Mä epäilen et mulla on paniikki häiriö. Oon viel alle 18, eli mistä vois hakee apua ja pitääks mun ite maksaa ja pitääks vanhempien tietää? Ihmisillä kokemuksia paranemisesta? Ei tää varmaan kauheen paha oo, koska pystyn elämään normaalia elämää, mut sit toisinaan iskee ahistus ilman syytä ja henki alkaa kulkee raskaasti ja tulee muutenki vaikee olo. Voihan tää olla jotaki muutaki. Mut sehä selviis ku sinne lekurille asti pääsis...
Kiva ois kuiteski jos joku osais vastata etes johonkin kysymykseen!
Kiva ois kuiteski jos joku osais vastata etes johonkin kysymykseen!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Käsittääkseni minulla oli samanlaisia tunteita vuosia sitten. Kävin lääkärillä, mutta he eivät osanneet antaa siihen mitään selitystä.Menin sitten luontaistuotekauppaan ja kysyin sieltä jotain joka auttaisi pahaan oloon. He tarjosivat minulle Kauranversouutetta eli Avena Seitava.
Kun ensimäisen kerran otin sitä oli todella outo tunne, ikäänkuin rauha je levollisuus oli virrannut minuun. Senjälkeen otin sitä vain silloin kun pahaolo iski ja se auttoi aina. Sillätavalla pääsin koko vaivasta.
Jotkut kuulema käyttävät sitä unilääkkeenä.
Luontaistuotteet ovat jokatapauksessa vaarattomia oikein käytettynä, joten kannattaa kokeilla. Tsemppiä.
Heippa.
Mulla paniikkihäiriön oireet ovat tulleet muiden mielenterveysongelmien takia.
Neuvoisin sua puhumaan esim. terkkarille, paniikkihäiriö on jo niin yleinen asia, että siinä kyllä osataan auttaa. Tai sitten otat ajan lääkärille ja kerrot asiasta.
Vanhemmilles ei tietenkään tartte kertoo mitään, mutta jos saat pahan olon kotona, niin voi helpottaa, jos pystyt saamaan tukea heiltä. Ymmärrän, jos et, sillä mulla meni ainakin vuosia, eikä vieläkään yhteys kovin hyvä.
Mutta todellakin, paniikkihäiriöstä puhumaan paljon ja siitä tiedetään. Apua saat ja esim. kunnallinen mielenterveyspalvelu on ilmaista (kokemuksella) eikä siitä tiedä kukaan muu kuin sinä ja hoitajasi. Voit vaikka soittaa terveyskeskukseen ja kysellä ko. paikkakunnan mielenterveyspalveluita. Ne on tarkoitettu meille jokaiselle.
Sade
Moi Zazar!
Kerroit epäileväsi että kärsit paniikkihäiriöstä.
Olen välillä tekemisissä ihmisten kanssa joilla esintyy tämä ongelma. Paniikkihäiriön oireet ovat esim. sydämen jyskytys, heikkous, vapina, hengityksen lyhyys, huimaus, rintakehän ahtaus, sormien ja kasvojen pistely, tukehtumisen tunne, hikoilu.
Ensisijainen hoito on lääkitys, mutta sen ohella voi käydä vähän aikaa terapiassa.
Voit ottaa yhteyttä vaikka alueesi terveyskeskuksen lääkäriin tai mielenterveystoimistoon (nykyään sen nimi monilla paikkakunnilla on psykiatrian poliklinikka).
Good luck!!
T: Vuokko
...oireet ei kyl kieltämättä hirveesti viittaa paniikkihäiriöön, toi tukehtumisen tunne ja ehkä vähäinen hikoilu, joka tietysti johtuu syystä että henki ei kulje ja alkaa hermostua. Tää syy ei oo elimellinen kyl se pään sisällä on. Hommaan liittyy myös tietynlaista kontrollin menettämisen pelkoa. En viihdy paikoissa tai tilanteissa joista en voi poistua välittömästi halutessani. Elokuviin en mene, mut linja-autolle oon tullu immuuniks. Pitkään siinä meni ja monesti meinasin luovuttaa. Pitäs tässä kai jotakin hoitoa hakea, mutta kun oireet ei oo vahvat on hommasta vaikee kertoo, eikä sitä edes viiti miettii. Mut kyl tää tästä!!
Minusta sinulla ei välttämättä ole paniikkihäirötä vaan pelkkää tavallista ahdistusta.
Minulla alkoivat ajoittaiset ahdistuskohtaukset hieman alle 20 vuotiaana. Sain niihin myöhemmin lääkitystäkin, mutta sittemmin ne menivät ohitse ja jäivät kokonaan pois.
Jos lääkäri määrää sinulle terveyskeskuksessa oxepamia tai tenoxia tms rauhoittavaa, niin älä ota sellaista jatkuvasti, koska niihin syntyy riippuvuus parissa kuukaudessa. Ahdistuksesta voi selvitä esim. muuttamalla elintapoja ja -piiriä ja pohtimalla ahdistuksen syitä. Prosessi on hidas mutta pidemmän päälle tehokkaampi kuin lääkkeet.
Vinkkinä miettimiselle: ahdistus johtuu usein siitä, että asiat eivät elämässä mene niinkun itse pohjimmiltaan haluaisi. Olet voinut joutua pitkään jatkuneeseen rasittavaan tai ristiriitaiseen tilanteeseen, jota et tietoisesti käsitä. Sitten kun meinaat käsittää, niin koetkin ahdistusta. Kirjastoissa on tästä tietoa.
mut lääkitystä mä en haluu. en oo nytkään edes mikään buranan käyttäjä, en mä haluu sellasta apua. Oon oikeestaan miettiny sitäki et ois vaan ahistunu. kävin kuraattorillekki valittamassa vuos sitten. totes et mulla on fobioita. se johtu siitä ku kerroin et mulla on ahtaan- ja suljetunpaikankammo, sit tajusin et se onki kontrollin menettämisen pelko (siitä jo kirjottelinki). Mut mulla on kyl elämässä kaikki aika hyvin (siis jos tää nyt unohetaan), mut voihan se kieltämättä olla "alitajunnassa". Pitää tätäki vaihtoehtoa miettiä. Vaa vois kyl olla ideaa johonki hoitoon hankkiutuu...
kärsin paniikkihäiriöstä muutaman vuoden ajan. Harmikseni sen poistuttua sain tilalle muita psyykkisiä sairauksia,mut ei niistä sen enempää. Halusin vain kertoa että usein paniikkihäiriö alkaa juuri ahdistumisesta. Sinun oireesi voi hyvinkin olla paniikkihäiriön alkuaoireita. Jos ahdistustakaan ei hoideta, voi siitä tulla se synnyttävä tekijä paniikkihäiriölle.Eli ajoissa hoitoon vaan, niin ei pääse välttämättä puhkeamaan niin pahaksi. Neuvoisin sinua kuitenkin kertomaan tilanteestasi mahdollisemman paljon, se auttaa. Minä ainakin lähdin parenemaan sillä että puhuin mahdollisimman monelle ja varoitin etukäteen mitä saattaa tapahtua. Ehkä jotkut eivät ymmärtäneet, mutta suurin osa kuitenkin ymmärsi, eikä sitten kohtauksen sattuessa tuntunut niin pahalta kun tiesi että toiset tietävät. Monesti ahdistusta vain lisää ajatukset siitä että mitähän nyt noikin ihmettelevät ja ajattelevat. Eli ei tarvi muiden ihmetellä enää ja ajatella saavat mitä haluavat, jos pahaa niin se on heidän häpeänsä sillä kysehän on vain sairaudesta.
mun kokemukseni ns "paniikkihäiriöstä" on se, että se on pitkän jännitystilan tulos ja jännitystä taas aiheuttaa tunnelukot ja käsittelemättömät asiat, traumat ja ratkaisemattomat ristiriidat.
Mulle oli ihmeellinen asia oivaltaa, että minähän olin paennut tunteitani melkein koko ikäni lapsuuteni tapahtumien seurauksena. Se alkoi tosi pienenä. Menin terapiaan jossa tunnelukot ovat pikku hiljaa avautuneet ja olen tuntenut tunteita ja purkanut niitä, itkenyt, raivonnut, nauranut, huitonut, pomppinut, hakannut tyynyä
Olen myös harjoitellut olemaan avoimempi ja olemaan pakenematta mitään tunnetta. Olen tehnyt paljon muutoksia elämässäni ja jättänyt tukahduttavia ihmisiä taakseni. Yhä matkani jatkuu... elämänmuutos on ollut tosi raskas. Mutta se kannattaa, sillä paniikkikohtaukset ovat todella kamalia. En tiedä missä tällaista terapiaa on virallisen terveydenhoidon puolella, ehkä draamaterapia on vähän sen suuntaista. Itse käyn Olavi Norosen terapiassa (voit tutustua hänen juttuihinsa netissä osoitteessa www.scorpitos.com
Hän ei ota alle 18-vuotiaita vastaan
Lääkäriltä voit saada lähetteen esim Kelan draamaterapiaan. Siitä saa kelalta takaisin korvausta. Ja jos et mene terapiaan, niin paniikkihäiriöön on olemassa mielialalääkkeitä. Vanhemmille ei tarvitse kertoa jos sinulla on rahaa lääkkeisiin. Mutta pistää miettimään, miksi et voi kertoa vanhemmillesi? Millainen sun lapsuutes ja nuoruutes on ollut?