Etsintäkuulutus

Nalle Virolaisen leffat haussa!

Ei mitään normisontaa vaan kunnon toimintaa!
2598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulle myös!

Äänestä
  • KULTTUURIOHJELMA INTO


    22.10.2002 klo 22.35 Into: Kauhun kummisedät
    - shokkisarjakuvista videovallankumoukseen

    Kotivideonauhureiden yleistyminen 1980-luvun alussa aiheutti Suomessa ennen näkemättömän paniikkireaktion. Uuden ja oudon median kauhistuttamat toimittajat tekivät kohuohjelmia, joissa vakuutettiin, kuinka olohuoneisiin vyöryvät moottorisahamurhaajat tuhoavat lapset. "Toimittajat lähettivät alaikäisiä lapsia videoliikkeeseen kokeilemaan, vuokrataanko heille kiellettyjä elokuvia", muistelee Verikekkerit-teoksen tekijä Harto Hänninen.

    Poliitikot reagoivat hysteriaan säätämällä Euroopan tiukimman sensuurilain, joka pyyhkäisi videoliikkeiden valikoimista kaikki lapsilta kielletyt elokuvat. Videolain ansiosta Suomeen muodostui laaja ja aktiivinen alakulttuuri, kun elokuvaharrastajat alkoivat nauhoittaa ja vaihdella kasetteja keskenään.

    Jouni Hokkasen Into-dokumentti Kauhun kummisedät kertoo hyljeksityn alakulttuurin vaiheista 1970-luvulta nykypäivään. Sensuurin ollessa tiukimmillaan vuonna 1987 säädetyn videolain aikana, elokuvafriikit perustivat omat julkaisunsa, yhdistyksensä ja elokuvafestivaalinsa.

    Esillä ovat suomalaisen videokulttuurin pioneerit taiteilija Nalle Virolaisesta Musta Peili -kauhuelokuvahistoriikin kirjoittaneeseen erikoistutkija Asko Alaseen. "Suurin osa kauhuelokuvista on halvalla tehtyä roskaa - jos niistä ei kykene sellaisena nauttimaan ei kannata katsoa ollenkaan", julistaa sarjakuvapiirtäjä Petri Hiltunen.



    Mikä Into on?


    Syksyllä tutkitaan mm. bongauksen alakulttuuria, vieraillaan kaupunkifestivaaleilla, sukelletaan Pietariin kulttuurielämän vähemmän tunnetulle puolelle. Myöhemmin syksyllä tutustutaan ihmisiin, joiden elämän intohimona ovat vaatteet ja muoti ja ihmisiin jotka vapaaehtoisesti elävät öisin. INTOn listalla ovat myös mm. erilainen teatteriesitys, verkkotaide, kanteleen rakastajat, radiofriikit, kauhuelokuvien harrastajat.

    INTOn iskuryhmä sukeltaa erilaisiin kulttuuritapahtumiin, kurkistaa klubeihin, ala- ja osakulttuureihin. INTO on paikalla, kun jossakin joukkoa ihmisiä yhdistää jokin intohimo. INTO tarjoaa tv-katsojalle mahdollisuuden tutustua todellisten friikkien maailmaan. Välillä INTO intoutuu katselemaan valtakulttuuria tavallista oudommista näkökulmista.

    INTOa tekevät nuoret ja muut innokkaat. Osa ohjelmista on YLE Teeman ja viestinnän oppilaitosten yhteistuotantoa. Tuottaja Hannu Karisto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


2xtreme kirjoitti:

Nalle Virolaisen leffat haussa!

Ei mitään normisontaa vaan kunnon toimintaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu