Loppu tulee!

Apostoli Pietarin ilmoitus:"Kaiken loppu lähestyy!"
Monien ihmistilastoin mukaan maailmanloppu voi tulla v. 2017! Joku suomalainen nuori oli nähnyt näyn v. 1972 , että atomivoima tuhoaa ihmiskunnan 45 vuodessa eli vuoteen 2017! Ja tuo on näkynyt ihmistilastoissa! Ei ole vielä uutisissa ollut toisenlaisia tilastoja!

Atomivoimaoista ulosvirtaavat säteilyt tuohoavat aivosoluja ja loppu voi tulla vuoteen 2017, joka näkyy yhä ihmistilastoissa, esimerkiksi koululaisten päässälaskutaito vähenee joka vuosi ja näyttää trendin mukaan nollautuvat vuoteen 2017.
Kivet ovat räjähdelleet jo useita vuosia polkupyörän nastojen alla ja jossakin jopa räjähdelleet yksinäänkin kevyenliikenteen väylällää. Räjähti yksi kivi kengänn allakin,kun aivan koemielessä rasitin sellaista bussipysäkillä.
Luultavimmin syynä on atomivoimaloiden säteilyt. En olisi uskonut tilanteen olevan tuollainen. Pelkästään etusivulla on vuoden 2014 tapauksia! Ko sivun alareunassa on edellisten vuosien uutisia. Atomivoimaloista lentää säteitä maapallon toiselle puolen asti! Massatuho alkoi tilastoin mukaan v.1970, kun aloittivat atomivoimaloiden käytön. Massatuhokehitys on eksponentiaalista ja kun käyrästä ottaa logaritmin, se pelkistyy suoraksi, josta voi arvioida alkamisajankohdan, joka eri tilastokäyrissä on sama eli tuo v. 1970.
Torniooessa kalojen joukkokuolema 16.7.14 ja samaan aikaan säteilypiikki stuk;n päivittäisissä säteilyarvoissa Kolarissa. Vastaava Lappajärven joessa muutama päivä aikaisemmin ja lähikuntien säteilyarvoissa piikkejä. Maailmalla lukuisampia eliölajien joukkokuolemia säteilypiikkien aikoihin:
Eliölajien massatuhouutisia:
http://www.end-times-prophecy.org/animal-deaths-birds-fish-end-times.html
Ei kannata atoomivoima!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ainakin loppuisi pakkoruotsitus! ;-)

Paitsi Helvettiin menevillä suomalaisilla, jotka joutuvat kärsimään siitä ikuisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerty kirjoitti:

Apostoli Pietarin ilmoitus:"Kaiken loppu lähestyy!"
Monien ihmistilastoin mukaan maailmanloppu voi tulla v. 2017! Joku suomalainen nuori oli nähnyt näyn v. 1972 , että atomivoima tuhoaa ihmiskunnan 45 vuodessa eli vuoteen 2017! Ja tuo on näkynyt ihmistilastoissa! Ei ole vielä uutisissa ollut toisenlaisia tilastoja!

Atomivoimaoista ulosvirtaavat säteilyt tuohoavat aivosoluja ja loppu voi tulla vuoteen 2017, joka näkyy yhä ihmistilastoissa, esimerkiksi koululaisten päässälaskutaito vähenee joka vuosi ja näyttää trendin mukaan nollautuvat vuoteen 2017.
Kivet ovat räjähdelleet jo useita vuosia polkupyörän nastojen alla ja jossakin jopa räjähdelleet yksinäänkin kevyenliikenteen väylällää. Räjähti yksi kivi kengänn allakin,kun aivan koemielessä rasitin sellaista bussipysäkillä.
Luultavimmin syynä on atomivoimaloiden säteilyt. En olisi uskonut tilanteen olevan tuollainen. Pelkästään etusivulla on vuoden 2014 tapauksia! Ko sivun alareunassa on edellisten vuosien uutisia. Atomivoimaloista lentää säteitä maapallon toiselle puolen asti! Massatuho alkoi tilastoin mukaan v.1970, kun aloittivat atomivoimaloiden käytön. Massatuhokehitys on eksponentiaalista ja kun käyrästä ottaa logaritmin, se pelkistyy suoraksi, josta voi arvioida alkamisajankohdan, joka eri tilastokäyrissä on sama eli tuo v. 1970.
Torniooessa kalojen joukkokuolema 16.7.14 ja samaan aikaan säteilypiikki stuk;n päivittäisissä säteilyarvoissa Kolarissa. Vastaava Lappajärven joessa muutama päivä aikaisemmin ja lähikuntien säteilyarvoissa piikkejä. Maailmalla lukuisampia eliölajien joukkokuolemia säteilypiikkien aikoihin:
Eliölajien massatuhouutisia:
http://www.end-times-prophecy.org/animal-deaths-birds-fish-end-times.html
Ei kannata atoomivoima!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu