Vaalitentin

Nyt on kaupunkilaisilla saittidemareilla ihmettelemistä, kun ne on riehuneet täällä niinkuin viimeistä päivää Keskustan kimpussa, arvostelemassa valtionapujen syytämisestä syrjäseutujen kunnille.

Valehteliko Lipponen, kun hän sanoi että, tukea pitää vielä lisätä, että palvelut saadaan turvattua, varaa siihen kyllä on?.

Muutenkin Lipponen hyväksyi Keskustan harjoittaman linjan ja yritti panna jopa paremmaksi.
6176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Keskusta on entistä parempi myös kaupunkilaisen puolue.

Äänestä
  • *11.9.-98 IL:” Oppositio puolestaan ei ole keksinyt aikoihin uusia teesejä. Keskusta on sitä paitsi kaksijakoinen. Väyrysläiset julistavat tuomion päivää ja EU-kauhuja, kun Aho pyrkii anglismeilla ratsastaen etelän kaupunkeihin. Molemmat kohderyhmät kysyvät, kumpi on todellinen linja.”

    Äänestä

  • syöpäkin kehittyy joten siinä mielessä keskustaa voidaan pitää edelläkävijänä kehityksessä. Mm poliittinen termistö on kehittynyt kepulaisten vaikutuksesta merkittävästi: " koplaus, iltalypsyt, perin selvää, en pyytänyt enkä saanut, konshtaapheli tähänkhös puhallethaan".
    Kepu on antanut ihan uuden merkityksen vaalilupauksille ( vrt. polttoaineen hinnan alennukset, vaatimukset veroasteen alennuksesta, yms. ), vaalilupaus on ilmaus aikomuksesta jota ei missään nimessä aiota tulevaisuudessa pitää.

    Äänestä

Oletko pannut merkille, että myös SDP:llä on valtuustoehdokkaita valtion tukea saavissa kunnissa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanomaa.. kirjoitti:

Nyt on kaupunkilaisilla saittidemareilla ihmettelemistä, kun ne on riehuneet täällä niinkuin viimeistä päivää Keskustan kimpussa, arvostelemassa valtionapujen syytämisestä syrjäseutujen kunnille.

Valehteliko Lipponen, kun hän sanoi että, tukea pitää vielä lisätä, että palvelut saadaan turvattua, varaa siihen kyllä on?.

Muutenkin Lipponen hyväksyi Keskustan harjoittaman linjan ja yritti panna jopa paremmaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu