Huumeidenkäyttäjien määrä eri amk:ssa?

Kuinka yleistä tuo huumeidenkäyttäminen amk-opiskelijoiden keskuudessa on? Onko ns. heikomman opiskelija-aineksen kouluissa enemmän kuin paremmissa kuten HaagaHelia ja Metropolia ja Tampereen amk?
131636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vaikea sanoa kun ei ole kokemusta monista amkeista, mutta ainakaan PK-seudun opiskelijabileissä en ole havainnut, niin ettei ole ainakaan näkyvää käyttöä. Olisikohan apua jostain terveyskyselystä tms? Miksi kysyt?

Äänestä

Insinööriopiskelijat ovat kaikkein varmimpia huumeiden käyttäjiä

Äänestä

Korkeakoulussa kokaiinia, ammattikoulussa amfetamiinia. Kannabista kummassakin. Siinä resepti!

Äänestä

Veikkaan että insinööripuolella ei kovin paljoa "huumeenkäyttäjiä" ole. Satunnaisia pilvenpolttelijoita tottakai on joka paikassa, mutta pään pitää olla aika särmänä jos haluaa siinä koulussa pärjätä.

Äänestä
  • Kuulostaa todellakin enemmän kulttuuri- ja taidepuolen inspiraatiota antavalta puuhalta.Siellähän voi sitten esittää luomisprosessin tuloksina parhaat harhansa.

    Äänestä

  • Piristeitä käytetään korkeakouluissa nimenomaan opiskeluun. Eli jaksaa keskittyä ja lukea pitempään (kokaiini ja amfetamiini) Näitä on tutkittu mittaamalla jäämiä viemärivedestä ja yliopistokaupunkien pitoisuudet ovat olleet korkeita paikaista riippumatta.

    Nämä mittaukset eivät valehtee, toisin kun kyselyt joihin ei uskalleta vastata rehellisesti

    http://www.hs.fi/tiede/a1387334358341

    Pieni päihdeongelma siitä saattaa syntyä, mutta mitä siitä kun on hyvät paperit taskussa.

    Äänestä

  • Siis väitätkö tosissasi että amk-inssipuoli vaatii jotain? Teknillinen yliopisto kyllä, mutta amk-inssipuoli on pelkkä vitsi.

    t. molemmissa opiskellut, nykyään teekkari

    Äänestä

on varmasti yleisempää vapaassa luovassa yliopistossa, eikä ammattiin suuntautuneiden keskuudessa. Ammattilaisilla tulee ongelmaksi perjantaipullo sekä kahvin litkiminen.

Äänestä
  • Huh ku pitää ihan ihmetellä miten ammatillisia vastauksia... not...

    ammattioppilaitoksissa useammin päihteiden käyttöä kuin korkeakoulussa. Myös psykologiset testit usein ammattikouluissa, mutta ei korkeakouluissa. Think aboutttt it.

    Äänestä

  • pulpetin kuluttaja kirjoitti:

    Huh ku pitää ihan ihmetellä miten ammatillisia vastauksia... not...

    ammattioppilaitoksissa useammin päihteiden käyttöä kuin korkeakoulussa. Myös psykologiset testit usein ammattikouluissa, mutta ei korkeakouluissa. Think aboutttt it.

    Ai jaa, eikös ammattikouluihin haeta yleensä ihan vaan yhteishaussa, ilman pääsykoetta, siis 2.asteen oppilaitoksiin? Ja onhan ammattikoululaiset tutkitusti enemmän tupakoivia ja juopottelevia kuin lukiossa opiskelevat. http://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot

    Terveyserot syntyät jo siinä vaiheessa kun valitaan lukion ja ammattikoulun välillä. Ammattikorkeakoulut taas kokoavat hakijoita sekä ammattikouluista että lukioista.

    Ammattikorkeakouluissa on monille aloille psykologinen testi tai haastattelu. Tekniikan ala taitaa olla ainoa, johon pelkkä kirjallinen pääsykoe, ilman haastattelua. Uskoisin että huumeiden käyttäjän on vaikeaa päästä läpi niin ettei missään kohti kukaan huomaa mitään, paitsi tekniikassa. Mutta sielläkin ainakin turvallisuusalalla ja tietotekniikkapuolella työnantajat teettää huumetestin, niin että töihin ei pääse jos käyttää jotain.

    Yliopistoihin ei ole haastattelua, mutta joillekin aloille pääsykokeisiin sisältyy kirjalinen psykologinen testi. Ei siitä välttämättä huumeiden käyttöä näe. Toisaalta yliopistoihin tullaan pääasiassa lukiopohjalta.

    Äänestä

  • Vuohet ja lampaat kirjoitti:

    Huumetestit on täysin turhia, ellei niitä tehdä yllättäin kuten doping-testit. Piristeet poistuu parissa päivässä ja testiä pystyy tarvittaessa huijamaan kun siihen vain pystyy valmistautumaan.

    Ainoastaan jos on vielä kuosissa ja tikkari tungetaan suuhun, on peli menetetty.

    Äänestä

  • Vain kerran kiinni kirjoitti:

    Huumetestit on täysin turhia, ellei niitä tehdä yllättäin kuten doping-testit. Piristeet poistuu parissa päivässä ja testiä pystyy tarvittaessa huijamaan kun siihen vain pystyy valmistautumaan.

    Ainoastaan jos on vielä kuosissa ja tikkari tungetaan suuhun, on peli menetetty.

    Työnhakijoita kuitenkin varsin usein jää kiinni huumetestissä. Eivät pysty olemaan viikonloppuna ilman ja luulevat, että ei se enää keskiviikkona näy. Mutta kyllä uusimmilla menetelmillä näkyy viikon verran ainakin, jos on käytetty esim. kannabista. Näihin on törmätty ...

    Äänestä

  • Riippuu ehkä määrist kirjoitti:

    Työnhakijoita kuitenkin varsin usein jää kiinni huumetestissä. Eivät pysty olemaan viikonloppuna ilman ja luulevat, että ei se enää keskiviikkona näy. Mutta kyllä uusimmilla menetelmillä näkyy viikon verran ainakin, jos on käytetty esim. kannabista. Näihin on törmätty ...

    Maanantaina kusee helposti puhtaat vaikka viikonlopun rellestäisi. Kuten yllä lukee, testejä on helppo huijata. Ne ketkä niinni jäävät, eivät ymmärrä miten testaus toimii, tai ovat sitten niin nistejä etteivät pysty lopettamaan ennen testejä. Ei sinne sekaisin voi mennä.

    Tällä palstalla luulisi olevan sen verran fiksua porukkaa, että ymmärtää miten homma toimii. Tässä vielä rajat niin voitte miettiä:

    Tulkinta

    Positiivinen vastaus osoittaa, että näytteessä on mitattava määrä ko. huumetta tai sen metaboliittia, negatiivinen löydös, että ei ole. Rajalöydös kuvaa parhaiten raja-arvon lähellä olevaa tulosta. Yksittäisten huumausaineiden vastausmuodot perustuvat taulukossa oleviin pitoisuusrajoihin:

    Huume NEGAT RAJALÖYDÖS POSIT
    U -Amfet-O < 450 ng/ml 450 - 550 ng/ml > 550 ng/ml
    U -Bendi-O < 90 ng/ml 90 - 110 ng/ml > 110 ng/ml
    U -Canna-O < 40 ng/ml 40 - 60 ng/ml > 60 ng/ml
    U -Koka-O < 270 ng/ml 270 - 330 ng/ml > 330 ng/ml
    U -Metad-O < 270 ng/ml 270 - 330 ng/ml > 330 ng/ml
    U -Opiaa-O < 270 ng/ml 270 - 330 ng/ml > 330 ng/ml
    U -Bupre-O < 3,5 ng/ml 3,5 - 6,5 ng/ml > 6,5 ng/ml

    Huumeseulonta on tarkoitettu vain lääketieteellistä käyttöä varten. Tulosta ei pidä ilman varmistusmäärityksiä käyttää päätöksentekoon, jolla voi olla sosiaalisia, taloudellisia tai juridisia vaikutuksia potilaalle.

    Näytteestä määritetään myös kreatiniinipitoisuus, ominaispaino ja pH, joiden perusteella arvioidaan onko virtsaa mahdollisesti manipuloitu.

    Virtsan pH-arvot 4 - 9 ovat normaaleja.
    Ominaispainon tulee olla välillä 1.005 - 1.035 kg/l
    Mikäli kreatiniini on 0.5 - 2 mmol/l ja ominaispaino
    e.m. rajoissa, näyte on laimeaa,
    mutta kelpaa analysoitavaksi.
    Mikäli kreatiniini on alle 0.5 mmol/l,
    näyte ei vastaa normaalia virtsaa
    eikä kelpaa analysoitavaksi.

    Eri huumausaineiden säilyminen virtsassa käytön jälkeen:

    Amfetamiini 3-5 päivää pH:sta riippuen
    Bentsodiatsepiinit:
    flurazepam 1-2 päivää
    oxazepam 3-7 päivää
    Kannabinoidit
    satunnainen käyttäjä 3-5 päivää
    jatkuva käyttäjä 2 viikkoa
    jatkuva isokokoinen käyttäjä 30 päivää
    Kokaiini 2-3 päivää
    Metadoni 14 päivää
    Opiaatit 2-4 päivää
    Buprenorfiini 7 - 14 päivää

    Lähde: http://huslab.fi/ohjekirja/4221.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

msidisd kirjoitti:

Kuinka yleistä tuo huumeidenkäyttäminen amk-opiskelijoiden keskuudessa on? Onko ns. heikomman opiskelija-aineksen kouluissa enemmän kuin paremmissa kuten HaagaHelia ja Metropolia ja Tampereen amk?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu