Onko ahdistavasti aaltoileva vetoketju vika?

Ostin pari viikkoa sitten uuden fleecetakin. Alkuun takki tuntui hyvältä, mutta piakkoin sen vetoketju meni kupruille. Tätä olen nähnyt ennenkin pesun jälkeen, mutta kyseistä takkia ei ole vielä edes pesty vaan se on ollut varsin vähäisellä käytöllä, koska säät olivat vielä melko lämpimät päivällä. Nyt kuitenkin nuo kuprut alkoivat vaivata, koska yksi sisäänpäin vääntynyt kohta painaa samaa tiettyä kohtaa rinnan alla. Pitkän päälle tuo tunne ahdistaa sen verran, että tulee pakottava tarve nyppiä takkia suoraan. Tämä on erityisemmän ikävää esim. pyöräillessä ja autoa ajaessa.

Kävin kertomassa asiasta kaupassa ja ehdotin, että voisin vaihtaa kyseisen takin kokoa suurempaan. Kyseinen koko oli hihoista vähän liian pitkä, mutta vartalon kohdalla olisi enemmän tilaa, etteivät kuprut painaisi niin pahasti. Tätä isompaakin takkia kokeillessa huomasi, että jäykkä vetoketju alkoi muodostaa kupruja, kun taivutteli vartaloaan enemmän kuin mitä peilatessa yleensä vääntyilee.

Kauppias kuitenkin totesi, että tuotetta on käytetty ja sitä ei voi vaihtaa. Kovasti hän oli myös sitä mieltä, että tuotteessa ei ole vikaa. En alkanut tilanteessa enempää tivaamaan, vaikka oma mielipiteeni on, että kyseisen takkityypin vetoketju on huonoa laatua, eikä vian laajuutta huomaa kuin vasta käytön jälkeen. Teimme kuitenkin reklamoinnin valmistajan suuntaan.

Mietityttää nyt, että olisiko minun pitänyt voida havaita vetoketjun mahdollinen kupruilu jo peilin edessä ja onko aaltoileva vetoketju tarpeeksi suuri syy reklamointiin. Valmistajan mielipide selvinnee myöhemmin, mutta koitan valmistautua penäämään oikeuksiani, jos minulla tässä tilanteessa sellaisia on.
41467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ole. Jos takki ahdistaa päällä, niin kuulostaa että olet valinnut liian pienen koon...

Äänestä
  • Siitä huolimatta, että ahdistus johtuu vetoketjun kupruilusta? Aluksi fleecetakki nimenomaan tuntui hyvältä. Ongelma alkoi siitä kun tuo kupru syntyi ja alkoi painaa rinnanalusta. Lisäksi myös suuremman takin vetoketju näytti aaltoilun merkkejä, kun kokeilin sitä päällä. Tuossa takkimallissa on jäykästi taipuva vetoketjuosa, joka näyttäisi sitten käytössä nyrjähtävän voimakkaille kaarille.

    Äänestä

  • Lämmintä talveksi kirjoitti:

    Siitä huolimatta, että ahdistus johtuu vetoketjun kupruilusta? Aluksi fleecetakki nimenomaan tuntui hyvältä. Ongelma alkoi siitä kun tuo kupru syntyi ja alkoi painaa rinnanalusta. Lisäksi myös suuremman takin vetoketju näytti aaltoilun merkkejä, kun kokeilin sitä päällä. Tuossa takkimallissa on jäykästi taipuva vetoketjuosa, joka näyttäisi sitten käytössä nyrjähtävän voimakkaille kaarille.

    Unohda koko juttu. Jos takki ei loppujen lopuksi istukaan päällesi ihan sopivasti, niin entä sitten? Olisiko pitänyt olla tarkempi takkia sovittaessa? Vai olisiko ollut niin, ettei halpistakki alun perinkään ollut ihan parasta mahdollista laatua istuvuudeltaan? Oli miten oli, sen takin olet valinnut ja ostanut. Ja sen takin saat pitääkin, kun siinä ei - ihan oikeasti - ole minkäänlaista virhettä.

    Kaikenlaista marinaa sitä täälläkin kuulee, varmaan vielä enemmän liikkeissä. Sympatiat myyjille!! Vähemmän sympatiaa tyhjänpäiväisistä pikkuasioista nariseville.

    Äänestä

  • anna olla kirjoitti:

    Halpistakin otit omasta päästäsi. Nyt on kyseessä retkeilyliikkeestä poimittu takki, jonka hinta ei tosiaan ollut halvimmasta päästä. Tunnut myös kokonaan sivuuttavan, että vetoketjuongelma alkoi vasta käytön jälkeen. Vaikuttaa siltä, että tänne kommentoineet eivät tunnista huonon ja hyvän vetoketjun eroa ja luulevat, että huonosta tuotteesta ei saa valittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lämmintä talveksi kirjoitti:

Ostin pari viikkoa sitten uuden fleecetakin. Alkuun takki tuntui hyvältä, mutta piakkoin sen vetoketju meni kupruille. Tätä olen nähnyt ennenkin pesun jälkeen, mutta kyseistä takkia ei ole vielä edes pesty vaan se on ollut varsin vähäisellä käytöllä, koska säät olivat vielä melko lämpimät päivällä. Nyt kuitenkin nuo kuprut alkoivat vaivata, koska yksi sisäänpäin vääntynyt kohta painaa samaa tiettyä kohtaa rinnan alla. Pitkän päälle tuo tunne ahdistaa sen verran, että tulee pakottava tarve nyppiä takkia suoraan. Tämä on erityisemmän ikävää esim. pyöräillessä ja autoa ajaessa.

Kävin kertomassa asiasta kaupassa ja ehdotin, että voisin vaihtaa kyseisen takin kokoa suurempaan. Kyseinen koko oli hihoista vähän liian pitkä, mutta vartalon kohdalla olisi enemmän tilaa, etteivät kuprut painaisi niin pahasti. Tätä isompaakin takkia kokeillessa huomasi, että jäykkä vetoketju alkoi muodostaa kupruja, kun taivutteli vartaloaan enemmän kuin mitä peilatessa yleensä vääntyilee.

Kauppias kuitenkin totesi, että tuotetta on käytetty ja sitä ei voi vaihtaa. Kovasti hän oli myös sitä mieltä, että tuotteessa ei ole vikaa. En alkanut tilanteessa enempää tivaamaan, vaikka oma mielipiteeni on, että kyseisen takkityypin vetoketju on huonoa laatua, eikä vian laajuutta huomaa kuin vasta käytön jälkeen. Teimme kuitenkin reklamoinnin valmistajan suuntaan.

Mietityttää nyt, että olisiko minun pitänyt voida havaita vetoketjun mahdollinen kupruilu jo peilin edessä ja onko aaltoileva vetoketju tarpeeksi suuri syy reklamointiin. Valmistajan mielipide selvinnee myöhemmin, mutta koitan valmistautua penäämään oikeuksiani, jos minulla tässä tilanteessa sellaisia on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu