Vasemmisto!!

15.9.2014 11.50
Kansalaisaloite sensuroitiin: Arhinmäki ja Kyllönen vaativat Kataiselta selitystä

KU

Vasemmistoliiton Arhinmäki ja Kyllönen kysyvät: ”Katainen, miksi estitte kansalaisaloitteen?

Suuri joukko eurooppalaisia on päättänyt tehdä aloitteen Euroopan unionin ja Kanadan sekä EU:n ja Yhdysvaltojen välisten kauppaneuvotteluiden keskeyttämisestä. EU:n komissio kuitenkin päätti 10. syyskuuta estää nimien keräämisen kansalaisaloitteeseen.

– Komissiolla oli sääntöjen mukaan mahdollisuus sensuroida ennakkoon nimien keräys kansalaisaloitteeseen. Samalla se kuitenkin lähetti vahvan demokratian vastaisen viestin – salassa käydyistä neuvotteluista ei jatkossakaan haluta kansalaiskeskustelua, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki toteaa.

– Kataisella ja muulla komissiolla on nyt selityksen paikka, miksi he haluavat estää keskustelua ja jatkaa sopimuksen valmistelemista salassa.

Hyödyttäisi suuryrityksiä

Eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa miljoona eurooppalaista vähintään neljäsosasta jäsenvaltioita voi nostaa ihmisille tärkeä asian komission käsittelyyn. Päätösvalta jatkokäsittelystä säilyy komissiolla, joten aloitteen tärkein merkitys on ihmisten aktivointi demokraattiseen päätöksentekoon osallistumiseen.

Euroopan Parlamentin Vasemmistoryhmä tuomitsi komission toimet. Parlamentin jäsen Merja Kyllönen vaatii neuvotteluiden keskeyttämistä ja asioiden julkista käsittelyä.

– Sopimus hyödyttää lähinnä suurimpia yrityksiä ja heikentää valtioiden mahdollisuuksia suojella työntekijöitä, ympäristöä ja julkisia palveluita. Mahdolliset hyödyt ovat kyseenalaisia ja optimistisimmissakin arvioissa mitättömiä, kun niitä vertaa sopimuksen tuomiin uhkiin, kuten demokraattisen päätöksenteon alistamista ulkopuoliselle välimiesoikeudelle, Kyllönen sanoo.

Juomavedet kaivostoimintaan

Euroopan parlamentti käsittelee kauppasopimusta Kanadan kanssa tiistaina 16. syyskuuta.

Arhinmäki ja Kyllönen arvioviat yhteisessä tiedotteessaan, että sopimukseen sisältyvä investointisuoja veisi Euroopalta päätösvallan omiin asioihinsa.

– Suuryritykset ovat jo nykyisin osoittaneet haastavansa valtioita oikeuteen, mikäli ne tekevät päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa yritysten edun kanssa, tiedotteessa todetaan.

– Esimerkiksi ruotsalainen Vattenfall haastoi Saksan oikeuteen ydinvoiman alasajon vuoksi. Yhdysvaltalainen Lone Pine haastoi Kanadan, jotta voisi käyttää ympäristölle tuhoisaa vesisärötystä. Australialainen Oceanagold haastoi El Salvadorin, koska se halusi käyttää maan juomavedet kaivostoimintaansa. Lista yrityksistä estää kansalaisten ja ympäristön suojeleminen on pitkä, eikä komissiolla ole eurooppalaisilta lupaa kaventaa demokraattista päätöksentekoa voitontavoittelun kustannuksella.
655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

TÄSSÄ MAASSA DEMOKRAATTISTA PÄÄTÖKSENTEKOA EDUSTAA VAIN KOKOOMUS JA SE JUHLII 2018 SATAVUOTISTA TAIVALTAAN ILOISILLA TULITUKSILLA VERONMAKSAJIEN KUSTANNUKSELLA ! .

Äänestä
  • On siis aivan tunnettu käsite netissä, että peelot kirjoittavat juttunsa huutamalla isoilla kirjaimilla.

    "Tällaisille peeloille on myös oma slangisanansa, noob tai noobi, joka juontuu englannin sanasta newbie, aloittelija"

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Peelo

    "väittämän mukaan peelo tulee vanhemmasta, tyhmää tarkoittavasta slangisanasta, joka pohjautuu romanikielen siitintä tarkoittavaan sanaan."

    Äänestä

Lapsellista tuo vasemmiston touhu, eivät ole enään vuosiin tunnistaneet "vanhaa kehnoa", liittyivät jopa sen porukkaan eli EU:hun jonka jo vuosia sitten päätetty ja kerrottu tavoite on "kaikenkattava globalisaatio" uusliberalismeineen.

EU on täysin USA:n ohjustama vasalli, ei muuta, USA vaati sen perustamista aikoinaan Marshall-avun ehdoksi ja omaksi edukseen:

”Myöntäkäämme heti, että meidän tavoitteemme taustalla ovat Yhdysvaltain kansalaisten tarpeet ja edut. Me tarvitsemme markkinoita – isoja markkinoita – joilla ostaa ja myydä", varatalousministeri William Clayton sanoi puolustaessaan Marshall-suunnitelmaa."

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/stubb-ei-euta-ilman-usata

Amerikkalaiset opastavat.

EU on vain pelkkä USA:n vasalli joka toteuttaa USA:n tahtomaa politiikkaa Eurooppalaisia on lorotettu silmille jo hyvän aikaa, kymmeniä vuosia ja tuohon lorotukseen perustuu myös kaikki hyökkäysharhat ja niiden kuvittelu, tästä muutama siivu:

"Nykyään tiedetään yleisesti, kuinka CIA ja puolistusministeriö paisuttelivat Neuvostoliiton sotilaallista ja taloudellista voimaa. Venäjän uhkaa liioiteltiin vääristämällä tietoja ja tapahtumia pahimpien katastrofien skenaariot esitettiin todennäköisinä tai väistämättöminä silloinkin, kun niiltä puuttui kaikki uskottavuus. Yksi suosituimmista "Neuvosto-uhista" oli Puna-armeijan invaasio Länsi-Eurooppaan (Tämä oli tekosyy Naton perustamiseen). Jos joku yhä uskoo tähän hyökkäyssatuun, hän voisi lukea The Guardianin jutun Iso-Britannian hallituksen asiakirjoista vuodelta 1968. Guardian kuvasi asiakirjan sisältöä seuraavalla tavalla:

Neuvostoliitolla ei ole aikomustakaan toimeenpanna hyökkäystä länteen kylmässä sodassa. Näin Isobritannian armeija ja tiedustelu.Tämä oli jyrkässä ristiriidassa länsimaisten politiikkojen ja sotilasjohtajien puheiden kanssa "Neuvosto-uhasta".
Neuvostoliitto ei aloita vapaaehtoisesti yleistä tai edes rajattua sotaa Länsi-Euroopassa"

- W. Blum Rogue state (Roistovaltio)/ Kuoleman imperiumi -

Eli vedätys on jo tuolta ajalta ja NATO on pääasiassa eurooppalaisten kurissapidon väline, kuten Christopher Layne kuvasi kirjassaan The Peace of Illusions – American Grand Strategy from 1940 to the Present : Kylmä sota ei syntynyt Neuvostoliiton vaan Yhdysvaltojen hegemoniapyrkimyksen vuoksi. Kylmä sota oli vain keino säilyttää Yhdysvaltojen herruus Euroopassa.

Kirjassaan (America as European Hegemon (The National Interest, Summer 2003) Layne myös kuvasi kuinka:

"Suostuttelemalla länsieurooppalaiset jakamaan sotilaallisen (Nato) ja taloudellisen itsemääräämisoikeutensa Washington yritti riisua niiltä mahdollisuuden ryhtyä yksipuolisiin kansallisiin toimiin . . . Yhdysvalloille niin Nato kuin hiili- ja teräsyhteisö sekä yhteismarkkinat olivat välineitä länsieurooppalaisten kurissa pitämiseen."

Samaanhan sanoi Ranskan parlamentin tutkimuskomiteakin: Yhdysvaltain poliittinen johto ei halua ulkopoliittisesti itsenäistä ja puolustuskykyistä Eurooppaa, koska NATO ja turvallisuusuhka on Yhdysvaltain ote Euroopasta.

Tuo tietenkin jatkuu edelleen, eurooppalaisten kurissapitäminen Venäjäpelon, NATO:n ja yhteismarkkinoiden avulla.

Ilmeisesti tuo NATO-huijaus oli yksi euroopan historian suurimpia kusetuksia, mutta oliko se sittenkään suurin? Onko itse Euroopan unioni vielä suurempi vedätys? Sehän perustettiin Jean Monnetin pienten askelten etenemisen idealta, niin että eurooppalaiset eivät edes tajua kun ovat jo unionissa, melko suuri pimitys ja vedätys siis.

Tätä se on ollut, kuten pilapiirtäjä hauskasti kuvaa.

http://www.seppo.net/piirrokset/albums/piirrokset/maailman_meno/poliitikot/lipponen_kansanvalta100v.jpg

Jos joku luulee, että EU:sta on jotain apua, niin on todella pahasti pihalla reaalitodellisuudesta.

Äänestä

"Jos joku luulee, että EU:sta on jotain apua, niin on todella pahasti pihalla reaalitodellisuudesta. "

Ketkä EU:ta ovat pyörittäneet, siitä on hieman listaa jopa YLE:n sivuilla, ovat samoja jotka pyöritävät Yhdysvaltojakin, aiheesta oli dokumetti joku aika sitten, dokumentin nimi oli "Pankki maailman valtiaania" tai jotain sinnepäin, no EU listaa:

EU:ssa siis ovat määrääjänä olleet mm:

"vaikutusvaltaisin yritys Brysselissä on 
yhdysvaltalainen investointipankki Goldman Sachs.

Goldman Sachsilla ja Yhdysvaltain hallituksella on perinteisesti ollut hyvin läheinen suhde. Pankin johtajat ovat ryhtyneet muun muassa valtiovarainministereiksi ja toisin päin. Vähintään yhtä lähellä virallista päätöksentekoa pankki on EU:ssa.

Vaikutusvaltaisin "goldmanilainen" EU:ssa on tällä hetkellä euroalueen keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi.

Kreikan pääministeri Lucas Papademos johti maan keskuspankkia, kun Kreikan valtionvelkoja piilotettiin (Goldman Scahssin avustamana) Papademos ja Draghi ovat opiskelutovereita yhdysvaltalaisesta Massachusetts Institute of Technologysta...

Mario Monti toimi EU-komission jäsenenä 1995–2004. Sen jälkeen Monti siirtyi Goldman Sachsille neuvonantajaksi, kunnes hänet 2011 nimitettiin Italian pääministeriksi sen jälkeen, kun Silvio Berlusconi erosi

Goldman Sachs Internationalin hallituksen puheenjohtaja Peter Sutherland työskenteli EU-komissaarina 1985–1989 ja avasi kilpailulle mm. eurooppalaiset tietoliikenne- ja energiamarkkinat. EU:n jälkeen Sutherland johti Maailman kauppajärjestöä WTO:ta. Yhdysvaltain kauppaministerin Mickey Kantorin kerrotaan kehuneen Sutherlandia "globalisaation isäksi".

Karel van Miert toimi EU-komission jäsenenä 1989–1993 ja varapuheenjohtajana 1993–1999. Hän työskenteli Goldman Sachsin kansainvälisten neuvonantajien hallituksessa ainakin vuoteen 2009. Van Miert työskenteli aiemmin myös mm. komission puheenjohtajan Sicco Mansholtin ja varapuheenjohtajan Henri Simonetin avustajana.

Otmar Issing siirtyi Saksan keskuspankin johtokunnasta EKP:n pääekonomistiksi 1998 ja jätti pankin 2006. Hän on työskennellyt Goldman Sachsin kansainvälisten neuvonantajien hallituksessa vuodesta 2006."

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/eun-ja-goldman-sachsin-liitto

Vasurit ei vaan oikein tajua, sama toki koskee demareita.

Äänestä
  • Puolue joka tukee Eurostoliittoa ei ole minkään sortin työväenpuolue, se koskee myös persuja ja vasureita.

    Äänestä

  • Yksikään kirjoitti:

    Puolue joka tukee Eurostoliittoa ei ole minkään sortin työväenpuolue, se koskee myös persuja ja vasureita.

    Noi perussuomalaiset kannattaa kyseistä TTIP-sopimusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


8+4 kirjoitti:

15.9.2014 11.50
Kansalaisaloite sensuroitiin: Arhinmäki ja Kyllönen vaativat Kataiselta selitystä

KU

Vasemmistoliiton Arhinmäki ja Kyllönen kysyvät: ”Katainen, miksi estitte kansalaisaloitteen?

Suuri joukko eurooppalaisia on päättänyt tehdä aloitteen Euroopan unionin ja Kanadan sekä EU:n ja Yhdysvaltojen välisten kauppaneuvotteluiden keskeyttämisestä. EU:n komissio kuitenkin päätti 10. syyskuuta estää nimien keräämisen kansalaisaloitteeseen.

– Komissiolla oli sääntöjen mukaan mahdollisuus sensuroida ennakkoon nimien keräys kansalaisaloitteeseen. Samalla se kuitenkin lähetti vahvan demokratian vastaisen viestin – salassa käydyistä neuvotteluista ei jatkossakaan haluta kansalaiskeskustelua, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki toteaa.

– Kataisella ja muulla komissiolla on nyt selityksen paikka, miksi he haluavat estää keskustelua ja jatkaa sopimuksen valmistelemista salassa.

Hyödyttäisi suuryrityksiä

Eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa miljoona eurooppalaista vähintään neljäsosasta jäsenvaltioita voi nostaa ihmisille tärkeä asian komission käsittelyyn. Päätösvalta jatkokäsittelystä säilyy komissiolla, joten aloitteen tärkein merkitys on ihmisten aktivointi demokraattiseen päätöksentekoon osallistumiseen.

Euroopan Parlamentin Vasemmistoryhmä tuomitsi komission toimet. Parlamentin jäsen Merja Kyllönen vaatii neuvotteluiden keskeyttämistä ja asioiden julkista käsittelyä.

– Sopimus hyödyttää lähinnä suurimpia yrityksiä ja heikentää valtioiden mahdollisuuksia suojella työntekijöitä, ympäristöä ja julkisia palveluita. Mahdolliset hyödyt ovat kyseenalaisia ja optimistisimmissakin arvioissa mitättömiä, kun niitä vertaa sopimuksen tuomiin uhkiin, kuten demokraattisen päätöksenteon alistamista ulkopuoliselle välimiesoikeudelle, Kyllönen sanoo.

Juomavedet kaivostoimintaan

Euroopan parlamentti käsittelee kauppasopimusta Kanadan kanssa tiistaina 16. syyskuuta.

Arhinmäki ja Kyllönen arvioviat yhteisessä tiedotteessaan, että sopimukseen sisältyvä investointisuoja veisi Euroopalta päätösvallan omiin asioihinsa.

– Suuryritykset ovat jo nykyisin osoittaneet haastavansa valtioita oikeuteen, mikäli ne tekevät päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa yritysten edun kanssa, tiedotteessa todetaan.

– Esimerkiksi ruotsalainen Vattenfall haastoi Saksan oikeuteen ydinvoiman alasajon vuoksi. Yhdysvaltalainen Lone Pine haastoi Kanadan, jotta voisi käyttää ympäristölle tuhoisaa vesisärötystä. Australialainen Oceanagold haastoi El Salvadorin, koska se halusi käyttää maan juomavedet kaivostoimintaansa. Lista yrityksistä estää kansalaisten ja ympäristön suojeleminen on pitkä, eikä komissiolla ole eurooppalaisilta lupaa kaventaa demokraattista päätöksentekoa voitontavoittelun kustannuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu