Mietin ja olen huolissani

Kaikki on hyvin mies. Paljon asioita hoidettavana "mustien sieluttomien ihmisten" vuoksi, aika suuri osa. Ihmeellistä miten niitä hurjia juttuja mulle kertyykin, niin roimasti. Sitähän sanotaan että kantokyvyn mukaan saa niskaansa lastia. Joskus on tuntunut että vähempikin riittäisi. Ehkä etiikkani ja moraalini on turhan korkea. Lisäksi ei kai se aina minun velvollisuus ole puuttua asioihin, jos muut ei tee niin kuin heidän pitäisi. Se on vaan jännä kuinka moni vaahtoaa tekevänsä sitä ja tätä, niin kun tulee tekojen aika...minä raukka yksin usein vien soihtua ja minut usein ammutaan. Onneksi on elämiä riittänyt. No, minä voin aina katsoa ihmisiä silmiin ja tervehdin iloisesti hymyilemällä pää pystyssä. Huvittavaa kun osa porukasta kiemurtelee kuin käärmeet, eivät kestä katsoa minua. Joutuvat häpeämään loppuelämänsä. Minä vain hymyilen ja kiitän. Ovat raivona koska ovat tehneet väärin minulle, enkä edes ole vihainen. Se on ikävä että kostavat myös läheisilleni sen että minä teen oikein asiat. Moni ihminen sotkee tunteet asioihin ja silloin mennään usein metsään. Rehellinen pitää olla itselleen. Tarkoitan tällä sitä, että jos lapseni esimerkiksi on tehnyt väärin jonkin asian tulee hänen kärsiä sanktio siitä. Se on oikein, muttei se tietenkään minun rakkauttani häneen vähennä. Päinvastoin minun tulee rakastaa enemmän ja lujemmin, jotta hän sen varmasti tietää että on tärkeä ja rakas minulle ja ainoa laatuaan. Asiasta pitää sanoa, mutta nalkutuksen vaarahan usein suuri. Olin niin ikionnellinen viime viikolla kun nuorimmaiseni oli emotionaalisesti, psyykkisesti ja henkisesti mennyt eteenpäin. Vedet valuivat silmistäni ja kerroin kuinka iloinen ja onnellinen olin häntä halatessani. Kerroin tietysti myös kuinka hän on tärkeä ja häntä rakastan. taas höpötän. Nyt poistun. Sinä koukutat minua täällä. Siihen ei ole kukaan koskaan ennen pystynyt. Ihmeellistä...

Kuutar sun kirjoitti:

Kaikki on hyvin mies. Paljon asioita hoidettavana "mustien sieluttomien ihmisten" vuoksi, aika suuri osa. Ihmeellistä miten niitä hurjia juttuja mulle kertyykin, niin roimasti. Sitähän sanotaan että kantokyvyn mukaan saa niskaansa lastia. Joskus on tuntunut että vähempikin riittäisi. Ehkä etiikkani ja moraalini on turhan korkea. Lisäksi ei kai se aina minun velvollisuus ole puuttua asioihin, jos muut ei tee niin kuin heidän pitäisi. Se on vaan jännä kuinka moni vaahtoaa tekevänsä sitä ja tätä, niin kun tulee tekojen aika...minä raukka yksin usein vien soihtua ja minut usein ammutaan. Onneksi on elämiä riittänyt. No, minä voin aina katsoa ihmisiä silmiin ja tervehdin iloisesti hymyilemällä pää pystyssä. Huvittavaa kun osa porukasta kiemurtelee kuin käärmeet, eivät kestä katsoa minua. Joutuvat häpeämään loppuelämänsä. Minä vain hymyilen ja kiitän. Ovat raivona koska ovat tehneet väärin minulle, enkä edes ole vihainen. Se on ikävä että kostavat myös läheisilleni sen että minä teen oikein asiat. Moni ihminen sotkee tunteet asioihin ja silloin mennään usein metsään. Rehellinen pitää olla itselleen. Tarkoitan tällä sitä, että jos lapseni esimerkiksi on tehnyt väärin jonkin asian tulee hänen kärsiä sanktio siitä. Se on oikein, muttei se tietenkään minun rakkauttani häneen vähennä. Päinvastoin minun tulee rakastaa enemmän ja lujemmin, jotta hän sen varmasti tietää että on tärkeä ja rakas minulle ja ainoa laatuaan. Asiasta pitää sanoa, mutta nalkutuksen vaarahan usein suuri. Olin niin ikionnellinen viime viikolla kun nuorimmaiseni oli emotionaalisesti, psyykkisesti ja henkisesti mennyt eteenpäin. Vedet valuivat silmistäni ja kerroin kuinka iloinen ja onnellinen olin häntä halatessani. Kerroin tietysti myös kuinka hän on tärkeä ja häntä rakastan. taas höpötän. Nyt poistun. Sinä koukutat minua täällä. Siihen ei ole kukaan koskaan ennen pystynyt. Ihmeellistä...

Jos ne ovat raivona siksi, että sinä olet tehnyt väärin heille eivätkä halua nähdä sinua silmissäänkään. Ja sinä vain häpeämättömästi tekohymyilet.

kaikkea kanssa kirjoitti:

Jos ne ovat raivona siksi, että sinä olet tehnyt väärin heille eivätkä halua nähdä sinua silmissäänkään. Ja sinä vain häpeämättömästi tekohymyilet.

Käsitit väärin olen itse toiminut oikein ja he väärin suomen lakien mukaan. Eivät siedä sitä että joku sanoo asiallisesti rakentavasti asiasta ja antaa tilalle oikean tavan toimia. Sairaat valtarakenteet lisäksi ja tieto taito puuttuu heiltä,( ei kelpoisia). Surullinen lopputulos kun ei myönnetä osaamattomuuttaan ja virheitään. Minä en tekohymyile ei kuulu pirtaani. En vain halua tulla katkeraksi sille jos muut eivät ota omista vääristä toimistaan vastuuta. Silloin se joka toimii oikein joutuu lähtemään.

Kuutar sun kirjoitti:

Kaikki on hyvin mies. Paljon asioita hoidettavana "mustien sieluttomien ihmisten" vuoksi, aika suuri osa. Ihmeellistä miten niitä hurjia juttuja mulle kertyykin, niin roimasti. Sitähän sanotaan että kantokyvyn mukaan saa niskaansa lastia. Joskus on tuntunut että vähempikin riittäisi. Ehkä etiikkani ja moraalini on turhan korkea. Lisäksi ei kai se aina minun velvollisuus ole puuttua asioihin, jos muut ei tee niin kuin heidän pitäisi. Se on vaan jännä kuinka moni vaahtoaa tekevänsä sitä ja tätä, niin kun tulee tekojen aika...minä raukka yksin usein vien soihtua ja minut usein ammutaan. Onneksi on elämiä riittänyt. No, minä voin aina katsoa ihmisiä silmiin ja tervehdin iloisesti hymyilemällä pää pystyssä. Huvittavaa kun osa porukasta kiemurtelee kuin käärmeet, eivät kestä katsoa minua. Joutuvat häpeämään loppuelämänsä. Minä vain hymyilen ja kiitän. Ovat raivona koska ovat tehneet väärin minulle, enkä edes ole vihainen. Se on ikävä että kostavat myös läheisilleni sen että minä teen oikein asiat. Moni ihminen sotkee tunteet asioihin ja silloin mennään usein metsään. Rehellinen pitää olla itselleen. Tarkoitan tällä sitä, että jos lapseni esimerkiksi on tehnyt väärin jonkin asian tulee hänen kärsiä sanktio siitä. Se on oikein, muttei se tietenkään minun rakkauttani häneen vähennä. Päinvastoin minun tulee rakastaa enemmän ja lujemmin, jotta hän sen varmasti tietää että on tärkeä ja rakas minulle ja ainoa laatuaan. Asiasta pitää sanoa, mutta nalkutuksen vaarahan usein suuri. Olin niin ikionnellinen viime viikolla kun nuorimmaiseni oli emotionaalisesti, psyykkisesti ja henkisesti mennyt eteenpäin. Vedet valuivat silmistäni ja kerroin kuinka iloinen ja onnellinen olin häntä halatessani. Kerroin tietysti myös kuinka hän on tärkeä ja häntä rakastan. taas höpötän. Nyt poistun. Sinä koukutat minua täällä. Siihen ei ole kukaan koskaan ennen pystynyt. Ihmeellistä...

Juu lasta pitää rakastaa ja olla läsnä kaikin puoli. Taas iski erästä kieron ilmeisesti kavaria kohtaan kauhea kiukku päälle. Muka ammattilainen ja nälvii asiakkaitaan. Varmasti joku tietää keitä tarkoitan. Eikö vaan? Enenmpää en viitsi purkaa asiaa tässä. Mikäköhän juoni siihenkin on haudattu. Siitä ihmisestä pitäisi tehdä VALITUS. Muka ammattilainen kaikkea sitä. Varmaankin jokin kamala narsisti jolla on monta anista yhtä aikaa. Kai tyyppiä pitäisi taas ensi vuonna mennä tapaamaan! Miten sitä voi hillitä itsensä ettei sano epäasiallisesti. Ehkä hänkin on ollut pahanoloni yksi indikaattoreista. Mistä sitä tietäää? Nyt ei takuulla kukaan ymmärrä tuosta mitään. Ehkä parempi niin.

yhteinen ystävä tais hakea luokseen ollakseen tukena, näin sen ajattelen kun jouduin taasen ystävää hieman jeesaamaan asiassa.
En utele suoraan vaan luotan siihen että kertoo jos asiat menee huonommaksi, onneksi on ystävät.

ap. kirjoitti:

yhteinen ystävä tais hakea luokseen ollakseen tukena, näin sen ajattelen kun jouduin taasen ystävää hieman jeesaamaan asiassa.
En utele suoraan vaan luotan siihen että kertoo jos asiat menee huonommaksi, onneksi on ystävät.

niin tapahtuneen? Tuo taisi sana sen kertoo. Miksi et itse hakenut sitä ystävääsi ja ollut hiljaa apusi antamisesta, etkä täällä kuuluta jesaamisestasi. Lapsellista tuommonen käytös.

ikinä pyytänyt minua poistumaan, vaikka olen häirinnyt :) ihana hän mies..