Kirjan "Matti, se kahdeksas lapsi" ilmestymistä odotellessa.
Minkälaiset ovat sinun kokemukset suurperheen lapsena? Millainen arki oli? Mitkä olivat ilon hetket? Mitkä ongelmakohdat?
Minkälaiset ovat sinun kokemukset suurperheen lapsena? Millainen arki oli? Mitkä olivat ilon hetket? Mitkä ongelmakohdat?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oletko Valma vai Heino?
Mitä se sinulle kuuluu, kuka kirjoittaja on?
Vaikuttaa siltä, että sinua kiinnostaa enemmän kirjottajat, kuin asiat.
Varmaan harmittaa, kun et pysty saamaan selville kirjoittajia.
missä kohden tuossa se asia oli?
Mene kouluun opiskelemaan äidinkieltä.
Minkälaiset ovat sinun kokemukset suurperheen lapsena? Millainen arki oli? Mitkä olivat ilon hetket? Mitkä ongelmakohdat?
VASTAA
Meitä oli vähän alle 10 minä tiedän vain mitä meillä oli, eli vois sanoa lyhyesti oy-puute ja kurjuus, jotkut on meistäkin sisaruksista pärjänneet paremmin ja jotkut huonommin, jä jälkeläisiäkin on yhteensä noi 30. ja heilläkin on hyvällä alulla se pirtti-
Aloittajn kysymkseen pitäisi vain vastata rehellisesti, ei esm. vl-silmälasien läpi, luulen että näiden lasien läpi vastakset tulee jos paljon ees tulee.
Täällä on monessa ketjussa tähän aiheeseen liittyviä kommentteja, mutta voin omasta kokemuksestani vastata.
Olen 2/14 lapsesta. Lapsuus meni sisarusten kanssa leikkiessä ja tapellessa. Jossain vaiheessa meillä oli perhepäivähoitaja kotona äidin apuna, siitä on hyvät muistot. Kun hoitajaa ei enää ollut, me isommat lapset jouduttiin kunnolla töihin ja lapsuus päättyi varaäitinä olemiseen.
Äidin aika meni kodinpyöritykseen ja vauvan hoitamiseen. Me muut oltiin vähän oman onnemme nojassa. Koti oli siisti, vaatteet ehjät ja puhtaat ja ruokaa sai säännöllisesti. Rakkautta, hellyyttä ja syliä olisin ollut vailla, mutta eipä sitä riittänyt kuin vauvoille siihen asti kun uusi vauva tuli.
Väkivallan uhka leijui yllämme kuin musta pilvi aina isän ollessa kotona. Hänen arvaamattoman käytöksensä vuoksi jouduimme olemaan jatkuvasti varpaillamme. Tavallisesta lapsena olemisesta kuten juoksemisesta ja metelöinnistä saattoi tulla tukkapöllyä tai lyömistä tai potkimista.
Teininä olin kotitöistä ja turvallisen aikuisen puuttumisesta niin masentunut, että suunnittelin itsemurhaa. Olisin sen tehnytkin ellei olisi peloteltu niinbhyvästi helvetillä etten uskaltanut. Tyydyin rukoilemaan onnettomuuteen joutumista ja jopa joutumista karhun raatelemaksi. Lähdin ehdoin tahdoin kävelylle metsään, jossa oli nähty karhuja. Selvisin kuitenkin hengissä siihen asti, että päösin muuttamaan pois kotoa ja siitä alkoi oman identiteetin rakentaminen. Siinä onkin ollut paljon työtä, kun olin vain ollut osa laumaa siihen asti.
Hyvä puoli on ollut, että en ainakaan ole uusavuton.
Siis oli hyvä asia, jos sinua peloteltiin. Se pelotteluhan pelasti sinun henkesi.
Siis kiitä pelottelijaa henkesi pelastamisesta.
Meitäkin kohdeltiin erilailla, toisia paremmin kuin toisia, ja mielenterveysongelmiakin oli, syliä ei myöskään usein saanut, ja useat onnettomuudet jouduttiin kohtaamaan perheessäni myös.
Useassa suuressa perheessä on mielenterveysongelmia ja jopa itsemurhia. Tämä on ikävä totuus että ihminen ei saa ajoissa apua eikä hoitoa!
Kirjasta tulee best sellers,
Kun n 30 suurperheessä kasvanutta omalla nimellään kertoo kokemaansa.
Olisko mukana joku johtokunnan veljen vesa?
Päivä vaihtuu toiseen jaksoi tai ei.
Vanhimpana lapsena lapsuuteni 70-80 luvulla kului sisaruksia paappoessa, siivotessa. Vanhemmat ilta toisensa jälkeen rauhanyhdistyksen menoissa. Ruoka oli säänneltyä epäterveellistäkin, herkkuja ei ollut. Liikuntavälineisiin ei ollut varaa. Opiskeluja ei perheellä ollut vara taloudellisesti avustaa.
Näistä kokemuksista tietenkin jäänyt omat traumansa, mielenterveysongelmia ei onneksi, jonkinlainen lapsiviha kylläkin. Suhde vanhempiin ja sisaruksina on kokemuksista johtuen pinnallinen, eikä heitä juuri kaipaile.
Nuorimpien sisarusten lapsuus on ollut enemmän normaali ihmisen lapsuutta, heillä ei ollut sisarusten paapomis velvotetta ja taloudellinen tilanne parani perheessä vanhempien lasten muuttaessa pois.