Kajaanilaisten liikennekäyttäytyminen

Monissa kaupungeissa ja kylissä olen sompaillut, mutta täytyy ihmetellä Kajaanilaisten huonoa liikennekäyttäytymistä. En yleistä, hyviä kuskeja valtaosa, mutta sekaan mahtuu paljon sellaisia autoilijoita, keneltä voisi ottaa kortin pois.

Ajonopeus näyttää olevan se, mitä autoilija haluaa. 60 rajoitusalueella ajetaan 30-40 km/h. Vituttaa siinä, kun aikansa takana ajaa ja ohi ei pääse.

Suuntavilkkua käytetään jos käytetään. Ryhmittäytyminen käännyttäessa, sitä ei Kajaanissa tunnetakkaan. Oikealle käännyttäessä koukataan vastaantulijoiden kaistan kautta. Kiertoliittymät ovat joillekkin niin pelottavia paikkoja, että aletaan hiljentää vauhtia jo 200 metriä ennen liittymää ja pysähdytään varmuuden vuoksi, vaikkei ketään väistettävää ole.

Kylmästi tuollaisilta autoilijoilta kortti pois ja uudelleen inssiajoon.

Kuuluukohan Kajaanilaisten ajokulttuuriin sama välinpitämättömyys muita mitä ei näe kuin täältä itään?
3117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mita sina tula tane hauku rasismi, mina saa kaupungi ajo korti uusi auto osta minu.

Äänestä

Vartiustiellä ei ainakaan venäläiset aja alinopeutta että siinä mielessä siellä on sulle kokoneelle kuskille reitti jossa ei tartte ajaa kenenkään puskurissa kiinni. Siitä kun jatkat suoraan rajan yli niin tilanne eiku paranee, ainakin nopeuksien suhteen. Tosi lujaa jos haluat mennä silloin Pietari - Murmansk väli on pikataipale. Aikasi kun olet siellä ajellut ja onnistut vielä takaisin pääsemään niin et enää valita kajaanin liikennekulttuurista.

Äänestä

"täytyy ihmetellä Kajaanilaisten huonoa liikennekäyttäytymistä. En yleistä, hyviä kuskeja valtaosa, mutta sekaan mahtuu paljon sellaisia autoilijoita, keneltä voisi ottaa kortin pois."
Eli kun seassa on muutama hitaammin tai huonommin ajava niin kaikkien kajaanilaisten liikennekäyttäytyminen on huonoa? Itsekin olen sompaillut monissa kaupungeissa ja kyllä niitä huonosti ajavia löytyy joka paikasta ja joka maasta. Onneksi sinä ja minä olemme täydellisiä kuskeja, jospa muutkin ottaisivat meistä opiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


♣♠♦♥ kirjoitti:

Monissa kaupungeissa ja kylissä olen sompaillut, mutta täytyy ihmetellä Kajaanilaisten huonoa liikennekäyttäytymistä. En yleistä, hyviä kuskeja valtaosa, mutta sekaan mahtuu paljon sellaisia autoilijoita, keneltä voisi ottaa kortin pois.

Ajonopeus näyttää olevan se, mitä autoilija haluaa. 60 rajoitusalueella ajetaan 30-40 km/h. Vituttaa siinä, kun aikansa takana ajaa ja ohi ei pääse.

Suuntavilkkua käytetään jos käytetään. Ryhmittäytyminen käännyttäessa, sitä ei Kajaanissa tunnetakkaan. Oikealle käännyttäessä koukataan vastaantulijoiden kaistan kautta. Kiertoliittymät ovat joillekkin niin pelottavia paikkoja, että aletaan hiljentää vauhtia jo 200 metriä ennen liittymää ja pysähdytään varmuuden vuoksi, vaikkei ketään väistettävää ole.

Kylmästi tuollaisilta autoilijoilta kortti pois ja uudelleen inssiajoon.

Kuuluukohan Kajaanilaisten ajokulttuuriin sama välinpitämättömyys muita mitä ei näe kuin täältä itään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu