kaipaisin neuvoja ja tukea...ongelmani on mielenterveys tai oikeammin vainoharhat...tosin ei minun vaan avomieheni...
olen nuori nainen ja ollut avoliittossa nykyiseen mieheeni kaksi vuotta...hän on todella huomaavainen,hellä,rakastaa minua ja osaa kertoa tunteistaan...kaikin puolin hyvä mies siis.
meillä on mennyt koko ajan todella hyvin ja rakastamme paljon toisiamme...
tämä kuulostaakin aivan liian hyvältä ollakseen totta,oikein joka tytön vaalean punaisilta unelmilta,mutta...
mieheni kärsii vainoharhasta.on kärsinyt jo ennen kun tutustuin häneen,mutta se on pahentunut koko ajan!ensin uskoinkin hänen puheitaan,hän nimittäin luulee,että joku/jotkut vainoavat ja kyttäävät häntä.aikaa kului ja jutut muuttuivat aivan "kuvitteellisiksi" ja pahimpina aikoina hän luuli minunkin vainoavan häntä, jolloin aloin miettiä mikä oikeastaan on vikana.hän on käyttänyt nuorempana huumeita,joten ajattelin,että ongelmat liittyvät niihin.havahduin kuitenkin uudelleen myöhemmin,kun ongelmat taas pahenivat(etenkin humalassa).juttelin sitten anoppini kanssa ja hän kertoi,että heidän suvussaan on ollut muutamalla miehellä juuri vainoharhaisuutta.päätin ehdottaa miehelleni hoitoon hakeutumista(hän on ollut ennenkin mielisairaalassa - huumeitten käytön lopettamisen jälkeen).ensi reaktio oli jo arvattavissa - suuttuminen...sitten hän alkoi miettiä asiaa ja lupasi mennä hoitoon...seuraavana päivänä hän kuitenkin perui koko homman...näin siis sama helvetti jatkuu...nykyään hän ei puhu,kun kännissä näitä asioita,koska luulee,että pidän häntä hulluna!ja hän yrittää toditella koko ajan minulle,ettei hän ole `hullu...
en enää itse tiedä mitä tehdä...olen henkisesti aivan loppuun palanut,vaikka arkielämä onkin melko normaalia...en tiedä mitä minun pitäisi tehdä!rakastan häntä,enkä haluaisi jättää häntä mutta miten minun oman terveyteni mahtaa käydä jos jatkan suhdetta?
onko kellään muulla kokemusta?
kiitos kaikille jo etukäteen!!!
olen nuori nainen ja ollut avoliittossa nykyiseen mieheeni kaksi vuotta...hän on todella huomaavainen,hellä,rakastaa minua ja osaa kertoa tunteistaan...kaikin puolin hyvä mies siis.
meillä on mennyt koko ajan todella hyvin ja rakastamme paljon toisiamme...
tämä kuulostaakin aivan liian hyvältä ollakseen totta,oikein joka tytön vaalean punaisilta unelmilta,mutta...
mieheni kärsii vainoharhasta.on kärsinyt jo ennen kun tutustuin häneen,mutta se on pahentunut koko ajan!ensin uskoinkin hänen puheitaan,hän nimittäin luulee,että joku/jotkut vainoavat ja kyttäävät häntä.aikaa kului ja jutut muuttuivat aivan "kuvitteellisiksi" ja pahimpina aikoina hän luuli minunkin vainoavan häntä, jolloin aloin miettiä mikä oikeastaan on vikana.hän on käyttänyt nuorempana huumeita,joten ajattelin,että ongelmat liittyvät niihin.havahduin kuitenkin uudelleen myöhemmin,kun ongelmat taas pahenivat(etenkin humalassa).juttelin sitten anoppini kanssa ja hän kertoi,että heidän suvussaan on ollut muutamalla miehellä juuri vainoharhaisuutta.päätin ehdottaa miehelleni hoitoon hakeutumista(hän on ollut ennenkin mielisairaalassa - huumeitten käytön lopettamisen jälkeen).ensi reaktio oli jo arvattavissa - suuttuminen...sitten hän alkoi miettiä asiaa ja lupasi mennä hoitoon...seuraavana päivänä hän kuitenkin perui koko homman...näin siis sama helvetti jatkuu...nykyään hän ei puhu,kun kännissä näitä asioita,koska luulee,että pidän häntä hulluna!ja hän yrittää toditella koko ajan minulle,ettei hän ole `hullu...
en enää itse tiedä mitä tehdä...olen henkisesti aivan loppuun palanut,vaikka arkielämä onkin melko normaalia...en tiedä mitä minun pitäisi tehdä!rakastan häntä,enkä haluaisi jättää häntä mutta miten minun oman terveyteni mahtaa käydä jos jatkan suhdetta?
onko kellään muulla kokemusta?
kiitos kaikille jo etukäteen!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kannattaisi mennä juttelemaan jonkun kanssa, vaikka sitten te molemmat yhdessä jos hänestä ei ole yksin menijäksi. Ajattele omaa terveyttäsi ja mitä jos tuo vielä pahenee???
tiedä diagnoosista, mutta samaa mieltä, kuin edel-
linen, ehdottomasti keskustelemaan, mitä jatkossa.
Huumehommeleissa tuo "paranoidisuus" on lähinnä
"järkevää", koska jos on "suuremmissa" kuvioissa
mukana, niin siellä ei todellakaan voi olla varma
kuka on "myrkky" ja onko kämppä piuhoitettu tai
naapurissa kytät nauhureineen..ja siis voi täysin
pitää paikkansa. Mutta jos miehesi on sinuakin
epäillyt jostain, niin eiköhän aika ole mennä asi-
antuntijan pakeille, koska vaiva tuskin nollaantuu
missään tapauksessa. Kyllähän häntä voi pelottaa
mikä on asiantuntijan lausunto(ellei jo itse tie-
dä, koska on ollut hoidossa) - mutta luulisi ole-
van teidän molempien etu käydä tsekkaamassa tilan-
ne psykan juttusilla.
Miehesi kärsii paranoiasta/luulotaudista.
Se on vaikeasti parannettavissa ja johtuu usein hyvin aikaisesta turvattomuudesta.
On kyllä olemassa tähän sopivaa lääkitystä ja terapiaakin, mutta parantuminen on aikaa vievää ja vaivan takana.
Toivottavasti jaksatte yhdessä kuitenkin eteenpäin.Olet varmasti hänelle hyvin tärkeä ihminen.
Minulla oli työkaverina vainoharhainen ihminen ja hänkin lopulta kyseli minulta, että olenko minäkin yksi niistä... Selvittelin asiaa ja opin, että vainoharha on yksi jakomielitaudin l. skitsofrenian ilmenemismuoto. Miehesi on siis mielisairas. Tiedän myös esimerkin siitä minkälaista on ollut olla vuosia kestäneessä avioliitossa vainoharhaisen kanssa ja siltä pohjalta vakavasti suosittelen oman tulevaisuutesi uudelleen arvioimista. Vainoharha ei helposti parane ja sellaisen ihmisen parina palaisit lopulta loppuun. Vuosien saatossa sinulle itsellesi tulisi pysyviä henkisiä ongelmia. Muuttuisit todennäköisesti säikyksi ja araksi ja itsetuntosi painuisi pohjaan. Myös miehesi käytös saattaii muuttua nykyistä väkivaltaisemmaksi.
Ero nyt on raaka ratkaisu siipallesi, mutta erittäin terveellinen ratkaisu sinulle. Ero tulisi tehdä pehmeästi koska olet hänelle tärkeä. Sinun tulisi itse myös osata olla kokematta syyllisyyttä. Uskon, että molemmille teille löytyisi sopivampi kumppani ennenpitkää.
Vastauksesi on mainio.Jäin vain ihmettelemään tuota loppukevennystäsi, jossa uskot että kummallekin aviopuolisolle löytyisi sopivampi partneri.
Millainen on sitten sellainen sopivampi partneri tuolle vainoharhaiselle miehelle?
Heippa! olen itse joutunut kokemaan samaa omassa
elämässäni, tosin se oli vain kaveri että ei
niin läheinen kun sinulla. Mutta se on kamalan
raskasta ja pikku hiljaa olin itse aika väsynyt olemaan hänen kanssa ja viettää aikaa..
Mutta ainakin esteksi sanon että älä kuitenkaan
tämän takia eroa tai jätä häntä!(et ole varmaan
edes ajatellut sellaista)..mut kunhan ajattelin.
Minun kaveri ei ymmärtänyt että hän tarvitsee apua, vaikka sitä yritin hänelle hienotunteisesti
ehdottaa. Mut viimein hänet vietiin hoitoon, en tiedä oliko omasta tahdosta tai vastentahtoiseen kun siitä on niin vähän aikaa mut kuitenkin.
Oletko yrittänyt että jos hän lähtisi sinun kanssa yhdessä käymään vaikka MTT:ssä??Te voisitte
yhdessä siellä jutella tästä ja olisit hänen tukena. Mut ei kannata kuitenkaan jättää tätä tähän, juttele vaikka läheisten ihmisten kanssa ettei sun tarvi yksin miettiä tätä. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!!
Ihmettelin kanssa tuota sopivampi kummpani juttua. Yleensäkin olin hyvin eri mieltä koko kirjoittajan kanssa. Kumppanisi tarvitsee sinua! Älä vain hylkää häntä nyt kun asiat ovat menossa vielä pahempaan suuntaan. Et voi luovuttaa ennen kuin olette todella yrittäneet hoidon avulla saada asiat parempaan malliin. Itse en tiedä missä olisin ilman mieheni tukea!! Yleensä aina lähin joutuu kärsimään eniten, valitettavaa mutta totta. Mutta tämä läheisin ihminen on myös se tärkein tekijä parantumisessa, henkinen tukipilari. Rakkaus ei tämmöiseen kaadu.
...oli lohduttavaa kuulla,että on muitakin ihmisiä,jotka tästä ovat "selvinneet"!
en todellakaan aijo jättää miestäni tällaisen asian takia,koska rakastan häntä ja hän minua.
olen yrittänyt saada häntä hoitoon,mutta aika turhin tuloksin...
mutta nykyään hän (kai) itse sisäistää jossain määrin ongelmansa,koska hakee "tarinoilleen" hyväksyntää minulta - siis uskonko minä,että hän puhuu totta. ehkä aurinkokin paistaa vielä risukasaan jokin päivä - tai edes pilkahtaa...