Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kaupungin touhua torilla taas

Saamattomuus

http://www.savonsanomat.fi/savo/automuuri-peittaa-nakyman-salacavalasta-torille/1894702

Tällaista tällä kertaa. Kukaan ei tiedä mistään mitään ja "asiaa selvitetään" eli Kuopiolaiseen tapaan ei tehdä yhtään mitään. Miten voi olla muutaman auton siirtäminen torilla noin vaikeaa?? Ettei ensi vuodeksi ehditä??? No Kuopiossa hyvinkin :) Kärpäsestä härkänen eikä sitäkään osata hoitaa.

"Kaupungin päättäjillä ei ole kunnollista selitystä käytännölle. Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen ei tiennyt asiasta tarkemmin vedoten sen tuoreuteen. Kaupunkiympäristön suunnittelujohtaja Tapio Räsänen arvioi taustalla vaikuttavan vanhan torisuunnitelman, jossa automyyntipaikat on sijoitettu kyseiselle paikalle. Hän kehotti ottamaan yhteyttä kaupunkiympäristön palvelualueen kunnossapitopäällikkö Juho Pelkoseen.

–Pelkosen mukaan autopaikkojen siirtämisen mahdollisuutta selvitetään. Varmaksi hän ei kuitenkaan lupaa, että sijoittaminen uuteen paikkaan onnistuu ensi vuonna."

22

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johtajapäällikkö

      Kyllä on täysin epärealistista kuvitella, että tuon kokoluokan ongelma saataisiin jo ensi vuoden aikana ratkaistuksi. Kyllä se vähintään vuoden 2016, tai jopa 2017, puolelle menee, että perunakauppiaille saadaan uudet paikat osoitettua.

    • se on siis cee

      "SäläCävälä" Ceellä.

    • 1+7

      Onhan siihen ratkaisu:

      "Viime kesänä vuoden parkkimaksu oli 150 euroa, mutta tälle vuodelle hinta nousi 300 euroon. Jäntin mukaan viisi vuotta takaperin vuosimaksu oli vain 17 euroa.

      – Rahasta tässä on kyse, parkkimaksu on kohtuuttoman suuri. Huonolla säällä myynnillä ei saa kuitattua edes pysäköintimaksua, yli 30 vuotta torilla myynyt Jäntti toteaa."

      Kaupunki nostaa hintoja, niin kellään ei ole varaa tulla torille myymään mitään. Siinä voivat katsoa sillipurkin ikkunoista venäläistä lentokenttää ja ryystää sumppia pikkurilli ojossa.

      • 20+20

    • kahvi väärään kurkku

      Liimataan lasipömpelin ikkunoiden sisäpuolelle kuvat ideaalisesta torimiljööstä aurinkoisella kesäisellä torilla näyttävien ylitsepursuavien vihannespöytien luona kävelevistä iloisista tyylikkäistä ihmisistä. Se kuva pitää tosin käydä ottamassa kaukana Kuopiosta. Siinä saavat kahvilassa istuvat sitten katsella ihmeissään torimiljöötä.

    • Sala Cavala

      Eipähän ollut päivällä yhtään autoa Salacavalan edessä maisemia pillaamassa. Taisi tulla ensi vuosi jo heti seuraavana päivänä.

      • nimellä pilattu

        "SäläCävälä"


    • tahtoo tietää

      Onx FinTrees >Nordic oy taas siellä deiteillä säätämässä tai tyttöystävälleen huutamassa?

      manit hukassa, tai nettirakkaus kukassa. Kumppani kotona unhoita, deiteille kiituhda, ota niitä tukkuna, pidä kommettaja kukkuna

      • naziehkaolen?

        mikä on tää firma? Esillä kuin nahka ollut viimeaikoina?


    • car guy

      Ei ne pakettiautot ketään haittaa oikeasti, yleensä jos kahvilla istutaan niin lueskellaan lehteä tai selataan älypuhelimella nettiä.

    • Kunnon tavaraa ainakin Kuopion Valaskala Oy on tehnyt: lohi poikineen ja muikut, hyvää oli, kun testasin.

    • Vai pitäisikö pystyttää bajamajat eli yleisö WC_t kyseiseen kohtaan ja ehkä muutamia puistonpenkkejä, missä laitapuolenkulkijat joisivat pussikaljaa? Tainnut muotoutua kärpäsestä härkänen. Raappana ei ole hienohelma, voin kyllä juoda kahvini pahvimukista.

    • Seurannut

      Kylläse on niin että Anttilan ja torin välillä nykyään liikkuu autoja enemmän kun sillon kun siitä kulki normaali liikenne. Taksi esimerkiksi haki kolme nuorta ihmistä Anttilan edestä, olisivat nuoret ihmiset voineet mennä siitä taksitolpallekkin, mut kuei jaksa kävellä. Tätä tapahtuu jatkuvasti

      • kfjgjrgiojrigorg

        ee sitä sillon 30-luvulla ollunna mittään takseja, kouluun hiihdettiin kesälläkin 30 asteen pakkasessa ja kumpaankin suuntaan oli ylämäkeä, susia, karhuja ja siihen aikaan oli vielä dinosauruksetkin elossa, ei olisi nykynuorista siihen aikaan eläjiksi...


    • Mielensä hyvittäjä

      Heh, heh. Mitä lie olet seurannut. Ei Anttilan ja torin välillä ole koskaan autoja liikennöinnyt. Ennen vanhaan autot kulkivat pitkin Puijonkatua torin ja Anttilan välistä.

      Ja saattoi niitä ehkä mennä vähänen enemmän kuin näkemäsi kolmen nuoren taksi. On se vaan niin kauheaa, kun maailma muuttuu eikä Kuopion torikaan ole enää ennallaan. Kökkö juttu ja kai se jonkun vika on.

      Mulla on paha olo. Sen on pakko olla jonkun vika....

    • monta mieltä on

      Perunariviläiset puolustivat SS:ssa autojensa pitämistä myyntipaikan vieressä.
      Onko ehdotonta, ettei niitä voisi siirtää sivummalle?

      • hienostelevat

        Käypä katsomassa vaikka Helsingin kauppatorilla tai Hakaniementorilla tai vaikka Tammelan torilla Tampereella. Siellä on aivan luonnollista, että auo on myyntipaikan vieressä ja osa myytävistä tuotteista otetaan suoraan autosta.

        No eipä kuopiolaisilta voikaan odottaa oikeaa kaupunkilaista suhtautumista toriin.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2434
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1788
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1581
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1515
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe