Keskustan sisäiset ristiriidat ja Matti Vanhasen kyvyttömyys tuovat Keskustalle rökäletappio kunnallisvaaleissa.
Vanhasella on jo yhdet hävityt vaalit takanaan. Toinen häviö heti perään on kestämätön.
Ei ihme, että Vanhanen ei uskaltanut mennä edes television vaalitentteihin.
Vanhanen lintsasi jopa tämän aamun Ylen aamu-tv:n tentistä, vaikka sairasloma oli jo päättynyt.
Ainoastaan pinttyneille junttikepuleille Vanhanen on vielä sankari. Puolueen fiksummat voimat ovat sen sijaan jo eronneet puolueesta tai ryhmittyneet Mauri Pekkarisen taakse.
Keskusta saattaa puolueena jopa hajota heti vaalien jälkeen. Tällaista kuplii Keskustan kenttäväen keskuudessa.
Keskustalle tulossa rökäletappio.
4
187
Vastaukset
- Ihmetteijä
Muista tämä viesti myös sunnuntai-iltana.
Ihmetyttää kovasti mistä moinen kauna saa voimansa.
Ettei vai olisi jonkin "kuplivan" tai vaahtoavan vaikutusta ?- Otsikossa kaikki
...
- Ranualainen
Muutamassa keskustavaltaisessa kunnassa on valitettavasti ollut henkilökohtaisia kahnauksia ja joillakin on "käämit" palaneet. Sen seurauksena ei saatu jalkeille määrällisesti eikä laadullisesti yhtä hyvää ehdokasjoukkoa kuin edelliskerralla. Mutta se on väliaikaista vaan.
Valtakunnallisesti Keskusta tulee varmaankin menestymeen ainakin yhtä hyvin kuin edellisvaaleissa. Muutaman pienen kunnan ongelmat eivät juuri näy kokonaistuloksessa.
Kyyditykset kuntoon ja äänestämään!- jussi
Mummot vain traktorin lavalle ja vauhtia - siinä rapa ja loka lentää arvokkaasti. Ja mummot kyllä muistavat puolueen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715