pelottaa että onko minulla enää mahdollisuutta perheeseen.

arka haaveilija

Olen 34 vuotias poika ja en ole edes suudellut naista.
Tähän menneestä elämästä kerron sen verran että olen ollut säännöllisesti työelämässä jo ylä asteelta asti. Ja nuoruus ja koko elämä on tärväytynyt kirjallisesti töiden ja harrastusten parissa. Ja oikeastaan kaikki sosiaalinen elämäk on liittynyt ainoastaan harrastus ja työelämässä kohtaamiini ihmisiin. Ja ne on järestään miehiä. Ja olen vielä muutenkin niin huonoissa asemissa kun asun tosi pienellä kylällä itä Suomessa ja tällä kylällä ei ole enää vapaita naisia. Ja lisäksi en juo ja baareissa en käy.
Netistä olen kyllä monta vuotta hakenut seuraa mut ei se onnistu kun ei oo pelimiehen vikaa että naiset kiinnostus. Olen kuitenkin menestyvä yritttäjä omalla alallani ja omaisuus mitataan seitsemän numeroisilla luvuilla. Olen ihan normaalin näkönen ja koinenen. Järkeväkin. Mutta kokematon. Nyt kun vielä menin lukemaan miten muut paneskelee keskenään ja vielä minkälaista seksiä parisuhde vaatii. Niin minua rupes iha pelottamaan että voinko minä pitää naisen tyytyväisenä jos semmosen jostain tietysti ensin sais kun enhän minä osaa mitään temppuja. Pitääkö minun tämän takia lopettaa perheestä haaveilu? Vehkeet kyllä toimii.

3

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikisinkku 36

      Elä luovuta. Itse asiassa jos sinä vaan löydät tai sinut löytää joku normaali nainen niin varmasti siinun kokemattomuudesta on vain hyötyä. Se saattaa juuri sytyttää jonkun nirson iki sinkun.

    • neito;)

      Poikuudella ei ole mitään merkitystä siihen ettei sinusta olisi perhe elämään. Se oikea opettaa sinulle riittävät temput ;)

    • 100e

      Osta maksullinen nainen ja opettele sellasella ensihätään... saat suudella ja vaikka mitä ja eikä varmasti anna pakkeja...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      2992
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2631
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2584
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      102
      2258
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2094
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1893
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1546
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1188
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1175
    Aihe