Sähköveronkorotuksia luvassa – mitä mieltä sinä olet?

Hallitus päätti kevään 2014 aikana kerätä valtiolle 120 miljoonaa euroa sähköveronkorotuksilla. Kohonnut verotus tulee voimaan vuoden 2015 alusta. Miten huomaamme vaikutukset? Sähkölämmitteinen omakotitalo tulee sähkön osalta vuositasolla esimerkiksi noin 70 euroa kalliimmaksi.

Mitä mieltä sinä olet tästä?
450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ole reilua Suomen valtiolta kuluttajia kohtaan. Jo usean vuoden ajan on toitotettu että "säästäkää sähköä", kaikki minkä on saanut säästettyä niin se hyöty menee valtiolle koska aina sähkövero nousee jopa enemmän kuin vuodessa olet saanut pienennettyä sähkönkulutusta. Pahaa mieltä ja ahdinkoa tällainen toiminta aiheuttaa. Ei lypsävää lehmää kannattaisi tappaa, mutta muutakaan ei Suomen valtiovalta osaa. Alkoholisteja kyllä hyysätään ja hoivataan, mutta työssäkäyvää kansaa kuristetaan. Pitäisi kai lopettaa työnteko ja ruveta ryyppäämään. Alkaa mitta olemaan täysi.

Äänestä
  • Tuulivoiman tukemisen lopettamisella
    verovaroja säästyisi paljon eikä sähköveroa tarvitsisi jatkuvasti korottaa.

    Kotimaisen bioenergian suosiminen toisi
    enemmän hyötyä koko yhteiskunnalle mm.
    työllisyysvaikutusten takia.
    Esim. metsän hakkuita voitaisiin lisätä
    huomattavasti ilman kestävän kehityksen
    vaarantamista.

    Yksityistä sähkön tuottamista tulisi suosia nykyistä enemmän. Varsinkin sähkön siirtoyhtiöt ovat monopoli-
    asemassa ja hinnat jatkuvassa
    nousukierteessä.

    Kuluttajasähkön kokonaishinnan jatkuva
    nousu veronkorotuksineen johtanee samaan
    lopputulokseen kuin autoverotuksen nostaminen . Eli verotulot vähenee.

    Äänestä

  • kauppavaje korjaukseen kirjoitti:

    Tuulivoiman tukemisen lopettamisella
    verovaroja säästyisi paljon eikä sähköveroa tarvitsisi jatkuvasti korottaa.

    Kotimaisen bioenergian suosiminen toisi
    enemmän hyötyä koko yhteiskunnalle mm.
    työllisyysvaikutusten takia.
    Esim. metsän hakkuita voitaisiin lisätä
    huomattavasti ilman kestävän kehityksen
    vaarantamista.

    Yksityistä sähkön tuottamista tulisi suosia nykyistä enemmän. Varsinkin sähkön siirtoyhtiöt ovat monopoli-
    asemassa ja hinnat jatkuvassa
    nousukierteessä.

    Kuluttajasähkön kokonaishinnan jatkuva
    nousu veronkorotuksineen johtanee samaan
    lopputulokseen kuin autoverotuksen nostaminen . Eli verotulot vähenee.

    Mielenkiintoisia pointteja! Kotimaista biovoimaa kannattaa kyllä suosia ja tukea. Olet myös oikeassa siitä, että sähkön hinnat ovat paisuneet aika suuriksi. Veronkorotukset eivät koske vain sähköä, tämä huono taloustilanne on vaatinut paljon suomalaisilta ja vaatii yhä – sen voimme huomata esimerkiksi näissä sähköön liittyvissä asioissa.

    Äänestä

  • Ymmärrän huolesi. :) Noh, sähköä voi säästää vaikkapa ympäristön vuoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


energia220 kirjoitti:

Hallitus päätti kevään 2014 aikana kerätä valtiolle 120 miljoonaa euroa sähköveronkorotuksilla. Kohonnut verotus tulee voimaan vuoden 2015 alusta. Miten huomaamme vaikutukset? Sähkölämmitteinen omakotitalo tulee sähkön osalta vuositasolla esimerkiksi noin 70 euroa kalliimmaksi.

Mitä mieltä sinä olet tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu