islam euroopassa

usmizeed

Islam on Euroopassa samanaikaisesti hyvin vanha ja aivan uusi asia. Islamilaisuus on vaikuttanut eurooppalaiseen kulttuuriin satoja vuosia. Uutta on eurooppalaisen väestön "islamilaistuminen": Eurooppaan on muuttanut ja muuttaa yhä enemmän islaminuskoisia ihmisiä, joiden on yritettävä sovittaa uskontonsa, kulttuurinsa ja tapansa isäntämaan elämään. Kristinuskoon kasvatetun eurooppalaisen kääntyminen islamiin ei sekään ole aivan harvinaista.

Tällä hetkellä reilut neljä prosenttia länsieurooppalaisista on muslimeja. Erot eri maiden ja kaupunkien välillä ovat suuret: Suomessa muslimeja on vain kymmenisen tuhatta, kun taas Britannian toiseksi suurimmassa kaupungissa Birminghamissa muslimeja on liki kymmenesosa väestöstä.

Peruskysymyksiä on kaksi. Ensimmäinen on se, kuinka islam uskontona ja kulttuurina niveltyy Euroopan uskontoihin ja kulttuureihin. Toinen on islam poliittisena voimana: monet länsieurooppalaiset pelkäävät, että ääri-islamilaiset liikkeet pyrkivät valtaan Euroopassa joko väkivaltaisin keinoin tai demokraattisesti, vaalien kautta.

Islamissa itsessään ei ole mitään pelättävää: se on rauhaa rakastava yksijumalainen uskonto, joka muun muassa kieltää hyökkäyssodat. Kokonaan toinen asia on islamin yhdistyminen politiikkaan: uskonnosta voidaan tehdä myös poliittinen ase.

----------------------------------------

Lähteet: Encyclopedia Britannica; Ingmar Karlsson: Islam och Europa; Fadhlalla Haeri: Islam; Netiran-verkkopalvelu; teologian tohtori Seppo Rissasen haastattelu.

Toimitus Johanna Korhonen, ulkoasu Saku Heinänen, valokuvat Christel Rönns. Avattu Koulutiellä 19.2.1997.

16

615

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • islam.research

      >>Islamissa itsessään ei ole mitään pelättävää: se on rauhaa rakastava yksijumalainen uskonto, joka muun muassa kieltää hyökkäyssodat. Kokonaan toinen asia on islamin yhdistyminen politiikkaan: uskonnosta voidaan tehdä myös poliittinen ase. >>

      Ali jatkoi: "Niinpä minä kutsun sinua Jumalan, Hänen lähettiläänsä ja islamin luo!"
      Amr vastasi: "Sitä minä en tahdo." Ali huusi: "Sitten minä kutsun sinua kaksinkamppailuun jalan!" "Miksi, serkku-hyvä?" kysyi Amr. "Kautta Jumalan, en minä sinua tahdo tappaa!" Ali vastasi: "Mutta minä, kautta Jumalan, tahdon tappaa sinut!"

      • usmizeed

        Kun lukee sinun edellisiä viestejä, voin päätellä, että olet islamistivihaaja...en siksi voi luottaa sinun teksteihisi...

        >>>>>Ali vastasi: "Mutta minä, kautta Jumalan, tahdon tappaa sinut!

      • islam.research
        usmizeed kirjoitti:

        Kun lukee sinun edellisiä viestejä, voin päätellä, että olet islamistivihaaja...en siksi voi luottaa sinun teksteihisi...

        >>>>>Ali vastasi: "Mutta minä, kautta Jumalan, tahdon tappaa sinut!

        >Kun lukee sinun edellisiä viestejä, voin päätellä, että olet islamistivihaaja...en siksi voi luottaa sinun teksteihisi...

        Oletko siis islamisti?

        Päättelysi meni päin hemmettiä. En minä vihaa islamisteja, vaan heidän tekojaan.

        Pidätkö sinä bin Ladenin, Abu Musab al-Zarqawin teoista tai Madridin iskuista?

        >Tuo tarina oli varmasti sinun keksimä tarina...hmmm...

        hmm...
        Ei.

      • usmizeed
        islam.research kirjoitti:

        ota huomioon, että kaikki muslimien teot eivät ole islamin sääntöjen mukaista.

        En pidä terroristien teoista, mutta en pidä myöskään amerikan ja brittien teoista. En tykkää siitä, kun amerikkalaiset ovat käyttäneet plutoniumia (radioaktiivisia) aseita Irakissa, en pidä siitä, kun britit nöyryytti irakilaisia, enpidä siitä, kun amerikkalaiset huijasivat alussa Osama bin Ladenia ennen kuin talebanit alkoivat hyökätä Amerikkaa vastaan.

        Katso maailmaan! Maailma alkaa vihata USA:ta, ja syy ei ole koska maailma vihaa amerikkalaisia, vaan niiden tekoja...enimmäkseen poliitikkojen syytä

    • Esko

      Kerrotko meille iltasatuja?

      • usmizeed

        Jos minun viestini ovat iltasatuja, niin sinunkin viestit ovat iltasatuja...

      • islam.research
        usmizeed kirjoitti:

        Jos minun viestini ovat iltasatuja, niin sinunkin viestit ovat iltasatuja...

        Yrittäisit edes vähän keskustella.

      • usmizeed
        islam.research kirjoitti:

        Yrittäisit edes vähän keskustella.

        sitähän tässä tehdäänkin koko ajan

    • the_ran_ya

      on nykyään lähes 30 000 islaminuskoista.

      >Suomessa muslimeja on vain kymmenisen tuhatta,

      • islam.research

        Lukumäärät tuppaavat lisääntymään vuosien saatossa ja kinkkujen kamppailussa.

      • the_ran_ya
        islam.research kirjoitti:

        Lukumäärät tuppaavat lisääntymään vuosien saatossa ja kinkkujen kamppailussa.

        Seitsemässä vuodessa lisäystä n. 20 000 verran...(?)
        Pitäisikö toden teolla jo huolestua - maahanmuuttopolitiikasta vai jostain muusta, kenties?

      • islam.research
        the_ran_ya kirjoitti:

        Seitsemässä vuodessa lisäystä n. 20 000 verran...(?)
        Pitäisikö toden teolla jo huolestua - maahanmuuttopolitiikasta vai jostain muusta, kenties?

        Ymmärrän ihmetyksesi. 2 857 pakolaista/vuosi taitaa kattaa koko Suomen pakolaiskiintiön. ...Hetkinen, eihän se kuitenkaan taida olla edes mahdotonta, kun vielä laskee mukaan tilapäisesti maassa asuvat sekä korkean syntyvyyden.

        Mihin tilastoon tuo 30 000 perustuu?

        Ainoa keino tarkkaan tilastotietoon olisi, että viranomaiset saisivat oikeuden hankkia tiedot maahanmuuttajien uskonnosta.

        Vaatii lakimuutoksen, mutta eiköhän se kohtapuoliin tule. Asennemuutos on itseasiassa jo väistämätön. Ulkomailla kiehuu. Terroristit mobilisoivat joukkojaan jo Suomessakin, ja aivan varmasti jossain päin täälläkin tulee räjähtämään ihmispommi. Me toimimme tietenkin vasta sitten, kun on aivan pakko toimia. Suomalaiset ovat tunnetusti hitaita reagoimaan. Tarkkaillaan tilannetta...

        Martikaisen Åbo -sivuilla mainitaan runsas 20 000 (harjoittavia n. 15 000). Mutta ottaen huomioon, että jo pelkästään somaleja on 8000, niin tuskin 30 000 lienee aivan utopistinen arvio...(?)

        Täällä nätti kuva naisista:
        http://www.opinto.net/uskonto/timomuola/suom_maausk.html

      • the_ranya

        Alla olevasta tilastosta näkyy vain ulkomaiden kansalaisten määrä Suomessa, joten täytyy muistaa se, että monella maahanmuuttaneella muslimilla on jo Suomen kansalaisuus (esim. melkein puolella somaleista). Siitä huolimatta tilaston lukuja tarkastellessa tulee
        vahva näppituntuma, että 20 000 muslimia on huomattavasti lähempänä totuutta kuin 30...
        http://www.stat.fi/tup/suoluk/taskus_vaesto.html#ulkomaidenkansalaiset

      • the_ranya kirjoitti:

        niin kylläpä riittäisi vanhainkodissa nainen joka sormelle!

        kiitos tilastosta, olinkin etsinyt linkkiä.

    • Cino2 (K.Akkaya)

      Kaplan oli myös Euroopassa,nyt hän on kotonaaa-
      aaiih!
      Kuusi vuotta sitten hän oli uhkamassa Turkki-
      Nyt ajatan hänän parta pois.aaih-one by one

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5775
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      2983
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2238
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1985
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1848
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1569
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1182
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      75
      1026
    Aihe