heikoista" huolimatta? vai b) niitä, jotka opettavat välttämään konserteissa käymistä "heikkojen" vuoksi?
---
En voi kuin ihmetellä, mistä kaikesta O.M. jaksaa tehdä itselleen ja muille sieluille ongelmia. Raamattu esittää soiton ja laulun useimmin positiivisissa yhteyksissä. Sen sijaan esim. rahan turmelevuudesta Raamattu sanoo eksplisiittisesti "rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri". Onko klassinen musiikki todella niin tärkeässä roolissa ihmisen taivaskelpoisuuden turmelemisessa, että sitä pitää oikein apukysymyksin valmistaa ja pohtia? Eikö ole ihmisen elämässä yleensä ja uskonelämässä suurempia ongelmia?
Kun lestadiolaissuvut ovat monet hyvinkin lahjakkaita mm. musiikin saralla ja lapset opiskelevat musiikkiopistoissa, mitä varten he siellä opiskelevat, jos ei saisi luokkahuoneen ulkopuolella soittaa? Nimittäin julkinen esitys se on pienissäkin puitteissa (esim. kotona, kun on vieraita) soitettu teos. Miksi ylipäätään opiskella musiikkia, jos siihen liittyy niin suuret ryvettymisen vaarat?
Entäpä kanttorit ja urkurit? Kuka näkee heidän sydämiinsä, onko Luojan antama soittotaito noussut hattuun? Missä määrin koskettimilla liikkuvat sormet soittavat Jumalan kunniaa ja missä määrin etsivä omaa kunniaa?
Entäpä hyvä-ääninen laulu? Pitääkö jättää Luojan antama lahja käyttämättä vain sen tähden, ettei hyvä ääni joukosta erotu? Ettei vain kukaan tule kateelliseksi?
Miksei kukaan kerro siitä kaupunginorkesterin viulistista, joka 40 vuotta soitti kolmen tonnin kuukausipalkalla - lisäpalkaksi sai jäätyneen olkapään, kroonisen tulehduksen, selkärangan skolioosin, kuulovaurion jne. Kukana oli se kuviteltu gloria, maine ja suitsutus, jota O.M. tässä kovin pelkää.
Miksi hyväpalkkainen juristi tai hammaslääkäri saa olla, eikä heidän ammattinsa uskolle asettamia vaaroja juurikaan nosteta esille, mutta klassisen musiikin soittaminen ja kuuntelu tuntuu vievän taivaspaikan, ennen kuin ensimmäinen sävel kajahtaa?
Miksei opeteta, että maine ja kunnia sekä hyvä liksa voi nousta hattuun ihan millä elämänalueella ja missä ammatissa tahansa? Miksi klassinen musiikki on nostettu "vaarallisuudellaan" aivan omaan luokkaansa?
Onko varmaa, että "heikkojen omatunto" todellakin on Jumalan Hengestä heikoksi eli araksi tullut, vai että on aikansa päähän paukutettu, että klassinen musiikki se vasta vaarallista onkin"?
Mersun omistaminen sen sijaan ei.
O.M. ja klassinen musiikki
7
186
Vastaukset
- Scarlatti Schubert
Asiallinen kirjoitus, hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Valitettavasti s24-palstalal ei asiallinen normaali keskustelu yleensä onnistu. Toivottavasti tähän löytyisi muiltakin uskovaisilta musiikin ystäviltä ajatuksia. Itse käyn kirkkokonserteissa ja välillä vähän muissakin, sillä varsinkin barokkiajan musiikki ja liedit ovat sydäntä virkistävää musiikkia.
Tällainen aloitus on helmi, mutta oliko se helmi sioille kun se on jäänyt melkein täysin huomiotta?
Luulen että nimimerkki O.M edustaa jo mennyttä vl-maailmaa, onhan paljon vl-nuoria jotka harrastavat klassisen musiikin soittoa. En tiedä missä raja menee, mutta luulen että oopperalaulajaksi ei vl voi ryhtyä menettämättä uskoaan toisten silmissä.- Kristinoppi
Miten ihminen voi menettää uskon "muiden silmissä"?
Eikö ihmisen pidä uskoa vain "Jumalan edessä"?
- asiakysymykset esiin
Sivulta 8 ylös nostettu. Ei tullut keskustelua tähän. Eikö ollut tarpeeksi asiallinen aihe?
- Inhottava realisti
Suomi24 on mitä on. Keskustelua täällä hallitsee muutama trolli ja heidän ideansa on tuottaa tänne loputtomasti omia joutavia avauksiamme, joiden sisätö useimmiten on lähinnä toisille kenkkuilua, muiden haukkumista tai loputonta jankkaamista samoista asioista.
Lestadiolaisuuteen - kuten tiukan linjan uskonnollisuuteen muutenkin - liittyy omia kummallisuuksiaan, jotka ovat lähinnä tragikoomisia. Avauksen asia on yksi noista. Viime kädessä kaikessa on kysymys suhteellisuudesta. Jokin asia voi ola synti tai sitten ei. Paljon riippuu siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee.
Se, että tämän tyyppisiin ketjuihin ei mielipiteitä tule, kertoo keskusteluun osallistujista.
Vl-foorumia luonnehtisin sanalla j ä r k y t t ä v ä. Keskustelu, jos sitä sanaa nyt edes voi käyttää, on kuin jostakin pimeimmältä keskiajalta. Paatosta ja kornia saivartelua. Surullista oikeastaan.- Viitan tupsuja
Kornia saivartelua, hyvin sanottu. Ne näkee paljon vaivaa saadakseen sen näyttämään "hurskaalta opilliselta" ja "Raamattuun perustuvalta". Mutta se on silkkaa harhailua omien ennakkoluulojen varassa ja pahantahtoista höpötystä. Joillekiin se menee läpi.
Joona Korteniemessä on pajon oikeaansuuntaista yritystä mutta samalla samaa teennäisen hurskaan opillisen saivartelijan vikaa kuin VL foorumilla. Silloin kun hän ei oikeasti ymmärrä jotain läpikotainsin niin hän turvautuu O.M:n tyylisiiin rakennelmiin.
- taaksekatsoja
Löytyi palstalsta tällainenkin asiakirjoitus, melkein vuoden takaa. Tyyli ja keskustelutaito aivan eri luokkaa kuin tänä päivänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162700
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432567Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737