Mitäs keppanat tähän sanotte?
Kansanedustaja Heikki A. Ollila /kok
Kolumni Ilkka 19.10.2004
Hallitus harrastaa silmänkääntötemppuja
"Etees lyärään semmonen rätinki, jolla toristetaan, että sulla ei voi olla nälkä". Tuntemattoman sotilaan Lahtisen sanat tulivat mieleen, kun kuunteli kuntaministeri Mannisen vakuutteluja kuntatalouden tilasta välikysymyskeskustelussa.
Näinä päivinä laaditaan kunnissa talousarvioita. Kuntien ja kaupunkien johtajat joutuvat viettämään unettomia öitä. Toivottavasti mahdollisimman moni heistä ehti kuulla Mannisen todistelut. Siinä olisi unohtunut edes hetkeksi karu todellisuus, joka toki kuitenkin työpöydällä mihinkään muuttumattomana odottaa.
Valtio on tarkistuslaskennan jälkeen maksamassa valtiolle yli 500 miljoonaa euroa valtionosuuksina. Valtio ei halua maksaa heti, se muuttaa lakia ja maksaa rästin viiden vuoden aikana. Ensi vuonna vain 86 miljoonaa. Manninen väittää sen olevan kunnille iloinen yllätys. Manninen yrittää harrastaa silmänkääntötemppuja. Pakkolaina-asiaa voisi verrata vaikka sähkölaskuun. Ministerin arviolaskutus on ollut alakanttiin. Mittarinlukija käy ja sähköyhtiö lähettää lisälaskun. Ministeri ilmoittaa, että hän maksaa sen viiden vuoden kuluessa ilman korkoa ja että sähköyhtiö ei ole osannut odottaa Manniselta lisärahaa.
Pienenä vihjeenä voin kyllä Manniselle kertoa, että sähköyhtiölle ei kannata saneluratkaisua yrittää…
Lisää temppuja. Otan esimerkiksi indeksitarkistuksen. Totta on, että Lipposen hallitus, toteutti indeksitarkistukset kuntien valtionosuuksien indeksitarkistukset vain 50 prosenttisesti. Kansanedustaja Manninen vaati silloin pontevasti 100 prosentin korotuksia.
Nyt hallitus ja Manninen ylistävät 75 prosentin korotusta, eli 25 prosentin vajausta. Eikö, ministeri Manninen nyt pitäisi korjata edellisetkin alimitoitetut korotukset. Nehän ovat valtiolla säästöinä, liikkumavarana tähän budjettiin ja kunnilla rasituksena pienentyneinä tuloina.
Kaiken kaikkiaan hallitus ministereineen harrastaa epä-älyllistä argumentointia: edellinen hallitus ei korottanut lainkaan tai leikkasi. Siksihän nyt onkin pelivaraa. Edellisen hallituksen aloittaessa (1999) velan korkoihin meni vuodessa 2,2 miljardia euroa enemmän kuin
nyt. Kiittäkää, ministerit, polvillanne Niinistön jääräpäisyyttä. Lirissä olisitte, jos tiukka linja ei olisi pitänyt.
Kolmas silmänkääntötemppu. Manninen todisti, että vuonna 2002 108 kuntaa nosti veroprosenttia, tänä vuonna vain 54, eli puolet. Eikö tämäkin asia, ministeri Manninen, ole nähtävä niin, että tänä vuonna veroprosentti nousi 54 kunnassa, vaikka jo 108 kuntaa nosti sitä pari vuotta aiemmin ja edellisenä vuonna 94 kuntaa.
Onko kaleeriorja onnellinen, jos tiistaina rommiannosten määrää vähennettiin kahdella, mutta keskiviikkona vain yhdellä siitä tiistaisesta. Onko veroprosenttien nosto teidän katsannossanne luonnonlaki, jolloin ansioksi on laskettava, jos nostavien kuntien määrä vähenee. Missä ollaan tällä menolla kymmenen vuoden kuluttua, jos punamulta jatkaa.
Hallituksen silmänkääntötemppuja
Vai mitä?
5
102
Vastaukset
- Tätä se on
Tätä juuri tarkoittaa Keskustan politiikka, joka kurjistaa kuntia kuntaministeri Hannes Mannisen johdolla.
Manninenhan on tämä "ajatusten Tonava", joka ehdotti Suomen pääkaupungin siirtämistä Ouluun. - Katkerat.
sekoomukselaiset eivät ole toipuneet oppositiossa olosta.
- Otsikossa kaikki
...
- kah
Otsikossa kaikki kirjoitti:
...
Vasemmistoliiton keskustelu todellakin löytyy aivan muualta.
- zzzzzz
zzzzzz
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437896Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4482170Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272082- 1431658
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511221Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251197Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951067Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6712Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54710