Aikansa sitäkin...

Jännä kuinka nuo tupakoivat ehtivät tiputella tumppejaan kaikkialle: liikennevaloissa näkyy auton ikkunasta pientareet sakeina tumpeista, kyläkujien vierustat, taloyhtiöiden ja monien julkisten rakennusten piha-alueet, ulkoilualueet. Markettien parkkipaikat autoineen savuavat yleensä hirvittävästi. Moni polttaa savukkeen tai kaksi parkkipaikalla ennen ja jälkeen ostoksilla käynnin, niin vaativa homma kai käynti on. Ainakin markettien vierustoilla kiertävät siivoojat päivittäin, mutta pintoja peittävät tupakan tuhkat eivät lähde helpolla asvaltin taikka kivetyksen pinnasta hentoisen siivoojan ja harjan voimin.

Juurikin tupakoivilla on yleensä myös muutama hirvittävän voimakas ilmanraikaste kotona ja autossa, joiden tuoksu leviää lähimmän puolen kilometrin etäisyydelle tupakanhajun kanssa. Miksi ilmaraikastekin?

Ilmanraikastetta kyllä ihmettelen. Jos näet ihminen päättää lopettaa tupakoinnin, alkaa melkoinen hässäkkä. Heitetään muutama ilmanraikasteista pois, vaatteita pestään useammin, siivotaan innolla, viedään matot ulos, lopulta ostetaan uudet matot ja heitetään vanhat jätteisiin, uudistetaan ensin se kotona joskus kurjimpina aamuina tupakoitu vanha vessakin, sitten uusitaan hiestä irronneesta tupakansavusta ja kosteusvaurioista lemuava sauna, revitään muutaman vuoden vanhat tapetit olohuoneesta, maalataan jälleen uusiksi seinät, vaihdetaan auto, tuodaan mahdolliseen omaan pihaan vihdoin pari säkkiä multaa nurmikon raikastukseksi. Myös liesituuletin on vuosien varrella vetänyt tupakansavua ulkoa avonaisesta ikkunasta ja käryää lähes palaneelta, se siis vaihdetaan. Lopulta muutetaan itse tyrmistyneenä pois siistimpään ympäristöön.
13268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oletko taas unohtanut ottaa lääkkeesi ? Tarkastappa se lääkeannostelijasi !

Äänestä
  • Hienoa, että näet tilanteen ympärilläsi toisin kuin itse. Tämä ylläpitää toivoani paremmasta. Ehkä minäkin löydän vielä toisenlaisen ympäristön!

    Äänestä

  • käryä kirjoitti:

    Hienoa, että näet tilanteen ympärilläsi toisin kuin itse. Tämä ylläpitää toivoani paremmasta. Ehkä minäkin löydän vielä toisenlaisen ympäristön!

    Olen astmaatikkona kärsinyt samasta. Kaupan edessä vedetään kiihkeästi posket lommolla viimeiset myrkyt ja parkkipaikalla viimeistään uudestaan on se kyllä niin riippuvuutta aiheuttavaa saastetta. Hengittämättä pitää monesti kauppaan astua kun oven suussa tuprutellaan. Mutta kyllä ne jotka tuota tekee julkisilla paikoilla näyttävätkin tosi junteilta.

    Äänestä

  • Riippuvuus suuri kirjoitti:

    Tosi hyvä kirjoitus tuo ensimmäinen, kelpaisi kolumniksikin.

    Äänestä

  • Haisulit kirjoitti:

    Tosi hyvä kirjoitus tuo ensimmäinen, kelpaisi kolumniksikin.

    Musta tuntuu että tupakka tuhoo aivojakin, keuhkojen lisäksi.

    Äänestä

  • Riippuvuus suuri kirjoitti:

    Olen astmaatikkona kärsinyt samasta. Kaupan edessä vedetään kiihkeästi posket lommolla viimeiset myrkyt ja parkkipaikalla viimeistään uudestaan on se kyllä niin riippuvuutta aiheuttavaa saastetta. Hengittämättä pitää monesti kauppaan astua kun oven suussa tuprutellaan. Mutta kyllä ne jotka tuota tekee julkisilla paikoilla näyttävätkin tosi junteilta.

    Totta, tupakansavu liittyy riippuvuuteen. Ei voi olla polttamatta, jos tunnistaa hajun jossain. Muita hajujahan tupakoivat eivät tunnistakaan, vaikka kuvittelevat. Tai eivät ainakaan ymmärrä että se viipyilevä kakkanen haju on omassa nenässä ei muissa.

    Tupakoinnin lopettamisessa on apu lähellä: on tupakoinnin korvaavaa purkkaa ja lääkäri voi kirjoittaa lääkettäkin.

    Äänestä

Kielletään kuule se rööki ja samalla alkoholikin kokonaan. Saadaan sit kaikki maksaa vähän enemmän veroja jossain muussa muodossa ja maailma pelastuu?

Äänestä

Tupakanpoltto on kyllä jossain määrin kannatettavaa. Tupakoitsijat ilmeisesti maksavat veroina keskimäärin enemmän mitä tupakan kustannukset yhteiskunnalle ovat.

Tupakoitsijoiden keskimääräinen elinikä lyhenee joten he eivät jää eläkkeelle kuluttamaan eläkevarantoa. Näinollen meille muille jää enemmän! Lisäksi tupakka tappaa kuitenkin varsin myöhään joten parhaassa työiässä olevia se harvemmin vie.

Joten mitä pahaa on tuotteessa joka siivoaa tehokkaasti tuottamattoman kansanosan pois hankaamasta koneiston rattaita ja jättää meille muille enemmän ?

Äänestä

No niimpä niin.

Äänestä

On taas vaihteeks kiinnostava tarina

Äänestä
  • Kassajonossa tietää jo etukäteen kuka ostaa tupakkaa. Sen näkee ulkonäöstä ja hajusta.

    Äänestä

Imuttelin juuri parit pöllit! Savuna taivaalle. Köyhät kyykistelee...

Äänestä

Hyvin näytät olevan perillä siitä mitä muut tekee. Ettet vaan ite olis yks tumppien heittelijä/ epäonnistunut lopettaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

käryä kirjoitti:

Jännä kuinka nuo tupakoivat ehtivät tiputella tumppejaan kaikkialle: liikennevaloissa näkyy auton ikkunasta pientareet sakeina tumpeista, kyläkujien vierustat, taloyhtiöiden ja monien julkisten rakennusten piha-alueet, ulkoilualueet. Markettien parkkipaikat autoineen savuavat yleensä hirvittävästi. Moni polttaa savukkeen tai kaksi parkkipaikalla ennen ja jälkeen ostoksilla käynnin, niin vaativa homma kai käynti on. Ainakin markettien vierustoilla kiertävät siivoojat päivittäin, mutta pintoja peittävät tupakan tuhkat eivät lähde helpolla asvaltin taikka kivetyksen pinnasta hentoisen siivoojan ja harjan voimin.

Juurikin tupakoivilla on yleensä myös muutama hirvittävän voimakas ilmanraikaste kotona ja autossa, joiden tuoksu leviää lähimmän puolen kilometrin etäisyydelle tupakanhajun kanssa. Miksi ilmaraikastekin?

Ilmanraikastetta kyllä ihmettelen. Jos näet ihminen päättää lopettaa tupakoinnin, alkaa melkoinen hässäkkä. Heitetään muutama ilmanraikasteista pois, vaatteita pestään useammin, siivotaan innolla, viedään matot ulos, lopulta ostetaan uudet matot ja heitetään vanhat jätteisiin, uudistetaan ensin se kotona joskus kurjimpina aamuina tupakoitu vanha vessakin, sitten uusitaan hiestä irronneesta tupakansavusta ja kosteusvaurioista lemuava sauna, revitään muutaman vuoden vanhat tapetit olohuoneesta, maalataan jälleen uusiksi seinät, vaihdetaan auto, tuodaan mahdolliseen omaan pihaan vihdoin pari säkkiä multaa nurmikon raikastukseksi. Myös liesituuletin on vuosien varrella vetänyt tupakansavua ulkoa avonaisesta ikkunasta ja käryää lähes palaneelta, se siis vaihdetaan. Lopulta muutetaan itse tyrmistyneenä pois siistimpään ympäristöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu