Uskovainen täti

Äidilläni oli monia sisaruksia, mutta vain yksi heistä oli uskovainen.
Tämä kertomus liittyy 1960-luvulle.
Käytän tädistäni nimeä Elsa.

Elsa tädillä oli huonoa onnea avioliitoissaan, sillä ensimmäinen mies kaatui jatkosodassa ja toinen mies puolestaan kuoli typpitehtaan räjähdysonnettomuudessa Oulussa 1960 luvun alussa.

Sen jälkeen Elsa täti ei katsellut enää uutta miestä, vaan eli leskenä 40 vuotta.

Elsa täti oli jokakesäinen vieras meillä maalla asuvien luona.
Elsa oli töissä tavaratalo Kelassa, jonka uskovaisia omistajia olivat Lauri Kelan perhe.

Täti oli aloittanut tavallisena puotipuksuna ja ylennyt sitten myöhemmin osastonhoitajaksi.

Siihen aikaan sai vuoden palveluksesta kahden viikon kesäloman.
Tätini tuli joka kesä viettäämään sisarensa luo kesälomaa.
Tädillä oli usein matkassaan lapsen lapsensa, jotka olivat meille maalaislapsille hyvin mieluisia vieraita.

Täti oli hyvin muotitietoinen nainen pukeutuen tyylikkäästi.
Hänellä oli päässään sulkahattu ja yllään korea hame.
Hän oli kuin ilmetty täti Monica.

Tullessaan kesällä, hänellä oli aina paljon tuomisia meille maalaisille.
Tädin tuliaiset koostuivat limonaatia, keksejä, makeisia, kahvia, isälle piipputupakkaa, äidille kahvia, ryynejä, sekahedelmiä ja leivonnaisia.

Täti oli harras uskovainen. Hän keskusteli paljon isäni kanssa raamatusta etenkin ilmestyskirjasta.

Isälleni Elsa oli mieluisa vieras.
Kuullessaan Elsan tulosta, isän ilme kirkastui ja hän heitti siltä seisomalta päivän työt alkaen raatailemaan Elsan kanssa.

Vasta jälkeenpäin olen ajatellut, että isälläni ja Elsalla saattoi olla suhde, joka ei koskaan tullut muiden tietoisuuteen.

Äitini touhuili maalaistalon töitään, mutta isä heittäysi vaan seurustelemaan Elsan kanssa.

Elsa täti oli himokalastaja.
Heti samana iltana he toimeutuivat järvelle onkimaan ja virvelöimään kahdestaan.
Isäni ei välittänyt virvelöinnistä, mutta lähti mielellään vaimonsa sisaren kanssa huppailemmaan.

Elsalla ja isälläni tuntui olevan hauskaa.
Mennessään järvelle kuului vilkas keskustelu ja tätini naurun käkätys.

Täti toi tullessaan magnetofonin, joka siihen aikaan oli ihmekapistus.
Hän oli äänittänyt sinne oulun r.y.ltä seurapuheita ja seuralauluja, joita kuuntelimme mielenkiinnolla.
"Nouse jo pilvi verinen, ylene yrttitarhasta... hän tulisessa patsaassa yöllä johdattaa, hän kotiin veripilvessä, tietä osoittaa... kuului mankalta. Opimme paljon uusia seuralauluja juuri tätini magnetofonia kuunnellessa.

Elsa täti oli myös aivan hulluna hillojen perään.
Hän saattoi yömyöhäiseen asti ravata hillasoilla.

En muista, että äitini olisi ollut mustasukkainen, vaikka isä oleili tiiviisti Elsan seurassa.
Jäätyään leskeksi, oli täti ollut hyvin surullinen.
Hänen toinen miehensä kuoli uskotonna, joka suretti Elsaa kauan aikaa.

Isä yritti parhaansa mukaan lohduttaa murheen murtamaa tätiä silloin, kun onnettomuus talvella tapahtui ja täti jäi järkytyksestä sairaslomalle.
Hän tuli meille sukulaisiin saamaan tukea murheeseensa.

Tätini mielialat nousivat ja laskivat sangen jyrkästi. Illat pitkät hänen tarinointiaan kuunnellessa itkut muuttuivat nauruksi ja naurut itkuksi.
Tätini ja isä alkoivat aina lukemaan raamattua ja varsinkin ilmestyskirja oli heille kiintoisa paikka.
He yrittivät tulkita maailmanlopun merkkejä ja olivat päätyneet uskoon, että maailmanloppu tulee ennen vuotta 2000.
Heinänteko aikana täti ei jaksanut kauaan olla heinäpellolla, vaan meni loikoilemaan pellon reunaan tai uimaan.
Minun vanhempani eivät uineet, mutta kaupunkilaistäti oli siitä kovin innostunut.
Isäni mielenkiinto heräsi Elsan mennessä uimaan.
Hän tapasi sanoa:"Pittää mennä kahtomaan, ettei se hukuta ihtejään !"
Meillä oli savusauna, jonne Elsa meni aina nautiskelemaan pitemmäksi aikaa.
Isäni taas sanoi:" Pittää lähteä kuulostelemaan, ettei vaan ole kuollut häkkään !".
Saunaan ei ollut suoraa näköyhteyttä, joten ei voinut nähdä, työntyikö isä tarkoituksella sekaan.
Täti tuli sitten yksin saunasta kertoen isäni jääneen vahtireissultaan saunaan.

Täti asui kaupungissa, jonne isälläni tuli monasti asiaa ja tietenkin hän meni Elsan luokse yöksi. Isäni oli vähäpuheinen ja hänen keskustelutaitonsa oli vaan: "Joo, niin seon, aivan, niinpä tietysti, kyllä vaan, varmaanki, niin vissiinni.
Isäni oli joo-miehen kaltainen, josta ei saanut vastaan inttäjää millään.
Kerran miessakissa isältäni tiedusteltiin: "mitä mieltä hän on uskonasioista ?"
Isäni ei alkanut isommin selittelemään, vaan totesi ykskantaa:" Enpä tuota tiijä, seon jokkaisen oma asia.
Armon lapset, kaikki täällä, pankaa pois jo murheenne.. soi magnetofoni illan tullen, kun oli selvitty heinäpellollta.

Joka ilta lähtivät isäni ja Elsa tätini kahdestaan joko hillaan tai kalastamaan järvelle.
Kerran seurailin rannalla etäälle lipuvaa venettä, joka katosi järven toiselle puolelle.
Mietin, mitä he mahtavat touhuta.

Päivisin, kun oli kuuma helle, estoton tätini makasi kartanolla bikinit yllä aurinkoa ottaen.
Kun me muut tulimme heinäpellolta ruokatauvolle, täti makasi rinnat paljaana. Olis siinä isällä totinen paikka.
Elsa nukkui vintissä pienessä ullakkokamarissa.
Sinne isä kiipesi porisemaan vielä illan päätteeksi.
Oulun suuret suviseurat oli merkittävä tapahtuma, sillä ne olivat minulle paitsi ensimmäiset, myös ensimäinen kaupunkimatka.
Tätini oli puhunut jo edelliskesänä, että meidän kaikkien pitää tulla sinne.
Isä ei lähtenyt, sillä hän jäi kotimieheksi.
Isä oli käynyt vain yhden ainoan kerran suviseuroissa Kuusamossa, jonne hän oli polkupyörällä reppu selässä ajanut.
Yöpaikkaa isä ei ollut saanut, vaan hän oli mennyt nukkumaan heinälatoon.
Tultuaan suvisuroista oli isäni todennut kuulumisinaan, että aika ankeaa oli ollut, kun ei ollut yhteenkään tuttuun törmännyt koko kahden päivän aikana.
Oulun suviseuroista jäi mieleen heinäpään kaupunginosa, joka silloin oli vielä heinäpeltoa.
Vieressä tuprusi Oulu-Osakeyhtiön tehtaan piiput, joista väliin tuli kamalaa hajua tuulensuunnan käännyttyä maalta merelle.
Siellä oli paljon kiittäjiä, varmaan 50 saattoi kiittää herraa Jeesusta yhtä aikaa.

Kertomuksen jatkon toinen osa myöhemmin.