Ned Kelly

Katsoin tässä viikonloppuna Ned Kelly- nimisen elokuvan, joka kertoo australialaisesta rikollisesta.
Elokuva oli hyvä kuvaus sen ajan elämästä. Irlantilainen uudisasukasperhe joutuu kokemaan kovia, kun yksi kylän poliiseista on ihastunut perheen tyttöön. Kun tytön veljet puollustavat sisartaan, poliisi tekee heistä ilmoituksen. Vankilassa hevosvarkaudesta istunut Ned muka ampui häntä, vaikka mies ei ollut edes paikalla.
Ned kumppaneineen piiloutuu, mutta Nedin äiti viedään vankilaan avun annosta rikokseen. Alkaa virkavallan ja Nedin taistelu. Nedin joukko piiloutuu metsään, jonne poliisit hyökkäävät. Paon aikana kuolee kolme poliisia. Ned koplineen ryöstää pankkeja, "kidnappaa" ihmisiä ja on vaarallinen kanssaihmisille, vaikka poliisit olivat ainoita ketkä kuolivat (koska he ampuivat ensin).
Elokuva oli hyvä, siinä ei määritelty kuka oli hyvä, ja kuka paha, koska henkilöt olivat vain ihmisiä, joiden ratkaisut eivät aina olleet oikeita. Tylsäksi elokuvaa ei voi sanoa, sillä äksöniä löytyi koko ajan. Myös näyttelijät olivat hyviä.
Ned Kelly oli ainakin minulle elokuva, jota katsoessa nauroin ja itkin. Nedin ajatukset olivat kauniin runollisia ja toivat lisää plussaa elokuvaan.

****
3216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tästä elokuvasta on tehty myös aiempi version vuonna 1970. Siinä Ned Kellyä näytteli Mick Jagger. Jos löytyy, niin kannattaa katsoa sekin.

Äänestä

onkohan neiti kuutoma enemmänkin perehtynyt 1800 luvun loppupuolen australialaisten elämään, kun kertoo elokuvan olevan hyvä ajankuvaus? Itse en ole asiaan tutkinut joten en tiedä millaista elämä silloin ja siellä oli...epäilempä, ettei nti Kuutamokaan..

Äänestä
  • Kannattaisi kenties lukea enemmän?
    En itse ole aikaa kokenut, mutta ainakin kirjoista saa samanlaisen kuvan kuin elokuva antoi... Vangit raahattiin austraaliaan ja annettin pärjätä miten parhaiten taisi. Työtä piti tehdä että selvisi. Ylempi luokka sai tehdä mitä halusi. Toivottavasti mielikuvani ei nyt ihan hakuselle mene...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nti Kuutamo kirjoitti:

Katsoin tässä viikonloppuna Ned Kelly- nimisen elokuvan, joka kertoo australialaisesta rikollisesta.
Elokuva oli hyvä kuvaus sen ajan elämästä. Irlantilainen uudisasukasperhe joutuu kokemaan kovia, kun yksi kylän poliiseista on ihastunut perheen tyttöön. Kun tytön veljet puollustavat sisartaan, poliisi tekee heistä ilmoituksen. Vankilassa hevosvarkaudesta istunut Ned muka ampui häntä, vaikka mies ei ollut edes paikalla.
Ned kumppaneineen piiloutuu, mutta Nedin äiti viedään vankilaan avun annosta rikokseen. Alkaa virkavallan ja Nedin taistelu. Nedin joukko piiloutuu metsään, jonne poliisit hyökkäävät. Paon aikana kuolee kolme poliisia. Ned koplineen ryöstää pankkeja, "kidnappaa" ihmisiä ja on vaarallinen kanssaihmisille, vaikka poliisit olivat ainoita ketkä kuolivat (koska he ampuivat ensin).
Elokuva oli hyvä, siinä ei määritelty kuka oli hyvä, ja kuka paha, koska henkilöt olivat vain ihmisiä, joiden ratkaisut eivät aina olleet oikeita. Tylsäksi elokuvaa ei voi sanoa, sillä äksöniä löytyi koko ajan. Myös näyttelijät olivat hyviä.
Ned Kelly oli ainakin minulle elokuva, jota katsoessa nauroin ja itkin. Nedin ajatukset olivat kauniin runollisia ja toivat lisää plussaa elokuvaan.

****

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu