Pelletti öljyn tilalle

halpaa

Kertokaahan miksei ihmiset vahda öljypoltinta pelletti polttimeen vaihto on helppo ja halpa ?????

44

5794

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä kannattaa
    • Yksi monista

      Ei koske itseäni, mutta veikkaisin yksinkertaisesti johtuvan siitä, että öljyvermeet alkavat aika usein olla muutenkin elinkaarensa päässä. Itse pannuhuoneeseen pitäisi uusia kaikki, kuten hormikin.

      Lämmityskulut ovat kuitenkin aika pieniä suhteessa remonttien hintaan. Tietenkin löytyy henkilöitä jotka osaavat tehdä kaikki itse ja laskevat oman työnsä hinnaksi 0€/h. Usein on kuitenkin kyse "vanhoista" ihmisistä jotka asuvat vanhoissa taloissa , eivätkä enää viitsi tehdä mitään niin kauan kuin vanhat laitteet jotenkin toimivat.

      Huolto ihmiselle joka ei pääse kunnolla kyykyyn on jo aika hankalaa. Vanhat aika usein matkustelevat paljon, jolloin järjestelmän valmomiseen ei riitä aikaa, vaikka sitä muuten löytyisikin. Jne.

      Pelletti on siinä mielessä iso kysymysmerkki, että välillä tuota ollaan lopettamassa kokonaan, joten isojen investointien teko tuohon on aika riskialtista. Saatavuus joillakin paikkakunnilla hyvä, joillakin huono.

      Toisaalta puuhasteljoille jotka lätkäisevät vain öljypolttimen tialle pellettipolttimon ja kuskailevat peräkärryllä pellettiä saa tuossa harrastamisesta jonkinlaisen korvauksen.

      Huomattavasti vaivattomampi vaihtoehto useille on kaukolämpö, jos vain sitä on saatavilla. Patterit sopivat varmasti sellaisenaan (kuten pelletissäkin) ja hormin kunnolla ei ole mitään merkitystä. Toisaalta löytyy aina näitä joille lämmönlähde on uskonto ja kaukolämpö, tai mikä muu tahansa, on se suuri paha, jota ei ainakaan kannata hankkia.

    • Pelletti Ok

      Kyllä pelletin saatavuus on koko maassa erittäin hyvä. Pellettiä saa pientoimijoilta, koko K- Rauta ketjusta sekä Agrimarketeista. Lisäksi pellettiä tarjoaa hyvin moni toimija, jotka tuovat pellettiä ulkomailta. Ei se toimitusvarmuuteen ainakaan varmasti kaadu.

      Laitteistoja näkyy myyvän huokeasti erittäin moni valmistaja. Katsokaa Google en halua mainostaa. Itse pelletttiä polttaneena olen erittäin tyytyväinen. Edullinen ja varma polttoaine. Noin puolet sähköä tai öljyä edullisempi. Laitteet murto osa maalämmön investoinnista.

    • Arska0132

      pellettienergian hinta on 80% öljystä alimmillaan, öljykattila ei toimi pelletillä ollenkaan, erilainen konvektiorakenne tuhkan takia, tarvisi 2-3 kertaa viikossa imuroida tuhkat ja hyötysuhde putoaisi johonkin 60-70% vaiheille ja tarvitsisi useimmissa pellettipolttimissa savukaasuimurin että jaksaa palaa

      • halpaa

        Tuo on täyttä potaskaa itselläni palaa öljy kattilassa (Eneka) ja tuhkan poisto kun 500-800kg pellettiä palanut

      • kokenut pelletti

        Arska puhuu satuja :-)

    • Arska0132

      jaa tuollainen 60-luvun suunnittelua oleva mitä mainostavat sivuillaan öljykattilaksi? siihen kävisi hakestokerikin näemmä...paljonko oli hyötysuhde öljyllä? Ei varmaan hirveän hyvä..paremmin se pelletille sopii kuin öljylle, tarkoitin jotain modernimpaa öljykattilaa jossa on pystykovektio virtaussuuntaan nähden poikittaisilla lämmöntalteenottorivoilla ja hyötysuhde ~95%, sellainen on parissa päivässä tukossa pelletin tuhkasta

      • Ahjo

        5 vuotta vanhassa Jämä Nova öljykattilassa palaa myös sama poltin

    • Arska0132

      vaihdoit nicciä sitten? ja tuo Nova on aika alkeellinen kovektio-osaltaan, eikäs siinä ole sileä savusola eikä rivoitettu? puulle, hakkeelle ja pelletille tarvitsee olla pystykonvektio, ja mielellään rivoitettu jos haluaa hyvän hyötysuhteen

      • ahjo

        Poltin maksoi takaisin 16 kk ei huono, vai?

    • Henna S

      kyllä minunkin palkallani, vaikka se pieni onkin, tuollaisen polttimen varmaan maksaa 16 kk:ssa takaisin pankille...mutta kerropa sen polttimen merkki ja hinta?

      • Ahjo

        www.uniikkiuunit.fi saat yhteys tiedot

    • niin, montako

      Arvatkaa kuinka monta taloa on öljystä muuttanut pellettiin, ja sitten 2-3 vuoden kuluttua maalämpöön ?

      • Ahjo

        Liian vähän on vaihtanut öljystä pois

    • Puulla lämmitetään

      Eihän nuo uniikkiuunin polttimet ole tarkoitettu lämmityskattilaan vaan takkaan. Älä nyt "Ahjo" sekoita asioita.

      Itse olen kanssa katsellut noita pellettipolttimen toimitusfirmoja ja vähän miettinyt sellaisen hankkimista vanhaan (vuoden 2003) Jäspin YPV-40 puukattilaan.

      • Ahjo

        Ahjo ei sekoa, Ahjo polttimet ovat takkoihin, mutta opastan kattiloihin sopivaa poltinta.
        Tällä hetkellä on itselläni yläpalokattila Jäspi jossa on pellettipoltin noin 10 vuotta
        Tällä hetkellä on myynnissä vanha poltin joka sopii esim. kattilaasi
        T. Ahjo ps. tietoni löytyy www.uniikkiuunit.fi

      • Puulla lämmitetään
        Ahjo kirjoitti:

        Ahjo ei sekoa, Ahjo polttimet ovat takkoihin, mutta opastan kattiloihin sopivaa poltinta.
        Tällä hetkellä on itselläni yläpalokattila Jäspi jossa on pellettipoltin noin 10 vuotta
        Tällä hetkellä on myynnissä vanha poltin joka sopii esim. kattilaasi
        T. Ahjo ps. tietoni löytyy www.uniikkiuunit.fi

        Hei Ahjo kerro tuo sama sitten sivuillasi, niin saatan ottaa yhteyttä. Tuo kyllä kiinnostaisi, mutta tämän palstan kautta en usko kyllä mitään helposti. kyllähän nuo sivut voi kuka tahansa linkittää tänne.

    • Kokemusta...

      On myös polttimia jotka jättävät suurimman osan tuhkasta kattilan ulkopuolelle (pyromann).
      Tällaisen polttimen voi asentaa kaikkiin öljykattiloihin.
      Poltin menee ihan samaan reikään kuin poltinkin joten asennus todella helppoa.
      Kyseisen polttimen saa toimimaan myös hakkeella.

      Itselläni on etna kaksoispesäkattila jossa ohjaan öljypuolelta savukaasut puukattilan kautta hormiin, hyötysuhde todella korkea kun en tahdo millään saada hormiin menevää kaasun lämpöä nousemaan yli 100 asteen ( tai saan jos poistan yhden ohjauslevyn).

      Mitä tulee hiukkaspäästöihin niin puupesän kautta kierrätettäessä kaasujen virtaus tilavassa pesässä aika rauhallista joten hieno pöly kertyy puukattilan pojalle (tämä siis hakkeella, pelletillä ei käytännössä tule mitään).

      • Näin se vaan on

        Se, että palamattomat palokaasut eivät ole kuumia ei todista hyötysuhteesta vielä yhtään muitään.

      • Kokemusta...
        Näin se vaan on kirjoitti:

        Se, että palamattomat palokaasut eivät ole kuumia ei todista hyötysuhteesta vielä yhtään muitään.

        Palamattomat????

        Kuka väittää että hormistani lähtee ulos palamattomia kaasuja?
        Poltin puhaltaa hiillokseen ilmaa josta lähtee palamattomia kaasuja poltinpäähän.
        Tuonne poltinpäähän puhalletaan sitten lisäilmaa juuri oikea määrä jotta kaasut palavat puhtaasti.
        Kerro jos et ymmärtänyt jotain?

        Polttimesta tulee ulos puhtaasti palanutta kaasua ilman kattilaakin joten kattilalla ei ole merkitystä palamisprosessissa.
        Ainoa mikä kattilassa tapahtuu on lämmön talteenotto, se joko otetaan talteen tai ei.
        Minun tapauksessa se hyödynnetään vähän liikaakin.

        Nythän ei käsitelty mitään klapikattilaa jossa koko palamisprosessi tapahtuu kattilassa.

        Kattilani toimii samalla lailla kuin öljypolttimellakin, nyt tuotan palavan kaasun vain puulla.

        No ehkäpä se on liian vaikeaa käsittää mutta maailmassaon monta ihmeellistä asiaa.

      • Näin se vaan on
        Kokemusta... kirjoitti:

        Koska kaikista polttimista poistuu palamattomia palokaasuja, niin myös sinun rakkasta polttimestasi.

        Ehkäpä liian vaikeaa sinulle käsittää.

      • Kokemusta...
        Näin se vaan on kirjoitti:

        Koska kaikista polttimista poistuu palamattomia palokaasuja, niin myös sinun rakkasta polttimestasi.

        Ehkäpä liian vaikeaa sinulle käsittää.

        Juu jos tarkaillaan ihan pilkun tarkasti niin ainahan sitä karkaa palamatonta.
        Mutta kommenttisi viitasi siihen että palaminen on niin vaillinaista että lämpöä ei synny ja sen takia kaasut hormiliitoksessa ovat matalat.

        Eikö sinun mielestä ole mahdollista että kattila ottaa niin tehokkaasti lämmön talteen että alkaa tulla hormissa kondessio-ongelmaa?

        Vai hamittaako sinua halpa energia jota käytän?

        En oikein ymmärrä tinkaamisesi motiivia, mutta täällähän saa äkistä niin paljon kuin haluaa.

        "Juu jos tarkaillaan ihan pilkun tarkasti niin ainahan sitä karkaa palamatonta.
        Mutta kommenttisi viitasi siihen että palaminen on niin vaillinaista että lämpöä ei synny ja sen takia kaasut hormiliitoksessa ovat matalat."

        Onhan se hieno, että olet saanut hyötysuhteeksi täydet 100%. Isot voimalaitokset tullaankin rakentamaan kuten sinun täydellisyyttä hipova laitos. Siis täydellinen.

        "Eikö sinun mielestä ole mahdollista että kattila ottaa niin tehokkaasti lämmön talteen että alkaa tulla hormissa kondessio-ongelmaa?"

        En ole kirjoittanut yhtään mitään kondesisiosta. Tätähän tapahtuu aika usein. Mutta edelleen ei kerro hyötysuhteesta mitään.

        "Vai hamittaako sinua halpa energia jota käytän?"

        Oikesati ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai kiinnostaa tietenkin siinä mielessä, että kohta Suomen teollisuus lähtee nousuun, kun laitostasi aletaan monistamaan ja nykyisiä voimaloita purkamaan.

        Monille täällä se oma laite on täydellinen. Taas löytyi yksi.

      • Kokemusta..

        Heh heh, 100% hyötysuhde, vielä kerran heh heh.

        Jos savukaasujen lämpötila olisi sama kuin polttoaineen (hakkeen) lämpötila niin silloin hyötysuhde olisi 100%, tai ei oikeastaan silloinkaan koska puhaltajien yms. kulutus toisi miinusta hyötysuhteeseen.

        Nyt minä päästän sellaiset 60 - 80 astetta harakoille, riippuen virtausnopeudesta niin joku voisi laskea tehohävikin mitä ilmaan pöllähtää.

        Jospa kuitenkin tuo minun systeemi lähentelisi 90% hyötysuhdetta niin olisi todella hyvä.
        Ja tuota paremmaksi ei oikeastaan voi mennä tavanomaisilla vehkeillä kun alkaa se hormi kondensoida ja se on muuten ikävää katseltavaa.

        Tuntuu se kuitenkin sinua kiinnostavan tuo minun lämmitys, et sinä muuten siinä jankkaisi.
        Eikä tämä minun lämmitys ole täydellinen, jollakin on takuuvarmasti parempi.

        Niin ja kyllähän niitä hakevoimaloita on suomessa vaikka kuinka paljon, ongelma on vain tuo verottaja joka rankaisee heti kun käyttää jotain halpaa. Onneksi minua ei pääse rankaisemaan, ei ainakaan pahasti.

      • Voi hyvää päivää
        Kokemusta.. kirjoitti:

        Tässäpä sitä löytyi ääliö

    • Pelletti Ok

      Onkos sillä paskan väliä, jos on hemmetin edullinen ja halpa lämmittää... Pelletti on puolet halvempi kuin öljy vaikka huonolla hyötysuhteella, joten ei paljon itseäni ainakaan harmita:) Tuvassa lämmin ja säästöillä voi vaikka matkailla ;)

    • Henna S.

      saatko töistä eväsrepussa pelletit, vai mistä saat niin halpaa pellettiä kun kaupan hinnalla ei ole enää juurikaan öljyä halvempaa? Kun Vapo nosti hintaa 2008-9 40% niiin hintaetu öljyyn katosi ihan tykkänään, joku 20% voi ehkä olla eroa muttei enempää

      • Ahjo

        Tällä hetkellä öljyyn verraten pelletillä on puolet halvenpaa lämmittää

    • Pelletti Ok

      Tarjouksia voi kysellä eri toimijoilta ja jokainen voi katsoa hinnan itse. Kyllä se vaan on puolet öljyä halvempaa.

      Vinkkinä semmoinen, että ainakin Keski-Suomeen tulee Venäjältä edullista normi kauppaa edullisempaa pellettiä. Olen ymmärtänt, että sitä löytyy vähän vaivaa kättäen myös ympäri Suomen.

    • Ahjo

      Kustannus n. 3850

    • kiva säästö.

      Viime vuoden aikana polttamani pelletit maksoivat 1500€. aikaisemmin öljypolttimella kului 2800-3200 litraa vuodessa. Edelleen sama kattila, nyt on pari vuotta ollut pyroman.
      Siitäpä sitä voi laskeskella 3k€ investoinnin kuoletusta :)

      • aikaaeisäästynyt

        itse vaihdoin pois pelletin, liikaa duunia ja toimintahäiriöt. Säästyneellä ajalla vaikka etelään.

      • Jep töitä teettää
        aikaaeisäästynyt kirjoitti:

        itse vaihdoin pois pelletin, liikaa duunia ja toimintahäiriöt. Säästyneellä ajalla vaikka etelään.

        Omassa pellettisysteemissäni talvisin pitää tuhkat poistaa kerran kuukaudessa, kesällä 3-4 kk välein. Siihen päälle kerran vuodessa on avattava siilon toinen pohjaluukku (kellarissa oleva matala siilo kahdella pohjaluukulla). Lisäksi kerran vuodessa laitettava pölypussi siilon täytön ajaksi.

        Syöttöhäiriö oli muutama vuosi sitten, kun lakaisin siilosta purut yhteen kasaan ja puru tukki polttimen syöttöaukon.

      • Ahjo
        aikaaeisäästynyt kirjoitti:

        itse vaihdoin pois pelletin, liikaa duunia ja toimintahäiriöt. Säästyneellä ajalla vaikka etelään.

        Tilaa huoltomiehen on ainakin työlistämis vaikutus

    • Motokari

      Anteeksi vaan mutta tänne ei kannata tuollaista provoa laittaa paitsi jos tosiaan haluaa että kaikenmaailman k-päät purkaa pellettiin kaikki henkilökohtaiset agressionsa ja väärät valintansa mm. lämmityksessä.
      Tosin näkee sieltä läpi toisenlaisiakin kommentteja, eikö mistään löydy asiallista keskustelua esim. pellettiasioista tai lämpöpumpuista vaan aina se menee tälle kumpi on parempi auto keskusteluksi.

    • Sami_2

      Suomi24:sessa on hankala keskustella lämmityksestä ilman että lämpöpumppukauppias tai pellettikorin myyjä tulee trollaamaan, tuo ylempänä mainittu halpa venäjäntuontipelletti ei löytymyt ainakaan mun googlettamisella. Lienee trolli sekin. Puulämmitys.info:n foorumi on aika asiallisen oloinen, ainakaan siellä ei ole paljoa trolleja.

    • jarkko 33

      venään papuapa ei ole tänä lämmityskautena saatavilla,ainakaan Tampereen seudulla.
      syyksi ilmoittivat ettei kannata ajaa rekkaa takasin tyhjänä.liekö pakotteet vaikuttanu vai mikä...

      mutta pelletillä lämmitän kumminkin :)

    • Arska0132

      onko ihmisillä kokemusta Versowoodin peleltistä, ainakin joissain merkeissä polttimia se on pommikovana rikkonut syöttöruuvit nopeasti

      • palaa

        Versowoodin pelletti palaa puhtaasti eikä riko ruuvia. Polttanut 3vuotta sita (noin10 000 kg) poltin on Pelltech PV20a maksoi 1150 ja ruuvi 300 kattila on ikivanha jämän kaksoispesäkattila

      • Motokari

        Kokemusta on useammasta tonnista parin vuoden ajalta, sitä ennen olen polttanut muitten valmistamaa papua. Pidän Werson tavaraa tasalaatuisena ja puruttomana. Kyseessä on ollut säkkitavara enkä tiedä irtotavaran laadusta mitään - olisi mielenkiintoista tietää sen laatu esim. purun suuhteen. Toinen juttu joka ei ilmene minulla mitenkään on kovuus koska polttimessani ei ole sulkusyöttimiä yms, hienouksia (Iwabo S1).

    • S malli

      miksette vaihda öljyä pellettiin=miksette vaihda mersua ladaan
      vastaus: kaikke emme ole persaukisia !!

      • ???

        ?

      • Anonyymi

        Vuosi 2022. Sano toi uudestaan! 😆🤣

    • Arska0132

      Laatuliekin syöttöruuveja hajosi useita Werson pellettiin kovuuden takia(ruuvi katkoo syöttäessään) mutta puruongelmaa ei ollut irtopelletissä ollenkaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3419
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe