Narkissoksen legendan mukaan tämä kreikkalainen poika rakastui omaan heijastukseensa lammen vedessä. Narsistit on nimetty hänen mukaansa.
Narsistien sanotaan rakastavan itseään. Mutta tämä on kuvittelua. Narsisti ei rakasta itseään. Hän rakastaa omaa heijastustaan. Oman Todellisen Itsen ja heijastus-itsen välillä on suuri ero. Oman Todellisen Itsen rakastaminen on tervettä, sopeutuvaa ja toimivaa.
Heijastuksen rakastamisella on kaksi merkittävää haittaa:
-Ihminen tulee riippuvaiseksi heijastuksen olemassaolosta ja saatavuudesta, jotta se tuottaisi itsensä rakastamisen tunteen.
-Ihmisellä ei ole "kompassia" eikä "mittakeppiä", joiden perusteella hän voisi arvioida heijastuksen todenmukaisuutta. Toisin sanoen hänen on mahdotonta kertoa, onko heijastus todenmukainen vai ei - ja jos, niin kuinka paljon.
Yleinen väärinkäsitys on, että narsistit rakastavat itseään. Todellisuudessa heidän rakkautensa on suuntautunut niihin vaikutelmiin, joita muut ihmiset antavat heille. Se, joka rakastaa vaikutelmia, ei kykene rakastamaan ihmisiä, itsensä mukaan lukien.
Narsistille rakkaus on vaihtokelpoinen muiden tunteiden, kuten kunnioituksen, ihailun tai pelkän huomion saamisen kanssa (yhdessä näitä sanotaan Narsistiseksi Lähteeksi). Niinpä tämä projisoitu kuva, joka heijastaa tällaisia reaktioita muissa, on hänelle sekä "rakastettava" että "rakastettu". Se tuntuu oman itsen rakastamiselta.
Mitä paremmin tämä projisoitu kuva (tai niiden sarja) onnistuu luomaan Narsistista Lähdettä, sitä enemmän narsisti etääntyy omasta Todellisesta Itsestään ja liittyy kuvaan.
En sano, ettei narsistilla olisi "itsen" ydintä. Mutta sanon että narsisti pitää kuvaansa - johon hän identifioituu täysin ilman varauksia - parempana kuin Todellista Itseään. Todellinen Itse tulee Kuvan orjaksi. Siksi narsisti ei ole itsekäs, koska hänen Itsensä on halvaantunut ja alisteinen.
Miksi ihmisten täytyisi hemmotella narsistia? Ja mitä hyötyä on henkiinjäämisen kannalta yhdenlaisen rakkauden (kuvaan kohdistuvan) ja toisenlaisen (omaan itseen kohdistuvan) pitämistä toista parempana?
Nämä kysymykset kuluttavat narsistia. Vastausten sijaan hänen monimutkainen mielensä kehittää toinen toistaan kummallisempia härveleitä.
Miksi ihmisten tulisi ihailla narsistia, antaa aikaansa ja energiaansa, ja osoittaa hänelle kiinnostusta, rakkautta ja ihailua? Narsistin vastaus on yksinkertainen: koska hän on oikeutettu siihen. Hän kokee, että hän ansaitsee kaiken sen, minkä hän onnistuu imemään muista, ja vielä paljon enemmän. Itse asiassa hän kokee tulleensa petetyksi, syrjityksi ja riistetyksi, koska hän uskoo, että häntä ei kohdella reilusti, sillä hänen pitäisi saada enemmän kuin hän saa.
Narsistin on pakko käyttää toisia ihmisiä, jotta hän kokisi olevansa olemassa. Heidän silmiensä ja käyttäytymisensä kautta hän saa todistuksen omasta ainutlaatuisuudestaan ja suuruudestaan. Hän on piintynyt "ihmisdyykkari". Ajan oloon hän alkaa pitää lähellään olevia ihmisiä vain mielihyvän välineinä, kaksiulotteisina sarjakuvahahmoina, joiden vuorosanat hänen loistavassa elämässään ovat mitättömiä.
Persoonallisuus, jonka olemassaolo on tulosta siitä, miten muiden ihmisten mielet heijastavat sen - on hengenvaarallisesti riippuvainen näiden ihmisten aistimuksista. Ne ovat tällaisen mielen Narsistinen Lähde (NL). Kritiikki ja hyväksymättömyys tulkitaan tämän lähteen poistamisena, mikä on suora uhka narsistin mielen olemassaololle.
Narsisti elää "kaikki tai ei mitään" maailmassa, jatkuvassa "ollako vai eikö olla" tilassa. Jokainen keskustelu, johon hän osallistuu, jokaisen ohikulkijan jokainen katse vakuuttaa häntä hänen olemassaolostaan tai kyseenalaistaa sen. Tämän takia narsistin reaktiot vaikuttavat niin suhteettomilta: hän reagoi siihen, minkä hän kokee vaarantavan hänen itseytensä olemassaoloa. Niinpä narsisti tulkitsee jokaisen pienenkin ristiriidan Narsistisen Lähteen kanssa - siis toisen ihmisen kanssa - uhkana hänen itsensä määrittelylle.
Narsisti syyttää tästä käyttäytymisestään muita ihmisiä. Hän syyttää heitä siitä, että he provosoivat häntä mielenilmauksiin, ja uskoo lujasti, että "heitä" tulee rangaista heidän "väärinkäytöksistään". Anteeksipyynnöt - ellei niihin liity verbaalista tai muuta nöyryyttämistä - eivät ole tarpeeksi. Narsistin raivo ilmenee useimmiten myrkyllisinä verbaalisina nuolina, joita hän ampuu (usein kuviteltua) vainoojaansa kohti niiden (usein kuviteltujen) loukkausten takia, joita tämä on osoittanut.
Narsistien sanotaan rakastavan itseään. Mutta tämä on kuvittelua. Narsisti ei rakasta itseään. Hän rakastaa omaa heijastustaan. Oman Todellisen Itsen ja heijastus-itsen välillä on suuri ero. Oman Todellisen Itsen rakastaminen on tervettä, sopeutuvaa ja toimivaa.
Heijastuksen rakastamisella on kaksi merkittävää haittaa:
-Ihminen tulee riippuvaiseksi heijastuksen olemassaolosta ja saatavuudesta, jotta se tuottaisi itsensä rakastamisen tunteen.
-Ihmisellä ei ole "kompassia" eikä "mittakeppiä", joiden perusteella hän voisi arvioida heijastuksen todenmukaisuutta. Toisin sanoen hänen on mahdotonta kertoa, onko heijastus todenmukainen vai ei - ja jos, niin kuinka paljon.
Yleinen väärinkäsitys on, että narsistit rakastavat itseään. Todellisuudessa heidän rakkautensa on suuntautunut niihin vaikutelmiin, joita muut ihmiset antavat heille. Se, joka rakastaa vaikutelmia, ei kykene rakastamaan ihmisiä, itsensä mukaan lukien.
Narsistille rakkaus on vaihtokelpoinen muiden tunteiden, kuten kunnioituksen, ihailun tai pelkän huomion saamisen kanssa (yhdessä näitä sanotaan Narsistiseksi Lähteeksi). Niinpä tämä projisoitu kuva, joka heijastaa tällaisia reaktioita muissa, on hänelle sekä "rakastettava" että "rakastettu". Se tuntuu oman itsen rakastamiselta.
Mitä paremmin tämä projisoitu kuva (tai niiden sarja) onnistuu luomaan Narsistista Lähdettä, sitä enemmän narsisti etääntyy omasta Todellisesta Itsestään ja liittyy kuvaan.
En sano, ettei narsistilla olisi "itsen" ydintä. Mutta sanon että narsisti pitää kuvaansa - johon hän identifioituu täysin ilman varauksia - parempana kuin Todellista Itseään. Todellinen Itse tulee Kuvan orjaksi. Siksi narsisti ei ole itsekäs, koska hänen Itsensä on halvaantunut ja alisteinen.
Miksi ihmisten täytyisi hemmotella narsistia? Ja mitä hyötyä on henkiinjäämisen kannalta yhdenlaisen rakkauden (kuvaan kohdistuvan) ja toisenlaisen (omaan itseen kohdistuvan) pitämistä toista parempana?
Nämä kysymykset kuluttavat narsistia. Vastausten sijaan hänen monimutkainen mielensä kehittää toinen toistaan kummallisempia härveleitä.
Miksi ihmisten tulisi ihailla narsistia, antaa aikaansa ja energiaansa, ja osoittaa hänelle kiinnostusta, rakkautta ja ihailua? Narsistin vastaus on yksinkertainen: koska hän on oikeutettu siihen. Hän kokee, että hän ansaitsee kaiken sen, minkä hän onnistuu imemään muista, ja vielä paljon enemmän. Itse asiassa hän kokee tulleensa petetyksi, syrjityksi ja riistetyksi, koska hän uskoo, että häntä ei kohdella reilusti, sillä hänen pitäisi saada enemmän kuin hän saa.
Narsistin on pakko käyttää toisia ihmisiä, jotta hän kokisi olevansa olemassa. Heidän silmiensä ja käyttäytymisensä kautta hän saa todistuksen omasta ainutlaatuisuudestaan ja suuruudestaan. Hän on piintynyt "ihmisdyykkari". Ajan oloon hän alkaa pitää lähellään olevia ihmisiä vain mielihyvän välineinä, kaksiulotteisina sarjakuvahahmoina, joiden vuorosanat hänen loistavassa elämässään ovat mitättömiä.
Persoonallisuus, jonka olemassaolo on tulosta siitä, miten muiden ihmisten mielet heijastavat sen - on hengenvaarallisesti riippuvainen näiden ihmisten aistimuksista. Ne ovat tällaisen mielen Narsistinen Lähde (NL). Kritiikki ja hyväksymättömyys tulkitaan tämän lähteen poistamisena, mikä on suora uhka narsistin mielen olemassaololle.
Narsisti elää "kaikki tai ei mitään" maailmassa, jatkuvassa "ollako vai eikö olla" tilassa. Jokainen keskustelu, johon hän osallistuu, jokaisen ohikulkijan jokainen katse vakuuttaa häntä hänen olemassaolostaan tai kyseenalaistaa sen. Tämän takia narsistin reaktiot vaikuttavat niin suhteettomilta: hän reagoi siihen, minkä hän kokee vaarantavan hänen itseytensä olemassaoloa. Niinpä narsisti tulkitsee jokaisen pienenkin ristiriidan Narsistisen Lähteen kanssa - siis toisen ihmisen kanssa - uhkana hänen itsensä määrittelylle.
Narsisti syyttää tästä käyttäytymisestään muita ihmisiä. Hän syyttää heitä siitä, että he provosoivat häntä mielenilmauksiin, ja uskoo lujasti, että "heitä" tulee rangaista heidän "väärinkäytöksistään". Anteeksipyynnöt - ellei niihin liity verbaalista tai muuta nöyryyttämistä - eivät ole tarpeeksi. Narsistin raivo ilmenee useimmiten myrkyllisinä verbaalisina nuolina, joita hän ampuu (usein kuviteltua) vainoojaansa kohti niiden (usein kuviteltujen) loukkausten takia, joita tämä on osoittanut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistäs tämä kirjoitus on kopioitu,"psykiatri" ?
Hyvä kun otit nämä asiat esiin, mutta lähdettä kaipaan myös.
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Sielu.html
Liitän tämän lähteen "uuteen tietoon" tämän "psykiatrin" puolesta.