Olen viettänyt varsin villin ja värikkään nuoruuden ja nykyistä avovaimoanikin petin suhteen alkuaikana kerran, tosin vain suutelemalla..
Siitä on mennyt nyt jo kaksi ja puoli vuotta ja olemma ryhtyneet miettimään esikoisen tekoa. Avokkini on kuitenkin todella epäluuloinen minun jaksamiseeni ja siihen olenko valmis viettämään koko loppu ikäni hänen kanssaan... tämänhän olen oikeastaan itse aiheuttanut.
Olisiko mitään hyviä keinoja jolla saisin rakkaani vakuuttuneeksi asiasta? Minä kun se alussa tyhmä menin ja pilasin..
Millä saisin uskomaan
4
746
Vastaukset
- saman kokenut
Että tyttöystäväsi ei enää halua sinun kanssasi jatkaa.Suunnittelee ihan toisenlaista tulevaisuutta.Lapsenteon lykkääminen tai epäröinti on vain tekosyy,hänellä on jo ihan uudet tulevaisuuden visiot.Turha miettiä miten saisit hänet vakuuttuneeksi.Juna meni jo ja perävalot näkyy vielä hetken...
- Jamppa
Alussa itsekin mietin, että jospa onkin syy se ettei avokkini halua enään minua.. Mutta olen jotenkin uskoutunut siihen että asia ei kuitenkaan ole noin huonosti, sillä meillä on häät ensi kesänä. Kirkko on varattu ja kovasti asiaa järjestellään.
Kultani onkin todennut asian niin että hänestä voin halutessani päästä eroon, mutta pientä ja viatonta lasta ei tule siihen sotkea..
- Maija
Onko ongelma siis sinun villi nuoruus vai alkuajan pettäminen? Luulisin että naisilla on usein ennen lapsen tekoa/syntymää pelko siitä että mies lähtee. Nainenhan se viime kädessä kuitenkin on vastuussa lapsesta, ainakin raskauden ja synnytyksen jälkeisen ajan. Ehkä avovaimosi ei pidä sinua "isä-tyyppinä" villin nuoruutesi takia ja siksi epäröi.
Jos epäröimisen takana on pettäminen ja luottamuksen puute, siihen auttaa vain aika ja oma kärsivällisyytesi. Ole läsnä, välitä, ota avovaimosi huomioon ja osoita että olet luottamuksen arvoinen.
Minuakin pelotti lapsenteko, pelotti nykymaailma kun ihmiset eroavat pienimmästäkin syystä. Että vaikka itse on tosissaan niin voiko toista ihmistä tuntea niin hyvin että pystyy luottamaan siihen että pysytään yhdessä. Enhän minä tiedä edes että miten itse reagoin muutoksiin! Mutta eihän elämää voi suunnitella, täytyy vaan rakastaa ja luottaa ja elää päivä kerrallaan.
Voimia teille! - Emäntä
Oletko Jamppa sitten oikeasti muuttunut nuoruusvuosiesi jälkeen...?? Naiset ovat herkkävaistoisia. Kruunaako naimisiinmeno tässä vaiheessa kaiken? Kaikkihan me tietysti haluamme muutosta, anteeksiantoa ja rakkautta osaksemme. Ja laulussa sanotaan: " Se mikä syntyy aivan luonnostaan, on elämässä parasta..."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1367177Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254981L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa674346TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153483Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242291Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021779Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91599Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä231575- 671485
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448