Kuoleman ajatteleminen

Et ole yksin ajatuksinesi. Minä ajattelen ihan samalla tavalla kuin sinä,ja joka päivä pitkin päivää. Koko elämä tuntuu ihan turhalta. Niin kuin sanoit, että et viitsi oikein ostaa mitään, koska se on turhaa, koska kuolema tulee kuitenkin lopulta. Ajattelen aivan samalla tavalla. Olen jopa antanut paljon tavaraa pois, koska täältä kuolee kuitenkin. Ei jää muille niin paljon tavaroiden tyhjentämistä asunnostani, kun kuolen. En tiedä, miten tällaiset ajatukset saisi pois. Näin olen ajatellut koko elämäni.

Uskoontulo. Silloin löytyy elämälle, tälle ajallisellekin tarkoitus.

Elämälle pitää löytää joku tarkoitus - syy elää ja olla täällä.

Joku ehdottaa uskoontuloa, miksei se joillekin ole vastaus. Itse koen jälleensyntymän olevan totta, eli kuoleman kohtaaminen ei hyödytä siinä mielessä mitään koska synnymme kuitenkin uudelleen.

450, ihan sama juttu minulla, että olen antanut paljon kaikkea pois. Tyhjennän asuntoa jo valmiiksi ja jos jostain hetken mielijohteesta hankin itselleni vaikka uuden sohvan, niin tunnen heti perään itseni täydeksi idiootiksi.

Erossa jätin melkein kaiken eksälle, otin mukaan aivan välttämättömät tavarat, muutaman laatikollisen ja tärkeimmät huonekalut. Koen, että minut on säilötty tähän kerrostaloasuntoon odottamaan kuolemaa.

Raamattu-sadut eivät valitettavasti auta rationaalista ihmistä tällaisissa tilanteissa. Kaipa sitä voisi kuvitella vaikka keijujen tuovan elämään tarkoitusta, mutta mielikuvitukseni ei ikävä kyllä riitä sellaiseen. Itsepetos ei yleensäkään ole toiminut minulla kovinkaan tehokkaasti.

Minulla on ollut pienestä asti kuoleman pelko. Silloin ei osattu kasvattaa lasta niin , että hänellä olisi koko ajan turvallisuuden tunne. En syytä heitä . Mutta ahdistaa yksikin muisto, kun olin joku 5-6-7 vuotias , en tarkalleen muista. Kuitenkin söin paljon ruokaa(perunaa) iltasella, äitini sanoi, että ennen kuolemaa ihminen syö paljon. Ja siinä se. Ensin turvattomuuden tunne koko ajan ja sitten et jos syöt paljon , niin kohta kuolet. Eipä paljon naurattanut ja muistan kuinka jäin vaan ajattelemaan kuolemaa. Ja en ole siitä päässyt yli , olen 52 vuotias ja aina ajatellut/pelännyt kuolemaa. Omaa ja muiden. Ja tosi herkkänä lapsena nuo pelot elävät vielä tänäkin päivänä sisälläni, enkä ole niiden yli päässyt pois. Joskus olen kaupassa vihreistä banaaneista sanonut, et tässä iässä ei kannata ostaa noin vihreitä, kun voi jäädä syömättä. VITSI muka toisille, joskus nauran hervottomasti, kaikki ei tajuu koko jutskaa. No eihän normaali ihminen koko ajan pelkää?? Olen käynyt psykoterapian, koko ikäni ollut terapiassa ja ensi viikolla menen taas. Ja lääkkeitä olen joutunut käyttämään yli 32 vuotta, et edes pystyisin olee täällä elämässä. Jos ei ole ollut lääkkeitä sitten olen juonut alkoa, olen alkoholisti ja retkahtanut , muuten raittiina nyt kohta 5v. Lääkäri sanoi, et elät kauemmin noilla lääkkeillä kuin viinalla ja niin se on . Asia hieman paisui , mutta tälläistä mulla tämän suuren pelon kanssa eläminen/suorittaminen on. Jotenkin on kuin pystyyn näivettynyt kelo.

Moi
Mä olen kans yhtenään ajatellut kuolemaa..Pari päivää sitten tuli paniikkikohtauskin. Toissailtana soitin http://www.suomenkriisipaivystys.fi/
Puheaikani kului äkkiä kun maksoi noin pari euroa minuutti. Puhelimeen vastasi sairaanhoitaja joka oli mukava, aion soittaa uudesti kun saan rahaa saldoon :) Toivottavasti tänne saa lisätä tuon osoitteen.

ainakin mun mielestä, jos mä yritän uskoo uuteen elämään, alan vaan itkee ja mieettiii mun parasta mahdollista perhettä joten haluis ikinä hyvästellä. :,,(,

Oon toivonut kuolevani lapsesta saakka, ja lukuisat yliannostukset ja sairaalareissuja mahtuu historiaan. Kun viimeisen kerran yrityksen jälkeen heräsin äitinä, lupasin etten lapselleni niin tee. On opetelva muita keinoja sietää pohjakosketuksia. Joskus ovat vanhat möröt nostaneet päätään, mutta myös tuska siitä tiedosta miten en pysrynyt edes lapsen takia parempaan. No en pystynyt. Nyt pystyn. Pari vuotta meni "kuolleena", elämä ei kiinnostanut. Nyt nautin elämästä ja koen sen menevän myös eteenpäin. Voihaleja niille, jotka kuolemanhalun kanssa kampailevat. Tämä hetki ei ole ikuisuus. Asiat unohtuu. Niistä kasvaa, pikkuhiljaa. Itke jos iketyttää, se parantaa.

juna aikatauluja löytyy vaikka ja kuinka. Tarvitsemme lööppejä.

Kaikki on tässä hetkessä.
Minä en ole mitään, silti olen kaikki kaikessa
Opetelkaa ihmiset Minä-harha pois, olemme kaikki yhtä. Ykseys.

Sielu/tietoisuus jatkaa matkaa kuoleman jälkeen, ei minä. Me olemme kaikki henkiä, jotka saavumme taivaaseen kuoleman jälkeen.