Trofeemetso

Ryynäsen Topi

Trofeekulttuuri on mennyt liian pitkälle metsästäjien keskuudessa. Nyt ei enää ajatella ollenkaan metsästyksestä saatavaa terveellistä ravintoa, vaan trofee painaa päälle. Ymmärin jonkin verran tätä ajattelutapaa metsästettäessä vaikkapa sarvikunoja taikka norsuja. Iso sarvi taikka taikka syösyhammas on taideteos olohuoneen seinällä ja mitä massiivisempi se on, niin sitä enemmän se aiheuttaa naapureitten ja sukulaisten kunnioitusta.

Nyt kuitenkin Suomessa trofeillaan turhaan. Metsästäjät kilvoittelevat jopa siitä, kuka ampuu suurimman metson. Millimetrin tarkkuudella mitataan pääkallon leveyttä ja intetään siipien kärkivälistä. Metsästyskulttuuri onkin vääristymässä tässä maassa.

Metso pitää ajatella vain riistaeläimenä ja siitä saatavana erinomaisena metsopaistina. Tietysti, mitä suurempi metso, niin sitä enemmän siitä saadaan paistia ja tätä kautta ajateltuna suuri metso on parempi kuin pieni metso. Mutta hifistely tämän asian suhteen ei ole enää tervettä metsästyskulttuuria.

Nyt järki käteen ja ollaan tästä lähtien viisaampia met metsien pojat hienon harrastuksen, metsästyksen harjoittajat. Yhdessä juomme nokipannukahveja poikien kanssa erämailla ja laulumme raikaa metsissä. Ei me kilvoitella mistään, otamme vaan metsästä riistaa sen verran, jotta jälkikasvullemmekin riittää riistaa tulevaisuudessa. Tämä on ns. kestävän kehityksen periaate.

6

285

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anonymouse...

      Kyllä voi joku ihminen olla sairas. Luuletko että oikean Ryynäsen Topin ja sinun kirjoituksia ei erota keskenään? Kirjoitus tyyli ja oikean asian, sekä turhuuden kirjoitus erottaa, kuin yön ja päivän oikean ja provoilijan toisistaan. Olisiko psykiatrilla käynti poikaa? Annahan Ryynänen taas tuolle uusia nimimerkkejä seuraaviin avauksiin:)

      • Ryynäsen Topi

        Siinä kirjoitelkoon jos ei muuta elämää ole. En vaivaa päätäni asialla. Minun mielipiteitä ja avauksia hän ei muuta ja vähennä ollenkaan. Sitten meitä on kaksi. Ei koko nimi kaimat harvinaisia ole.


    • pyyymieees

      Älkää ampuko suurimpia ja vahvimpia kanalintuja.

      Niiden koko ja terveys kertoo niiden olevan parhaiten soveltuvia täkäläiseen ilmastoon ja olosuhteisiin.

      Ihmisille on jäänyt päälle ikivanha uskomus, että syömällä vahvimmat yksilöt niiden parhaat ominaisuudet siirtyvät syöjään...

      Näin ei ole. Tappamalla parhaat yksilöt käännät luonnon kehityksen ylösalaisin.

      Jos kannatat parhaan tappamista ja syömistä, niin ravikilpailussa voittanut hevonen tapetaan, lihat kypsennetään ja jaetaan yleisölle voimaannuttamaan heitä...

      • Ryynäsen Topi

        Nyt pitää muistaa, että suuressa kanalinnussa on enemmän syötävää lihaa kuin pienessä. Siksi on järkevämpää metsästää ennemmin aikuisia ja täyteen kokoon kasvaneita lintuja kuin vielä poikasasteella olevia yksilöitä. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin trofee-ajattelu ei kuulu sivistyneeseen metsästyskulttuurrin. Tällä tarkoitan, että jos on kaksi aikuista kanalintua, niin ei ole merkitystä sillä, kumman ammut ravinnoksi, vaikkapa toisella olisi sitten puoli milliä paksumpi kallon leveys. Moni nykyajan metsästäjähän rehvastelee sillä, jos on ampunut suuremman kanalinnun taikka minkä tahansa riistaeläimen kuin kaveri. Tällainen nokittelu täytyisi saada loppumaan metsästäjien keskuudesta.

        Itse metsästän vain ja ainoastaan ravinnon saannin ja ulkona liikkumisen vuoksi. Toki täytyy myös muistaa veljellisyyden tunne, kun me metsästäjäporukoissa samoilemme luonnon armoilla miesten ja poikien kanssa. Ei me mittailla millin tarkkuudella toistemme saavutuksia. Ja jos ollaan hirviporukassa, niin ei sillä ole merkitystä, kuka sen hirven ampuu. Tämä on joukkuelaji kuten vaikkapa jääkiekkokin. Ei se ole tärkeintä, kuka maalin tekee vaan lopputulos. Elikkä kuka tahansa sen hirven kaataa, niin siitä riittää lihaa tasapuolisesti kaikille tiimin jäsenille.


      • eräjorma
        Ryynäsen Topi kirjoitti:

        Nyt pitää muistaa, että suuressa kanalinnussa on enemmän syötävää lihaa kuin pienessä. Siksi on järkevämpää metsästää ennemmin aikuisia ja täyteen kokoon kasvaneita lintuja kuin vielä poikasasteella olevia yksilöitä. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin trofee-ajattelu ei kuulu sivistyneeseen metsästyskulttuurrin. Tällä tarkoitan, että jos on kaksi aikuista kanalintua, niin ei ole merkitystä sillä, kumman ammut ravinnoksi, vaikkapa toisella olisi sitten puoli milliä paksumpi kallon leveys. Moni nykyajan metsästäjähän rehvastelee sillä, jos on ampunut suuremman kanalinnun taikka minkä tahansa riistaeläimen kuin kaveri. Tällainen nokittelu täytyisi saada loppumaan metsästäjien keskuudesta.

        Itse metsästän vain ja ainoastaan ravinnon saannin ja ulkona liikkumisen vuoksi. Toki täytyy myös muistaa veljellisyyden tunne, kun me metsästäjäporukoissa samoilemme luonnon armoilla miesten ja poikien kanssa. Ei me mittailla millin tarkkuudella toistemme saavutuksia. Ja jos ollaan hirviporukassa, niin ei sillä ole merkitystä, kuka sen hirven ampuu. Tämä on joukkuelaji kuten vaikkapa jääkiekkokin. Ei se ole tärkeintä, kuka maalin tekee vaan lopputulos. Elikkä kuka tahansa sen hirven kaataa, niin siitä riittää lihaa tasapuolisesti kaikille tiimin jäsenille.

        Kylläpä on Ryynäsen teksteihin tullut hienosti lisää syvällisyyttä viime aikoina. Just noin meillä metsästäjillä pitäisi ajatella. Ryynänen sanoo suoraan, miten asiat on!


    • Raineri (kaalo)

      Tämä raveissa voittaneen hevosen teurastus ja lihojen jakaminen yleisölle useilla eri tavoilla kypsennettynä onkin loistava idea!
      Ravien katsojamäärät moninkertaistuu!
      Parhaan hevosen lihat antaa suunnattomasti elinvoimaa syöjälle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      176
      2976
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      60
      1234
    3. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1009
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      967
    5. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      57
      937
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      84
      830
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      820
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      197
      791
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      763
    10. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      7
      726
    11. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      62
      669
    12. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      667
    13. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      666
    14. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      608
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      131
      581
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      559
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      558
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      527
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      518
    Aihe