Vaalitentit

Eilen MTV3:n puheenjohtajien vaalitentissä Keskustan puheenjohtaja Vanhasta tuurannut Mari Kiviniemi onnistui mainiosti. Hän ei sortunut muiden lailla halpaan populismiin vaan esitti argumenttinsä asiallisen selkeästi. Hänen esiintymisensä oli klassisen hillitty, siinä oli vähiten kiemurtelua ja naamanvääntelyä, - kovasti helsinkiläisten mieleen. Tyylikäs ja hienostuneen oloinen Kiviniemi vei pisteet kirkkaasti kotiin Töölööseen.

Tänä iltana TV1:n vaalipaneelissa Keskustaa edustaa joviaalin ranskalaisen maalaisherrasmiehen oloinen, entinen Tornion kaupunginjohtaja Hannes Manninen, joka on kuntaministerinä saanut hämmästyttävällä ripeydellään kuntapolitiikan seisovat vedet liikkeelle etelän suurissa kaupungeissa. Hän on taitavasti toimien ajanut pääkaupunkiseudun nurkkapatrioottiset kehityksen jarruna seisovat taantumukselliset voimat nurkkaan. Hän onkin iskenyt pääkaupunkiseudun perusrakenteiden nykyaikaistamiseen tarmokkaammin kuin kukaan edeltäjistään.

Kuntaministeri Hannes Mannisen hyvä poliittinen pelisilmä ja kunta-alan rautainen ammattilaisen tietämys herättävät kunnioitusta. Viime välikysymyskeskustelu tukehtui nimenomaan Mannisen esittämään kovaan faktaan. Tiukkaan keskusteluun varautunut oppositio keräili hämmentyneen näköisenä paperit salkkuihinsa ja siirtyi kahvilan puolelle. - Muuta ei ollut Mannisen esityksen jälkeen tehtävissä.

Vaikka Keskustan kovin "luu" on tilapäisesti poissa eturintamasta, kyvykkäitä esiintyjiä näyttää puolueessa riittävän joka lähtöön.
4157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"kerimäki voitti jo; Anneli loistaa suorassa TV-ohjelmassa!

Lähettäjä: kerimäki-voitti 29.1.2003

No niin hyvät saitin lukijat
Edellinen nimimerkki "kerimäki voittaa" aiheutti saitin sisäpiirin kok-demuille paniikin!
Nimimerkki ajettiin dispoon elettyään saitilla noin 2 tuntia..!
Kukas teistä lokkiparvesta ehti ensin webbimestarille kantelemaan;
RR-Varis, Jaakko Tuomisto, Jäbä-eno, Sini vai fc-sekunda-riitta??
Lopputuloksen kannalta ei tekijällä sinällään ole mitään väliä, vaikka saitti-terroristien häiriö on toki ollut muille kirjoittajille merkittävä, kun saitilla on pelattu venäläistä rulettia ja sitäkin vain yhteen suuntaan!
MUTTA: Saitin tukkiva itseriittoinen "ydinparvi" toimii kuten aidossa sosialismuksen kollektiivisessa järjestelmässä toimitaan; Kuningatar keekoilee omilleen, omat kuhnurit suojaavat kuolemaa halveksien kuningatartaan ja muut ovat vihollisia joita kuuluu lyödä!
Tästä saamme esimerkkejä joka hetki, silloinkin kun kuningatar on lepäämässä poissa ohjaamasta keskustelua!
Kuhnuriparven huomiosta ja omasta erinomaisuudestaan hurmaantuneena ei kuningatar näe nokkaansa pidemmälle!
Niinpä kuhnureilta puuttuukin tolkku ja hyvät tavat; Rapa lentää, laakerit ja hihat palavat ylikierroksilla kaahatessa!
No niin;
Se siitä: Tämä Zinin grouppi tai Zinin pojat on itseriittoinen joukkio, jolla ei ole mitään merkitystä itse pääasiaan, tulossa olevaan porvareitten voittoon ja porvarihallitukseen!
Toki on selvää että Lokkiparvi taas kiiruhtaa kuin Musta surma ajamaan "kerimäen voittoa" ulos saitilta;
Mutta ei se enää mitään auta!
Voitte aloitta jo oman lähtolaskentanne:
Kun 16.3.03 ilta koittaa, otan vastaan suvereenin sivujen siivoajan ohjaajan aseman, ja sitten se on joka tapauksessa tiedossa liukasta lähtöä!
Voittehan te keekoilevat SDP:n desantit perustaa oman alaosaston SDP:n sivuille; Ehdotan slogania jonka käyttö on vapaa:
"Punaiset lokit, tai Desanttilokkien kosto", olkaa hyvä!
Siellä SDP-saitilla ovat Sossusympatianne jotenkin aidommassa paikassa!
Palataan asiaan porvarihallituksen merkeissä!
kerimäki voitti"

Äänestä

mielestäni vaalitenteissä pitääkin tulla eri puolueiden erot näkyviin....keskustan nainen oli hiljaa kuin kirkossa ja puhui vaan yleispätevää roskaa.hyvät ihmiset,tässä koitetaan tuoda ideologioita selville eikä sitä että ku on eniten hiljaa.keskustasta huokuu vain se että ollaan hiljaa niin ei ne meidän tekemisistä mitään saa selville ku tyhmiä äänestäjiä ne muutenkin on.oli hieno että demarit ja kokoomus repäsivät hiukan...erot täytyy saada esiin että äänestäjä voi olla varma ketä äänestää...sillä ihmistä näissä vaaleissa ei äänestetä,vaan ideologista puoluetta..

Äänestä

Muutenkin on erittäin hyvä, että naamat TV:ssä vaihtuvat, ettei tarvitse kuunnella samojen naamojen jorinoita illasta toiseen.

Tänä iltana taas, Lipponen, Katainen, Siimes ym. väittelevät ja inttävät samoista asioista. Keskustalla voi olla jotain uuttakin sanottavaa, kun on eri henkilö mukana.

Äänestä
  • 6.3.2003 MTVn tentti: ”Ei pidä paikkaansa.” - Anneli Jäätteenmäki kannanotostaan, että kepun vaaliohjelma voitaisiin toteuttaa 0-kasvulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolueeton tarkkailija kirjoitti:

Eilen MTV3:n puheenjohtajien vaalitentissä Keskustan puheenjohtaja Vanhasta tuurannut Mari Kiviniemi onnistui mainiosti. Hän ei sortunut muiden lailla halpaan populismiin vaan esitti argumenttinsä asiallisen selkeästi. Hänen esiintymisensä oli klassisen hillitty, siinä oli vähiten kiemurtelua ja naamanvääntelyä, - kovasti helsinkiläisten mieleen. Tyylikäs ja hienostuneen oloinen Kiviniemi vei pisteet kirkkaasti kotiin Töölööseen.

Tänä iltana TV1:n vaalipaneelissa Keskustaa edustaa joviaalin ranskalaisen maalaisherrasmiehen oloinen, entinen Tornion kaupunginjohtaja Hannes Manninen, joka on kuntaministerinä saanut hämmästyttävällä ripeydellään kuntapolitiikan seisovat vedet liikkeelle etelän suurissa kaupungeissa. Hän on taitavasti toimien ajanut pääkaupunkiseudun nurkkapatrioottiset kehityksen jarruna seisovat taantumukselliset voimat nurkkaan. Hän onkin iskenyt pääkaupunkiseudun perusrakenteiden nykyaikaistamiseen tarmokkaammin kuin kukaan edeltäjistään.

Kuntaministeri Hannes Mannisen hyvä poliittinen pelisilmä ja kunta-alan rautainen ammattilaisen tietämys herättävät kunnioitusta. Viime välikysymyskeskustelu tukehtui nimenomaan Mannisen esittämään kovaan faktaan. Tiukkaan keskusteluun varautunut oppositio keräili hämmentyneen näköisenä paperit salkkuihinsa ja siirtyi kahvilan puolelle. - Muuta ei ollut Mannisen esityksen jälkeen tehtävissä.

Vaikka Keskustan kovin "luu" on tilapäisesti poissa eturintamasta, kyvykkäitä esiintyjiä näyttää puolueessa riittävän joka lähtöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu