Reaalitodellisuudesta irtautuneet ihmiset ovat muodostuneet eräänlaiseksi viidenneksi kolonnaksi; euro romahtaa, Suomi notkahtaa Albanian tasolle.
Kaupankäynnin vaikeutuminen Venäjän kanssa tuli pahaan saumaan. Siitä muodostuu myös työttömyyttä.
Matalat korot valuuttalainoissa ovat nyt suureksi avuksi. Uskon asiantuntijoiden sanaan; Suomi ei ole ajautumassa EU:n ongelmamaaksi.
Suomi ei ole ajautumassa kriisivaltioksi!
8
91
Vastaukset
- ojasta noustaan
Ei pidä uskoa kaikkea mitä nettiin kirjoitetaan. Olemme lamassa vielä vuos pari. kuten tukkijätät laulussa sanotaan.
- sitroen.
Suomihan ON jo ongelmamaa ja yhä huonompaan matkalla. Tahallaan ajettu sellaiseksi uutta siionistista maailmanjärjestystä toteutettaessa. Ja sellaiseksi jää. Niin kauaksi kuin sitä enää onkaan. Turha se on uskoa hasbaraa ja maalailla kauniita tulevaisuuskuvia, kun tosiasiassa ammatti-ihmiset aktiivisesti toimivat toisin. Kysymättä sinun tai minun lupaani tai mielipidettä toimilleen.
- capt. cöpenick
Piti googlettaa tuo sana hasbara.
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131750-hasbara-mielipiteen-muokkauksen-taide
Mielipiteenmuokkauksesta siinä kysymys.
Olemme vientituotteistamme suuresti riippuva maa. Saksa on päässyt taloutessaan nousu-uralle. Nyt venäjäviennin takkuilu lisää ahdinkoamme.
Suomi ei ole EU:n ongelma maa kuten sitroen niin väität. Maksoimme yli miljardi euroa EU:n enemmän kuin saimme. Olemme nettomaksaja.
Mikään etu tuo ei ole. EU:ssa on köyhiä maita, jotka nettosaajia. Varsinaiset alueen kriisimaat maksavat lainoistaan suomea suurempaa lainakorkoa.
Olkoon AAA-luokitus kuinka maksettu tahansa, olisimme lirissä ilman hyvin edullista valtionlainan korkotasoa. - sitroen.
capt. cöpenick kirjoitti:
Piti googlettaa tuo sana hasbara.
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131750-hasbara-mielipiteen-muokkauksen-taide
Mielipiteenmuokkauksesta siinä kysymys.
Olemme vientituotteistamme suuresti riippuva maa. Saksa on päässyt taloutessaan nousu-uralle. Nyt venäjäviennin takkuilu lisää ahdinkoamme.
Suomi ei ole EU:n ongelma maa kuten sitroen niin väität. Maksoimme yli miljardi euroa EU:n enemmän kuin saimme. Olemme nettomaksaja.
Mikään etu tuo ei ole. EU:ssa on köyhiä maita, jotka nettosaajia. Varsinaiset alueen kriisimaat maksavat lainoistaan suomea suurempaa lainakorkoa.
Olkoon AAA-luokitus kuinka maksettu tahansa, olisimme lirissä ilman hyvin edullista valtionlainan korkotasoa.Sinun logiikallasi siis emme ole kriisimaa kun annamme kupata itsemme hengiltä. Ne jotka ovat nettosaajia, ovat saman logiikan mukaan hyvinvoivia.
Logiikkansa kullakin. sitroen. kirjoitti:
Sinun logiikallasi siis emme ole kriisimaa kun annamme kupata itsemme hengiltä. Ne jotka ovat nettosaajia, ovat saman logiikan mukaan hyvinvoivia.
Logiikkansa kullakin.Luen ja kuuntelen kyllä mediauutisia. En ole sanonut, että nettosaajat olisivat hyvinvoivia. Mielestäni Puola on hyötynyt EU-tuistaan paljon.
IVY-alueen jäsenenä se oli surkeassa kunnossa.
Miksi sitroen olet niin hemmetin kitkerä? Sanot matkustelevasi paljon, sanot että sinulla on keskinkertaista parempi eläke.
Katsot, että siionistinen maailmanjärjestys kurjistaa ja latistaa suomalaistenkin elämän. Ei siinä mitään. Elämänfilosofiansa ja logiikkansa kullakin.
- annmennävaan
Siioninvirsiä se sitroen taas veisaa, ja juutalaisia sanoja viljelee hasbaran muodossa. Laajenna jo hieman sanavalintaasi, niin voisi ollakin jotakin opittavaa!
- capt. cöpenick
Kansakoulupohjaisena taloustiedoillani ei ihan ekonomistin paikkaa haeta, mutta euroja tulee silti käytettyä harva se päivä.
Tuo reissu Grace aluksella kyllä kiinnostaisi. Etenkin siipivetoisena. - Makriina ek
Emme me ole minnekään ajautumassa.
Kaupankäynti vaikeutui Venäjälle niin meillä kuin muillakin. Itse olemme olleet pakotteista päättämässä, ja seuraukset olivat tiedossa.
Pärjättävä on.
Tuskinpa yksikään EU-maa nyt voi kehuskella elintasonsa nousulla.
Tuntuu pahalta, kun pessimismi valtaa ihmisten mielet.
Ymmärrän sen kyllä niitten kohdalla, joilta menee työpaikka alta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso245780Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1624182Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani143757Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai683133- 453093
- 902997
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist302775Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1572696- 201825
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1231727