Vähän aika sitten aloitin käynnit psykiatrin luona. Ensin jännitti ajatus että pitäisi toiselle avautua omista asioistani mutta pian tajusin pelkoni aiheettomaksi. Oli helpottavaa käydä läpi esimerkiksi rankkaa kiusaamistaustaani ja saada tukea ongelmiini. Hiljalleen mieliala alkoi kohentua ja aloin ajatella että ehkä tästä kuopasta vielä noustaan. Kaikki kuitenkin meni pilalle kun psykiatrini alkoi levitellä potilastietojani ympäri kyliä, kaikille jotka vain suostuivat kuuntelemaan. Lopetin tietenkin siellä käynnit seinään ja ryhdyin viemään asiaa eteenpäin. Tämä psykiatri kuitenkin kiisti kaiken eikä minulla tietenkään ollut mitään todisteita joten asia sai jäädä siihen eikä hän joutunut minkäänlaiseen vastuuseen teostaan. Ei voi kuin ihmetellä maamme läpimätää mielenterveyshuoltoa.
Luottamus vietiin -jälleen kerran
ap .
1131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En kyllä usko, miksi psykiatri levittelisi tietojasi kaikille? *Oletko julkkis vai miksi h än juuri sinut valitsisi kymmenistä asiakkaistaan.
Ettet vain kuvittelisi tuota?