22.10.-99 Verkkouutiset: ”Keskusta kiirehtii verotuksen keventämistä
Keskusta patistaa hallitusta tuomaan verotusta keventäviä esityksiä eduskuntaan. Suurin oppositioryhmä muistuttaa, että tähän mennessä tulleet veroesitykset merkitsevät lähes miljardin markan suuruista veronkiristystä ensi vuodelle. Lisäksi hallitusohjelmassa luvataan vielä esitys 1,2 miljardin markan suuruisesta pääoma- ja yhteisöveron nostamisesta.
Ensi vuoden veroratkaisut kaipaavat keskustan näkemyksen mukaan selkiinnyttämistä. Hallitus on kytkenyt yleiset veronkevennykset liittotasolla käytävien palkkaneuvottelujen tuloksiin.
Keskustan eduskuntaryhmä esitteli keskiviikkona omat veroteesinsä, joiden toteuttaminen alentaisi veroja ensi vuonna 2,1 miljardin markan verran hallituksen esityksiin verrattuna.
Keskusta keventäisi työnantajamaksuja, korottaisi ansiotulovähennystä ja poistaisi aluksi kolmasosan 2,4 pennin suuruisesta kansaneläkeläisten ylimääräisestä sairausvakuutusmaksusta.
Pakettiin kuuluu lisäksi osallistuminen palvelualojen arvonlisäveron alentamiskokeiluun parturi-kampaamotoiminnassa sekä kotitaloustyön verovähennysoikeuden ulottaminen koko maahan.
Kasvukeskusten ulkopuolelle sijoittuville yrityksille tulisi ryhmän mielestä myöntää erityispoisto-oikeus investoinneista vuosiksi 2001-2003. Keskusta ei hyväksy käyttelytilien verollepanoa eikä puolison vapaaehtoisen eläkkeen verovähennyksen leikkausta.
Vuoden 2000 puolella tulisi päättää veroasteikkojen kevennyksistä kaikissa tuloluokissa. Myös keskusta on valmis jättämään osan kevennysvarasta palkkaratkaisujen jälkeiseen aikaan. Liittoja voitaisiin tällä tavoin patistaa maltillisiin ratkaisuihin.
Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Maria Kaisa Aula (kesk.) epäili, että hallitukselle on sen ohjelmana antamista lupauksista huolimatta jäänyt verojen kiristysruuvi päälle.
Jo nyt näyttää huolestuttavasti siltä, että budjettiesitys pysyy verojen osalta siinä muodossa kuin se syksyllä annettiin eduskunnalle.
Kokonaisveroaste uhkaa nousta ennätykseen
Keskustan eduskuntaryhmän verovastaava Olavi Ala-Nissilä arvioi, että hallituksen näkyvissä olevalla käsikirjoituksella kokonaisveroaste nousee ensi vuonna Suomen itsenäisyyden historian uuteen ennätykseen.
Keskustan mielestä kokonaisveroaste on käännettävä vaalikaudella maltilliseen laskuun. Työn verotusta tulee keventää alentamalla sekä tuloveroa että työnantajamaksuja. Samalla olisi sovitettava yhteen nykyistä paremmin pienet työtulot ja sosiaaliturva.
Työn verotuksen kevennystavoitteeksi keskusta on asettanut vaalikauden aikana 13-16 miljardia markkaa talous- ja suhdannekehityksestä riippuen. Uudistuksia ei keskustan näkemyksen mukaan pidä kokonaan alistaa suhdannepolitiikalle.
Veroratkaisuilla voidaan myös parantaa työllisyyttä, helpottaa alueellisesti esiintyviä työmarkkinoiden pullonkauloja, hillitä tuloerojen kasvua ja edistää tasapainoista aluekehitystä.
Keskustan eduskuntaryhmä vaatii teeseissään lisäksi eläkeläisten ja muiden tulonsaajaryhmien oikeudenmukaista kohtelua.
STT-MH”
21.7.2000 HSn pääkirjoitus ”Kepu ajoi omaan miinaansa
Kepun eduskuntaryhmä ajaa rysäytti omaan miinaansa, jonka se oli tarkoittanut Paavo Lipposen hallituksen päänmenoksi. Kepun ryhmä vaati viime viikolla puheenjohtajansa Mauri Pekkarisen johdolla hallitukselta pontevasti ensi vuodelle neljän miljardin markan verokevennyksiä, veroasteen ”maltillista laskua” ja ainakin määräaikaista kevennystä polttoaineveroon. Ryhmä oletti ministerien lausunnon perusteella, että se vetää hallitusta aavistuksen verran rohkeammaksi olettamallaan verolinjauksella pisteet kotiin.
Toisin kävi. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö pani keskiviikkona johtavalle oppositiopuolueelle jauhot suuhun omalla esityksellään valtion ensi vuoden talousarvioksi. Niinistö alitti kuudella miljardillaan kirkkaasti kepun veronkevennysvaatimuksen ja taipui puolittain jopa polttoaineveron alennukseen. Niinistöhän ilmaisi olevansa valmis harkitsemaan asiaa budjettiriihessä. Kepu ei voinut kuin kiitellä väliaikaisen puheenjohtajansa Anneli Jäätteenmäen suulla Niinistön rohkeutta samalla, kun Jäätteenmäki esitti omat happamat reunahuomautuksensa Niinistön esityksen eräisiin painotuksiin ja yksityiskohtiin.
Opposition kunniakas perustehtävä on esittää äänestäjille poliittisia vaihtoehtoja. Kepun vaihtoehto on Niinistön avauksen jälkeen verojen kiristys eduskuntaryhmänsä linjauksen perusteella. Vai mikä puolueen kanta oikein on? Jäätteenmäen kiitokset Niinistölle viittaavat siihen, että puolueella on eri kanta kuin sen eduskuntaryhmällä. Työreformistakin sai käsityksen, että kepu oli pyristelemässä irti veronkorottajaimagostaan.
Tuore veroepisodi pakottaakin kysymään, johtaako puoluetta Esko Ahon poissa ollessa Pekkarisen, Maria Kaisa Aulan ja Olavi Ala-Nissilän muodostama triumviraatti vai Jäätteenmäki?”
Kepulaista veropuliveivausta
17
273
Vastaukset
- t:jarmo
voisitko hakee samalla mulle pari jerryy halvempaa bensaa vuodelta 2000? Tai jos löydät, niin käy hakee 1980-luvulta, sillon se oli vielä halvempaa.
t:jarmo- Otsikossa melkein kaikki
17.9.-98 HS: “Mahtitalonpoika”-kirjan arvostelusta: “MTK-laiseen tapaan machiavellismi syrjäytti (Haaviston) rehellisyyden ja tarkoitus pyhitti keinot. Vastapuolta ärsytti iltalypsyt.”- (MTK:n toiminnanjohtaja Matti Uusitalo ja Haavisto): “He ajoivat viljelijöiden etuja niin tehokkaasti, että eurooppalaisella tasolla olleet tuottajahinnat etenkin viljoissa nousivat ylhäiseen yksinäisyyteen (70- ja 80-luvuilla). Liian hyvin hoidettu etupolitiikka vaikeutti suomalaisen maatalouden sopeutumista EU-jäsenyyteen;..”
- Tosi on.
Kokoomus vie rahat köyhiltä.
- Otsikossa kaikki
...
- Jaba_43
Lipposen 1. hallitus piti verotusta liian korkealla. Kepu siis vastusti hallitusta koska se oli oppisitiossa.
Lipposen 2. hallitus alkoi alentaa veroja. Silloin kepu vastusti hallitusta koska se oli oppositiossa.
2003 vaalikampanjassaan keskusta vastusti veronalennuksia, koska kokoomus ehdotti niitä: "Veronalennukset eivät paranna työllisyyttä vaan vaarantavat palvelujen rahoituksen", keskusta sanoi.
Nyt keskusta kehuu (Manninen eilen tv:ssa) kuinka keskustan toteuttamat veronalennukset ovat parantanet työllisyytä ja kuinka palveluihinkin on panostettu lisää rahaa.
Luojalle kitos, että meillä on keskusta.- Tuomo Kankkunen
Älä ota asioita noin tosissasi.
Politiikka on vain sellaista.
Opposition suhtautuminen asioihin on toisenlaista kuin hallituksen, ja päinvastoin.
Tästä löytyy esimerkkejä ihan päivittäin.
Kun vielä muistamme, ettei absoluuttista totuutta helposti löydy - ei ainakaan politiikasta voimme todeta, että kiistaa emme tästä asiasta saa aikaiseksi.
Toki voit sitä harrastaa - sitä kiistelyä - ihan keskenäsi. - Otsikossa kaikki
Tuomo Kankkunen kirjoitti:
Älä ota asioita noin tosissasi.
Politiikka on vain sellaista.
Opposition suhtautuminen asioihin on toisenlaista kuin hallituksen, ja päinvastoin.
Tästä löytyy esimerkkejä ihan päivittäin.
Kun vielä muistamme, ettei absoluuttista totuutta helposti löydy - ei ainakaan politiikasta voimme todeta, että kiistaa emme tästä asiasta saa aikaiseksi.
Toki voit sitä harrastaa - sitä kiistelyä - ihan keskenäsi....
- Jaba_43
Tuomo Kankkunen kirjoitti:
Älä ota asioita noin tosissasi.
Politiikka on vain sellaista.
Opposition suhtautuminen asioihin on toisenlaista kuin hallituksen, ja päinvastoin.
Tästä löytyy esimerkkejä ihan päivittäin.
Kun vielä muistamme, ettei absoluuttista totuutta helposti löydy - ei ainakaan politiikasta voimme todeta, että kiistaa emme tästä asiasta saa aikaiseksi.
Toki voit sitä harrastaa - sitä kiistelyä - ihan keskenäsi.Sulla lienee huono päivä, sillä muuten en voi ymmärtää komenttiasi, vaikka se olikin sinulle kovin tyypillinen: Ei sanakaan siitä, mitä minun viestissäni luki, mutta monta riviä tekstiä minusta.
Olenko sinun mielestäsi niin mielenkiintoinen henkilö, Tuomo, kun aina kirjoitat minusta etkä koskaan kommentoi sitä, mitä olen kirjoittanut? - Otsikossa hymiö
Jaba_43 kirjoitti:
Sulla lienee huono päivä, sillä muuten en voi ymmärtää komenttiasi, vaikka se olikin sinulle kovin tyypillinen: Ei sanakaan siitä, mitä minun viestissäni luki, mutta monta riviä tekstiä minusta.
Olenko sinun mielestäsi niin mielenkiintoinen henkilö, Tuomo, kun aina kirjoitat minusta etkä koskaan kommentoi sitä, mitä olen kirjoittanut?...
- bensa
Kokkareilla on ollut suuri poru bensanhinnasta. Haluaako kokkarit aloitta bensan hinnan sääntelyn nyt, kun hinta on ollut korkeampi. Vai onko kyseessä pelkkä vaalielämöinti?
- Otsikossa melkein kaikki
19.11.2002 IL: ”Kokoomus laski opposition vaatimusten kustannukset:
Kepun lupausten hinta –6 miljardia euroa!
Tässä jutussa myös:
”Kepu pelaa kaksilla korteilla”
Naisille ei lisää rahaa
Pekkarinen: ”Naurettavaa!”
Tunteet kuumenivat. Keskustan Mauri Pekkarinen suuttui perusteellisesti kokoomuksen Ben Zyskowiczille, jonka johtama ryhmäkanslia on laskenut hintalaput keskustan vaalilupauksille.
Keskustan vaalilupausten rahoittaminen maksaisi peräti kuusi miljardia euroa eli yli 35 miljardia markkaa.
Näin laskee kokoomuksen eduskuntaryhmä, joka on selvittänyt hintalaput keskustan tälle vaalikaudelle esittämille vaatimuksille.
Kokoomus piikittelee keskustan torjuneen omat vaatimuksensa, sillä keskustan äskettäisestä varjobudjetista puuttuu valtaosa puolueen keskeisistä vaalilupauksista.
– Keskustan ongelma on ollut se, että kaikkien annettujen lupausten ja esitettyjen vaatimusten kokonaishinta olisi noussut niin suureksi, ettei lupausten rahoittaminen ole mitenkään mahdollista, todetaan kokoomuksen kansanedustajille jaetussa muistiossa.
”Kepu pelaa kaksilla korteilla”
Kokoomusryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowiczin mukaan keskusta ”pelaa kaksilla korteilla”.
– Julkisuuteen ja kentälle luvataan kaikille kaikkea hyvää, mutta varjobudjettiin sisällytetään omista vaatimuksista vain pieni murto-osa, hän moittii.
Keskustan esittämät vaatimukset vähentäisivät valtion tuloja yli 1,3 miljardia euroa. Menojen lisäykset taas maksaisivat 4,6 miljardia euroa, ynnäillään kokoomuksessa.
Kokoomus huomauttaa puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäen näyttävästi vaatineen ruuan arvonlisäveron alentamista. Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan viiden prosenttiyksikön alentaminen maksaisi noin 160 miljoonaa euroa vuodessa.
– Lupauksensa ruoan arvonlisäveron alentamisesta Keskusta unohti vaihtoehtobudjetissaan, toteaa kokoomusmuistio.
Naisille ei lisää rahaa
Muistioon on listattu kaikki ne lupaukset, joista kepu on ”luopunut”. Varjobudjetissa ei ole mm. vaatimusta bensaveron keventämisestä. Jos veroa alennettaisiin 3 sentillä litraa kohden, putoaisi verotuotto noin 115 miljoonalla eurolla.
Pois on jätetty niin ikään keskustan yksi kalleimmista vaatimuksista eli nopeiden tietoliikenneyhteyksien vetäminen koko maahan. Esityksen hintalappu: noin 700 miljoonaa euroa vuodessa.
Keskustan budjetista ei löydy rahaa myöskään julkisen sektorin naisten palkankorotuksille, vaikka keskusta on ajanut niitä Jäätteenmäen johdolla. Kun julkisella sektorilla työskentelee 453 000 naista, noin 5 prosentin palkankorotus maksaisi työnantajakuluineen noin 600 miljoonaa euroa vuodessa.
Zyskowicz muistuttaa, että keskustan lupauslistalla keskeisellä sijalla ovat olleet mm. lapsilisäleikkausten kompensointi sekä kansaneläkkeen tasokorotukset.
– Nämäkin vaatimukset puuttuvat keskustan budjettiesityksestä, hän sanoo.
Pekkarinen: ”Naurettavaa!”
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen runttaa täysin kokoomuksen laskelmat.
– Listalla on kasapäin naurettavia kohtia. Että joku viitsiikin puuhastella tällaista, puhisee närkästynyt Pekkarinen.
– Kokoomuksen pitäisi ratkaista, olemmeko esittäneet liian vähän vai liian paljon. Kummasta moitteesta on kyse tällä kertaa?
Pekkarinen on tuohtunut myös varjobudjetti-sanasta.
– Älä käytä sellaista ilmaisua. Se on meidän talous- ja budjettipolitiikan linjapaperi, hän korostaa.”
TIMO J. ANTTILA” - lainaukset
Otsikossa melkein kaikki kirjoitti:

TIMO J. ANTTILA”Onko tuo jokin esimerkki kokkareiden tavasta ajatella itse?
Miten sen bensan hinnan kanssa nyt on? - Otsikossa kaikki
lainaukset kirjoitti:
Onko tuo jokin esimerkki kokkareiden tavasta ajatella itse?
Miten sen bensan hinnan kanssa nyt on?...
- loppu jo?
Otsikossa kaikki kirjoitti:
...
Eikö sinulla todella ole mitään lainausta tähän tilanteeseen!?
- Otsikossa kaikki
loppu jo? kirjoitti:
Eikö sinulla todella ole mitään lainausta tähän tilanteeseen!?
...
- puolestasi?
Otsikossa kaikki kirjoitti:
...
Siellähän se - otsikossa.
- Otsikossa kaikki
puolestasi? kirjoitti:
Siellähän se - otsikossa.
...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6427882Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362157Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272065- 1431648
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511220Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251192Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951063Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65827Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6709Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54696