Ismo Soukola, poliisi ja kansanedustaja (PS) , möläytti pari päivää takaperin miten oli osallistunut Kataisen ja Stubbin turvatoimiin kun heitä ja heidän perheitään oli uhkailtu.
Miksi Soukolaa ei ole erotettu persujen eduskuntaryhmästä? Hirvisaarikin erotettiin hänen tuttavansa tehtyä natsitervehdyksen eduskunnassa, vaikka Hirvisaari itse ei ollut syyllistynyt muuhun kuin kyseenalaiseen makuun vieraiden kutsumisessa ja tuon tapahtuman valokuvaamiseen.
Soukola sen sijaan itse antaa julkisesti, kaiken kansan nähden julki tietoja, jotka sisältyvät poliisin työtehtäviä koskevaan salassapitovelvollisuuteen. Miksi hän pääsee tuosta pelkästään puhemiehen puhuttelulla?
Tässä tapahtumassa on tietenkin se hyvä puoli, että monet suomalaiset näkevät selkeämmin, miten epäluotettavaa väkeä poliisissa on töissä. On aika surkea tilanne, jos poliisi ei osaa pitää suutansa kiinni asioista, joissa pitäisi.
Ei sillä, että ilmiö olisi uusi. Toimittaja Mikko Niskasaari on todennut, että vaikka esimerkiksi esitutkintapöytäkirjat kuuluvat salassapitovelvoitteen piiriin, ne silti usein vuotavat toimittajille.
Miksi poliisit yleensä saavat olla kansanedustajina? Eiväthän sotilaatkaan saa ja poliisit menevät aika lähelle. Tapaus Soukola osoitti, että yhdistelmä poliisi-kansanedustaja on erittäin riskaabeli.
http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_poliisikansanedustaja_kertoi_turvanneensa_stubbin_perhetta__stubb_hermostui/7463567
Idiootti-Soukola häpeäksi poliisilaitokselle ja eduskunnalle
32
225
Vastaukset
- kiitos Luotsille
kysyjän idiootti-nimittely kansanedustajasta tutkintaan
Luotsi on poistanut jo aikaisemmat häiriköintisi
sinusta on tehty tutkintapyyntö
oikeudessa on todettu
että
vihjailut on saman arvoinen kuin väite
vaikka se puetaan kysymyksen tai kielteisen lauseen muotoon
eli
onko A tautinen
on saman
arvoinen kuin
eihän A ole tautinen?
ja molemmat ovat saman rangaistuksen tuottavia
kuin
A on tautinen- Soukola eroo jo
Todellako? Johan sitä tärisee saappaissaan...
Mitä tutkimista tuossa yleensä on? Ollakseen herjaus sen pitäisi olla epätosi. Tosin kun ottaa huomioon, että Soukola antaa julkisuuteen salassapitovelvoitteen piiriin kuuluvia yksityiskohtaisia tietoja, niin onhan hänen aika tyhmä oltava.
Paitsi tietenkin, jos Soukola ihan vakaassa harkinnassa täysin tiedostaen menettelynsä moitittavuuden antoi tiedot puheenvuorossaan julkisuuteen. Tosin on sanottava, että sekään ei antaisi kovin kaksista kuvaa hänestä. - Fenlix
Joku on löytänyt Finlexin tietokannan laeista.
"sinusta on tehty tutkintapyyntö"
Itse asiassa herjaus, jos siitä tosiaan olisi kyse, on asianomistajarikos, joten Soukolan pitäisi tehdä itse tutkintapyyntö.
Tosin vaikea kuvitella miksi hän vaivautuisi näinkin vähäpätöisen asian takia, kun hän samalla tulisi alleviivanneeksi omaa typeryyttään. - Mawe
Soukola eroo jo kirjoitti:
Todellako? Johan sitä tärisee saappaissaan...
Mitä tutkimista tuossa yleensä on? Ollakseen herjaus sen pitäisi olla epätosi. Tosin kun ottaa huomioon, että Soukola antaa julkisuuteen salassapitovelvoitteen piiriin kuuluvia yksityiskohtaisia tietoja, niin onhan hänen aika tyhmä oltava.
Paitsi tietenkin, jos Soukola ihan vakaassa harkinnassa täysin tiedostaen menettelynsä moitittavuuden antoi tiedot puheenvuorossaan julkisuuteen. Tosin on sanottava, että sekään ei antaisi kovin kaksista kuvaa hänestä.Suurinpiirtein saman verran kuin tuossa Soukolan puheessa - eli ei mitään tutkittavaa. Salassapitovelvollisuuksiin tuskin voi kuulua niin yleinen asia, kuin poliisien ministerien suojelu - sehän on itsestään selvyys joka maassa. Lisäksi kun puheessa olleet tapahtumat olivat vanhoja, ja yleisiä ne olivat ehkä epäkorrekteja kuten Heinäluomakin totesi.
- Soukola eroo jo
Mawe kirjoitti:
Suurinpiirtein saman verran kuin tuossa Soukolan puheessa - eli ei mitään tutkittavaa. Salassapitovelvollisuuksiin tuskin voi kuulua niin yleinen asia, kuin poliisien ministerien suojelu - sehän on itsestään selvyys joka maassa. Lisäksi kun puheessa olleet tapahtumat olivat vanhoja, ja yleisiä ne olivat ehkä epäkorrekteja kuten Heinäluomakin totesi.
Joo ei se mikään yllätys varmaan kenellekään ole, että ministereille ja muille merkittäville henkilöille on paremmat turvatoimet julkiselta viranomaiselta kuin tavalliselle mattimeikäläiselle. Näin on aina ollut ja tulee varmaan olemaan.
Se, että ministerit yleensä saavat poliisisuojelua, lienee aika lailla yleistä tietoa. Tuossa kuitenkin Soukola mainitsi nimenomaisen tapauksen ja rikoksen, jonka perusteella ministereitä suojeltiin. Tämä mennee kyllä vaitiolovelvollisuuden rikkomiseksi. - BB-house eduskunta
Soukola eroo jo kirjoitti:
Joo ei se mikään yllätys varmaan kenellekään ole, että ministereille ja muille merkittäville henkilöille on paremmat turvatoimet julkiselta viranomaiselta kuin tavalliselle mattimeikäläiselle. Näin on aina ollut ja tulee varmaan olemaan.
Se, että ministerit yleensä saavat poliisisuojelua, lienee aika lailla yleistä tietoa. Tuossa kuitenkin Soukola mainitsi nimenomaisen tapauksen ja rikoksen, jonka perusteella ministereitä suojeltiin. Tämä mennee kyllä vaitiolovelvollisuuden rikkomiseksi.No eihän mennyt, senhän on vahvistanut puhemieskin.
- Soukola eroo jo
BB-house eduskunta kirjoitti:
No eihän mennyt, senhän on vahvistanut puhemieskin.
Puhemiehen tulkinta asiasta nyt ei ole mikään erityisen lainvoimainen. Pikemminkin aika epämuodollinen.
- BB-house eduskunta
Soukola eroo jo kirjoitti:
Puhemiehen tulkinta asiasta nyt ei ole mikään erityisen lainvoimainen. Pikemminkin aika epämuodollinen.
Eipä tuon lainvoimaimpaa ole kukaan ainakaan hakenutkaan.
- Soukola eroo jo
BB-house eduskunta kirjoitti:
Eipä tuon lainvoimaimpaa ole kukaan ainakaan hakenutkaan.
Sehän siinä pointti olikin. Siltä varalta että se jäi huomaamatta.
- vastuunkanto?
"Ismo Soukola, poliisi ja kansanedustaja (PS) , möläytti pari päivää takaperin miten oli osallistunut Kataisen ja Stubbin turvatoimiin kun heitä ja heidän perheitään oli uhkailtu."
Onneksi Persuilla ei eduskunnassa ole upseeria tai suojelupoliisia, joskin tämä Soukolan moka liippaa vaarallisen hyvin läheltä suojelupoliisin tonttia! Tällaista vuotoa ei saa vähätellä!
Erooaako Soukolan lisäksi myös ryhmänjohtaja ja puheenjohtaja?
"Tässä tapahtumassa on tietenkin se hyvä puoli, että monet suomalaiset näkevät selkeämmin, miten epäluotettavaa väkeä poliisissa on töissä."
Väärin. Soukola "avautui" vasta PS:n edustajana, eikä siis poliisina toimiessaan. Kansa näkee miten epäluotettavaa on PS:n toiminta.
Koko välikysymyskin oli itsekästä teatteria jossa ei lainkaan piitattu että kansalta viedään usko poliisiin. Ja täysin vailla perusteita. Tai kansan PITÄISI nähdä. Mutta 17% kansasta ei halua nähdä tai ymmästää juuri mistään mitään.- BB-talo eduskunta
Miten se on epäuotettavaa toimintaa, suojeltavathan ovat hengissä ja vahingoittumattomia. Ei siis syytä kenenkään erota, kuten vahvisti puhemieskin.
- Soukola eroo jo
"Väärin. Soukola "avautui" vasta PS:n edustajana, eikä siis poliisina toimiessaan. Kansa näkee miten epäluotettavaa on PS:n toiminta."
Mielestäni aika kummallinen näkemys. Soukola kyllä on edelleen poliisi, vaikka onkin siis tästä ammatista evp tällä hetkellä. Hän on saanut muodollisen poliisikoulutuksen (valmistunut 2002 poliisikoulusta) ja toiminut tuossa työssä.
Arvatkaapa mihin työhön hän todennäköisesti menee jos sattuisi lähtemään eduskunnasta.
Siten mielestäni on peruteltua katsoa, että Soukola on toiminut epäammattimaisesti ja rikkonut virkansa rajoituksia. Vaitiolovelvollisuushan ei pääty vaikka henkilö lähtee työstä. - Soukola eroo jo
BB-talo eduskunta kirjoitti:
Miten se on epäuotettavaa toimintaa, suojeltavathan ovat hengissä ja vahingoittumattomia. Ei siis syytä kenenkään erota, kuten vahvisti puhemieskin.
Yksi puhuu aidasta ja toinen seipäistä... Epäluotettavuus tässä on siinä, että poliisi paljastaa tuollaisen salassapitovelvoitteen alaisen tiedon, ei siinä, miten itse alkuperäinen suojeluoperaatio sujui.
- BB-talo eduskunta
Soukola eroo jo kirjoitti:
"Väärin. Soukola "avautui" vasta PS:n edustajana, eikä siis poliisina toimiessaan. Kansa näkee miten epäluotettavaa on PS:n toiminta."
Mielestäni aika kummallinen näkemys. Soukola kyllä on edelleen poliisi, vaikka onkin siis tästä ammatista evp tällä hetkellä. Hän on saanut muodollisen poliisikoulutuksen (valmistunut 2002 poliisikoulusta) ja toiminut tuossa työssä.
Arvatkaapa mihin työhön hän todennäköisesti menee jos sattuisi lähtemään eduskunnasta.
Siten mielestäni on peruteltua katsoa, että Soukola on toiminut epäammattimaisesti ja rikkonut virkansa rajoituksia. Vaitiolovelvollisuushan ei pääty vaikka henkilö lähtee työstä.Itsestään selvän ja totuudenmukaisen asian (poikkeuksellista täällä) vanhan sellaisen yleismuotoinen esittäminen ei ole vaitiolovelvollisuuden rikkomista, tuolle asialle kun sellaista ei edes ollut.
- Soukola eroo jo
BB-talo eduskunta kirjoitti:
Itsestään selvän ja totuudenmukaisen asian (poikkeuksellista täällä) vanhan sellaisen yleismuotoinen esittäminen ei ole vaitiolovelvollisuuden rikkomista, tuolle asialle kun sellaista ei edes ollut.
Yleismuotoinen? Niin kuin että rikoksen uhrit nimeltä.
Soukolan käsitykset vaitiolovelvollisuudesta ovat suoraan sieltä ja syvältä. - Monenmoista ongelmaa
Soukola eroo jo kirjoitti:
Yleismuotoinen? Niin kuin että rikoksen uhrit nimeltä.
Soukolan käsitykset vaitiolovelvollisuudesta ovat suoraan sieltä ja syvältä.No, ketkäs ne rikokset tekivät ? Jos on uhrit on kai tekijätkin, ja minkä tekijät ?
Oisko nyt vaa pare olla turhanpäiväisestä repimättä suotta perittään täällä, se kun ei vaikuta mihinkään, eikä tuosta ole ymmärrettävästi mitään seurauksia sen kummemmin, minkä ymmärtää hyvin. Enkä usko että kenelläkään täysipäisellä on luottamus poliisiin muuttunut suuntaan tai toiseen ;) - Soukola eroo jo
Monenmoista ongelmaa kirjoitti:
No, ketkäs ne rikokset tekivät ? Jos on uhrit on kai tekijätkin, ja minkä tekijät ?
Oisko nyt vaa pare olla turhanpäiväisestä repimättä suotta perittään täällä, se kun ei vaikuta mihinkään, eikä tuosta ole ymmärrettävästi mitään seurauksia sen kummemmin, minkä ymmärtää hyvin. Enkä usko että kenelläkään täysipäisellä on luottamus poliisiin muuttunut suuntaan tai toiseen ;)"No, ketkäs ne rikokset tekivät ? Jos on uhrit on kai tekijätkin, ja minkä tekijät"
No mitenkäs tämä oikeastaan on relevanttia?
"Oisko nyt vaa pare olla turhanpäiväisestä repimättä suotta perittään täällä"
Yksinpuhelua?
"Enkä usko että kenelläkään täysipäisellä on luottamus poliisiin muuttunut suuntaan tai toiseen "
Joo no omalla kohdalla luottamus oli valmiiksi niin matalalla tasolla, että ei enää päässyt kovin paljon alemmaksi.
- Stubb on peeceestä
Täällä olisi mukava selostus tapahtuneesta:
http://jamesgonzo.wordpress.com/2014/09/11/el-caudillo-stubbido-onkin-mopojonne/
Kirjoittaja syyttää Stubbia "mopojonneksi". Pitää kovasti Soukolan puolta. - No sillee
Pitäisikö Soininkin erota? Hänhän kertoo artikkelissa että joutui kulkemaan 2011 vaalien jälkeen poliisin suojeluksessa töihin ja vartiointia oli myös Joensuun puoluekokouksessa.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1374549486289
Eli Soinihan kertoo poliisin toiminnasta julkisesti!!! Kukaan ei puhutellut eikä vaatinut eroa. Eikö tässä ollut salassapitovelvollisuutta? No kun ei ollut.
Soukolaa nuhdeltiin kun paljasti eduskunnan turvallisuusasioita. Se ei ollut rikos mutta nuhtelu tuli käytännön rikkomisesta.
Vieläkään ei ole älytty että kun ensin möläytetään, sitten nuhdellaan ja käsitelty asia pääsee lehtien lööppiin, niin sanoman leviäminen on taattu.- Maisterisbroileri
Näiden kahden tapauksen ero on tässä: on ihan ok kertoa omasta sairaudestaan, mutta ei ole ok olla lääkäri ja kertoa hoitaneensa jotain tiettyä ihmistä vuotaen julkisuuteen tämän sairaudenkin.
- Taitaa olla demu
Maisterisbroileri kirjoitti:
Näiden kahden tapauksen ero on tässä: on ihan ok kertoa omasta sairaudestaan, mutta ei ole ok olla lääkäri ja kertoa hoitaneensa jotain tiettyä ihmistä vuotaen julkisuuteen tämän sairaudenkin.
Demarit eivät yleensä tajua eroa. :D
- ex persehinen
Melkoisia pöljiä nuo persuedustajat?!
- Kylmä totuus
Soukolahan edustaa poliisien ajattelun kärkeä. Ei taaskaan pidä syyttää peiliä, jos se naama on väärä.
Mutta todellakin, persut jaksavat yllättää kerta toisensa jälkeen lakien ja säännösten huonolla hallinnalla. Osa persuista ei tiedä edes perustuslain sisältöä, mutta toisaalta: jos persuehdokkaita haalitaan baarien vessajonoista, mitä muutakaan voisi heiltä olettaa?- Soukola eroo jo
Minkähänlaista se häntäpää on jos Soukola on "kärkeä"? Karmeeta ajatellakin.
- kauheeta!
Jos vähänkin tutkitte vasemmiston historiaa vaikka näitä neliveto Surakkoja ym? Kyllä näitä historiasta löytyy...........
- kortistoon joutas
Peruspoliisit ovat todellakin kunnostautuneet eduskunnassa...Soukola, Hongisto, Packalen.....
- Brändi sulaa käteen
STUBB NOSTI ASIAN TAPEETILLE KOSKA ON HUOLESTUNUT BRÄNDISTÄÄN
Stubb pyrkii esiintymään reiluna jätkänä kansan parissa
mutta hänellä on karsea kääntöpuoli
KYSEESSÄ ON DR JEKYLL STUBB JA MR HYDE STUBB -ASETELMA
Rolexander Stubb raivostui eduskunnassa, kun ilmeni, että häntä on vartioitava vahvasti
julkisissa tiloissa kansan inhon ja jopa vihan takia
http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_poliisikansanedustaja_kertoi_turvanneensa_stubbin_perhetta__stubb_hermostui/7463567
Rolexander STUBBIN KEHITTÄMÄLLE BRÄNDILLE
reilu kaikki käy -jätkä
ON ERITTÄIN HAITALLISTA ja tuhoavaa, KUN PALJASTUU
ETTÄ HÄN ON INHOTTU JA JOPA VIHATTU puppugeneraattori kansan keskuudessa jopa niin,
että Stubb joutuu pitämään vahvaa poliisisaattuetta ympräristössään saadakseen liikkua
Sama koskee Halosta, joka ei voi käydä Hakaniemen torilla ilman vahvaa poliisisaattuetta
Mauno Koivisto kävi vielä ostamassa silakoita torilta linnasta käsin ja kulki jaloin
ilman saattueita
Mamutus ja muu on saanut kansakuntamme sekaisin
Kuvissa kyllä Rolexander Stubb pyöräilee ja esiintyy rennosti, mutta vieressä kuvien ulkopuolella
hänellä on eri kasvot ja myös
poliisivartio suojaamassa hänen integriteettiään kansan inholta
Tämä syö voimakkaasti Rolexander Stubbin julkisuuskuvaa
Suojellakseen itseään Dr Jekyll Stubb saa MR Hyde -raivareita jatkuvasti
ja myös tämä syö hänen brändiää ja paljastaa kaksikasvoisuuden
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Paaministeri-Stubb-sai-hepulin-julkkishaissa-huusi-ja-meuhkasi-kuvat/1050303
Pääministeri Stubb sai hepulin julkkishäissä: huusi ja meuhkasi – kuvat!- taas
Oletko spämmääjä edes yrittänyt päästä hoitoon?
Usein moititaan mielenterveyspalvelujen riittävyyttä, mutta kyllä yksilöllä ja sairastuneen läheisilläkin pitäisi olla joku vastuu asioiden hoidossa.
- toistoa toistoa.
Spämmiä.
- uppup
Up
- Brändi seisoo lujaa
Stubbin brändi ei kuse
STUBB PÄÄSI itse LÄHETTÄMÄLLÄÄN KIKKELIKUVALLA PÄÄMINISTERIKSI
Voitti tässä kilpailussa suvereenisti Hakkaraisen,
josta tulee "vain" kansanedustaja
Rolexander Stubbin perusbrändi
tämä kaikille Hakkaraisen vihaajille muistoksi
kansan on rakastettava Stubbia kokonaisuudessa
myös hänen napanöyhtäänsä ja pissaansa
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Alexander-Stubb-julkaisi-itsestaan-hassun-pissakuvan/1031145 - taas...
Brändi seisoo lujaa kirjoitti:
Stubbin brändi ei kuse
STUBB PÄÄSI itse LÄHETTÄMÄLLÄÄN KIKKELIKUVALLA PÄÄMINISTERIKSI
Voitti tässä kilpailussa suvereenisti Hakkaraisen,
josta tulee "vain" kansanedustaja
Rolexander Stubbin perusbrändi
tämä kaikille Hakkaraisen vihaajille muistoksi
kansan on rakastettava Stubbia kokonaisuudessa
myös hänen napanöyhtäänsä ja pissaansa
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Alexander-Stubb-julkaisi-itsestaan-hassun-pissakuvan/1031145Spämmiä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749