Persut vaaitivat Paulan paskalakia uusiksi!

EU:n direktiivien ohjastamana Matti Vanhasen (kesk) 1. hallitus kiristi 2004 maaseudun "mökin mummojen" jätevesien puhdistusvaatimuksia. Asetuksen valmistelusta vastasi silloinen ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk).

Asetuksen nojalla syntyivät puhdistuslaitteiden ja menetelmien laajat markkinat.

- Ihmisille myytiin ylisuuria ja täysin toimimattomiakin laitteistoja, perussuomalaisten puoluetoimiston "työmies" Matti Putkonen kuvasi puolueen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Haja-asutusalueiden asukkaita on Putkosen mukaan peloteltu ja uhkailtu seuraamuksilla, jos asetuksen määräyksiä ei noudateta ja hankita ajoissa kalliita laitteistoja.

- Ja mikä ikävintä "myyntimiehinä" ovat toimineet kuntien ympäristöviranomaiset ja poliitikot.

Kuvaavaa on, että Keskustan nykyinen puheenjohtaja Juha Sipiläkin on omistajana yhdessä noita puhdistuslaitteita valmistavassa ja myyvässä firmassa.
23101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Hyvä persut! Minun ääneni on teillä ja värvään lisää niin paljon kuin kerkeän. Olen odottamalla odottanut, mikä puolue ryhtyy Paulan paskalakia kumoamaan, vihdoinkin se ilmaantui.

On aivan käsittämätöntä, että yksityistä ihmistä saa tuolla lailla vainota EU nimissä. Jokaisen pitäisi ymmärtää, että paskan on hyvä olla levällään ympäri luontoa, sinne se häviää mistä on tullutkin. Mutta kun viherpiipertäjät keräävät sen keskelle kaupunkitaajamia, joissa sitä ei osata edes kunnolla käsitellä, vaan lasketaan hormooniit jä lääkkeet yhteen kasaan kaupungin lähivesistöön.

Minä ainakin äänestän Paulan paskalain kumoon!

Äänestä

Matti Vanhasen hallitukset tekivät karmeita virheitä.

Äänestä
  • Juhani Suomi vertasi Vanhasta Hitleriin.

    Äänestä

  • this is true kirjoitti:

    Juhani Suomi vertasi Vanhasta Hitleriin.

    Ja se kirjoitus on siivottu netistä niin tarkkaan pois, etten minä sitä ainakaan ole löytänyt.
    Itseasiassa Suomi vertasi Vanhasta Hitleriin ja Staliniin kirjoittaen myös Vanhasen munuaisten alkaneen toimia väärinpäin. Eli Suomi tarkoitti Vanhasella kusen virtaavan yläpäähän. Aika rajua tekstiä se oli.

    Äänestä

viherpiipertäjät keräävät sen keskelle kaupunkitaajamia, joissa sitä ei osata edes kunnolla käsitellä, vaan lasketaan hormooniit jä lääkkeet yhteen kasaan kaupungin lähivesistöön.

Sitten joku hokee: syökää silakkaa.

Meri on niin saastunut, ettei edes uutiset tohdi sitä mainita.
Tulisi joukkopako Helsingistä.

Äänestä

Rannalla vihervasuri valittaa muista.
Ei ole helppoa hälläkään.

Sido ittes kettingillä pölliin, jos se helpottais

Äänestä
  • Pölli perässä kävele hesan katuja, ja huutele: kepunvika...kepun vika..
    Kyllä joku tulee joka auttaa.

    Äänestä

romautti keskustan kannatuksen.

Asetus täytyy korjata vaalien jälkeen.

Äänestä

Mieluummin äänestän vaikka persuja kuin tikollisjärjestö kepun rosvoja.

Äänestä

Toivottavasti Baska Baula ei pääse seuraavaan hallitukseen.

Äänestä

"EU:n direktiivien ohjastamana Matti Vanhasen (kesk) 1. hallitus kiristi 2004 maaseudun "mökin mummojen" jätevesien puhdistusvaatimuksia. Asetuksen valmistelusta vastasi silloinen ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk)."

"- Ihmisille myytiin ylisuuria ja täysin toimimattomiakin laitteistoja"

"Haja-asutusalueiden asukkaita on Putkosen mukaan peloteltu ja uhkailtu seuraamuksilla, jos asetuksen määräyksiä ei noudateta ja hankita ajoissa kalliita laitteistoja."

"- Ja mikä ikävintä "myyntimiehinä" ovat toimineet kuntien ympäristöviranomaiset ja poliitikot."

Tästä(kin) kepuhallituksen toilailusta on kulunut jo 10 vuotta ja vieläkin se vainoaa mökin mummoja ja ukkoja. Kepun touhuilla on kauaskantoiset, vahingolliset ja kalliit seuraukset.

Silloinen kepuhallitusväki pitäisi saada takautuvasti vastuuseen ja korvaamaan henk.koht. kaikki aiheutuneet turhat kulut ja vahingot.

Äänestä
  • Ei ollut kepulaiset edes vallan kahvassa silloin kun tämä laki keksittiin mutta ensi vaalikaudella keskustan toimesta tämä laki ainakin muutetaan tai jopa perutaan.

    PS. Lehtomäki lievensi lakia mutta ei kuitenkaan tarpeeksi

    Äänestä

  • Paskanlain vahvisti Enestam Backmanin pohjatyön jälkeen. Lehtomäki tuli kuvioon vasta myöhemmin lieventäen sen ehtoja.

    Äänestä

  • Kaupunkilainen kirjoitti:

    Ei ollut kepulaiset edes vallan kahvassa silloin kun tämä laki keksittiin mutta ensi vaalikaudella keskustan toimesta tämä laki ainakin muutetaan tai jopa perutaan.

    PS. Lehtomäki lievensi lakia mutta ei kuitenkaan tarpeeksi

    Sillä ei oikeastaan ole väliä kuka lain on keksinyt. Sillä taas on kuka pisti sen mummoille ja vaareille riesaksi.

    Äänestä

Kuka oli ympäristöministeri vuonna 2002 kun laki laadittiin ????

Äänestä

Monet sillä nyt yrittää ratsastaa.
http://yle.fi/uutiset/grahn-laasonen_jatevesiasetuksen_perumista_voisi_harkita/7499048

Miten pitää puheet vaalien jälkeen?

Eihän nuo ole edes lupauksia ja sanoihan OH:kin, kun kovisteltiin kepun vaalian aluspuheista, "ettei vaalitiimellyksen aikana annetut lupaukset ole sitovia".
Saati sitten yksittäiset yksittäisten poliitikkojen puheet, joita joku saattaa pitää lupauksena jostain.

Äänestä
  • Kaatuuko toisen kerran vaaleissa Lehtomäen munaukseen?

    Äänestä

  • kepu pettää aina kirjoitti:

    Kaatuuko toisen kerran vaaleissa Lehtomäen munaukseen?

    Hih hih haluatko munata minua hih hih

    Äänestä

  • J Utta kirjoitti:

    Hih hih haluatko munata minua hih hih

    Ei kukaan halua sinua munata. Kykenet siihen itse.

    Äänestä

Maanviljelijöille on maksettu ympäristötukea kahdenkymmenen vuoden ajan, noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Silti maatalous saastuttaa yhä Itämerta. Tilanne on pahin Saaristomeressä, jossa liki 80 prosenttia fosforista tulee maataloudesta.

Äänestä

Eipä tuo ääni kepulle mene. Mieluummin vaikka tyhjää äänestän kuin lestadiolaispuoluetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä ehdotus kirjoitti:

EU:n direktiivien ohjastamana Matti Vanhasen (kesk) 1. hallitus kiristi 2004 maaseudun "mökin mummojen" jätevesien puhdistusvaatimuksia. Asetuksen valmistelusta vastasi silloinen ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk).

Asetuksen nojalla syntyivät puhdistuslaitteiden ja menetelmien laajat markkinat.

- Ihmisille myytiin ylisuuria ja täysin toimimattomiakin laitteistoja, perussuomalaisten puoluetoimiston "työmies" Matti Putkonen kuvasi puolueen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Haja-asutusalueiden asukkaita on Putkosen mukaan peloteltu ja uhkailtu seuraamuksilla, jos asetuksen määräyksiä ei noudateta ja hankita ajoissa kalliita laitteistoja.

- Ja mikä ikävintä "myyntimiehinä" ovat toimineet kuntien ympäristöviranomaiset ja poliitikot.

Kuvaavaa on, että Keskustan nykyinen puheenjohtaja Juha Sipiläkin on omistajana yhdessä noita puhdistuslaitteita valmistavassa ja myyvässä firmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu