yrityksiä jotka mainostavat ilmais-jakelulehtiTurkulaisessa ja välttää niiden yritysten palveluja. Koska ne nähtävästi edustavat tyhjäntoimittaja A-P Pietilän, jota myös lehden päätoimittajaksi tituleerataan - linjaa, jossa pienituloiset ovat pelkkiä rasitteita keski- ja suurituloisten verotuksessa. Hänen kirjoituksistaan saa lähinnä sellaisen vaikutelman, että pienituloiset pitäisi jotenkin poistaa rasittamasta A-P Pietilän ja vastaavien erittäin ansioitunutta ja tuottavaa työtä, ainekin hänen omastamielestään arvokasta. Kuitenkaan kyseisen tyhjäntoimittajan palstalta, ei yleensä juurikaan näe kuin pienituloisia dissaavia ja arvostelevia kirjoituksia, mutta sellaista se kai sitten on Kokoomusvetoisen kaupunkilehden Kokoomusmielisenä päätoimittajana.
Pienituloiset voisivat siis osoittaa mielipiteensä, ja jättää hankinnat tekemättä kyseisessä lehdessä mainostavilta aina kun mahdollista, ja tehdä se yritykselle selväksi, mistä se johtuu.
Turun- ja lähialueen pienituloisten asukkaiden kannattaa välttää
Bull Shittiä . . . .
1
152
Vastaukset 1
- Työtä vuorotta jo vuosia
Turkulainen on aina ollut vasemmistolaisten ja laiskojen lehti. Kaikki pitää saada yhteiskunnalta ja heti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400