Pikku-Jere mokasi

t:jarmo

Keskusta on saamassa nyt Kokoomuksen ääniä(Oikein ihmetyttää, mitä velkoja Lipponen Kokoomuksen sulkeisilla oikein makselee Keskustalle!):

Suuria tavoitteleva kokoomuksen pikkumies joutui pulaan ja mokasi koko puolueen edestä ja nyt Katainen ei pääse keskittymään kampanjointiin, vaan joutuu kiihkeimmän kampanjan aikaan selittelemään Pikku-Jeren tekemisiä. Lipponen pelasi sittenkin Kokoomuksen nurkkaan.

Jos kirjoittaa puolueen nimissä poliittisia diipadaapa-visioita ja olettaa niiden olevan jotenkin arvovaltaisia - on itsekeskeisesti väärällä alalla. Ei ketään puolueleimatut osuuskaupan eläkeukon horinat vapaaehtoisesti kiinnosta.

Pikku-Jere on nyt kovassa maailmassa, missä ei boonuskorttia kumarrella eikä Jerellä ole palkkapussia alaisen edessä heiluteltavana, että vapaa äänestäjä tekisi tempun kuten palkattu vasta-avatun marketin hedelmä- ja vihannesvastaava.

Lipponen on aivan oikein tarttunut Kokoomuksen diipadaapaan. Puolueet ovat toisiaan raatelevia susia. SDP:llä on ollut suuria vaikeuksia pelotella äänestäjiä kunnallisten palvelujen yksityistämisellä, mutta kokoomuksen Pikku-Jeren raportti tuli kuin taivaan lahja.

Kukaanhan ei sitä lue mutta SDP pääsee uskottelemaan äänestäjille sen sisällöstä IHAN MITÄ TAHANSA PASKAA, (niinhän SDP teki niin myös työreformin suhteen).


t:jarmo

Suomessa on pitkään kuviteltu, kaikki isojen yritysten ex- ja nykyiset johtajat osaisivat vaikka mitä. Tuosta vaan hypätä toisenlaisia kykyjä ja taitoja vaativiin tehtäviin. Näin ei ole. Suomessa on vain itseään täynnäolevien johtajien egopöhö - hyvä että moni oman perseensä osaa pyyhkiä.

Älkää nyt sitten syyttäkö Kokoomuksessa Kataista vaalitappiosta kuten Itälää puukotitte. Jos kenttä mokailee, ei siinä pj mahda yksinään mitään.

11

486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pölhö Kustaa

      Päinvastoin: kokoomus on saatu vaalien
      päävaihtoehdoksi punamultapuolueille !

      Ehditkö taaskaan ajatella asioita loppuun saakka ?

      • t:jarmo

        No sitä ei kukaan lue!

        Ei tässä raportin sisällöstä olekaan kysymys. Kun asia on mediassa pöhisemässä, vaikuttavat mielikuvat, eivät enää mitkään faktat. Juuri tätä Lipponen käyttää.

        Ja toistan. Ei sitä kukaan lue!

        t:jarmo


      • Nousiainen...

        tahtoo vaan kirjoittaa apinan raivolla.


      • t:jarmo
        Nousiainen... kirjoitti:

        tahtoo vaan kirjoittaa apinan raivolla.

        Asia on aivan samanlainen, kuin SAK ja SDP käytti työreformia Keskustaa vastaan 1999 eduskuntavaaleissa.

        Kukaan ei lukenut Työreformia, mutta jokaisella sakilaisella demarityöläisellä ja punikkitoimittajalla oli vankka tieto siitä, mitä työreformi sisältää ja mitä se vaikuttaa.

        t:jarmo


      • pitkämuistinen
        t:jarmo kirjoitti:

        Asia on aivan samanlainen, kuin SAK ja SDP käytti työreformia Keskustaa vastaan 1999 eduskuntavaaleissa.

        Kukaan ei lukenut Työreformia, mutta jokaisella sakilaisella demarityöläisellä ja punikkitoimittajalla oli vankka tieto siitä, mitä työreformi sisältää ja mitä se vaikuttaa.

        t:jarmo

        Kaikkein koviten työreformia vastaan ampui A NNELI jÄÄTTEENMÄKI JA pAAVO vÄYRYNEN


      • Heikki K
        pitkämuistinen kirjoitti:

        Kaikkein koviten työreformia vastaan ampui A NNELI jÄÄTTEENMÄKI JA pAAVO vÄYRYNEN

        "Lakkokenraali" Lipponen ja SAK- Ihalainen Niinistön tukemana.

        Eikä kukaan näistä edes vaivautunut lukemaan sitä kokonaan.

        Nämä loivat mielikuvan siitä reformista tiedotusvälineiden avustuksella ja sen jälkeen ei kenenkään tarvinnut lukea sitä. Koska sisältö oli jo "tarkasti" tiedossa. mediapeli on siitä raakaa, että kun ehtii ennen kuin kukaan lukee, mielikuva on niin vahva että sitä ei itse lukemallakaan enää muuteta. Muuten sitä reformin arvostelua ja mollaamista ei voi millään käsittää. Se olisi ollut parasta mitä suomelle olisi voimut tapahtua, mutta se reformi tuli Oppositiosta ja "väärältä" puolueelta.

        Tässä se juju.


      • kooklaaja
        Heikki K kirjoitti:

        "Lakkokenraali" Lipponen ja SAK- Ihalainen Niinistön tukemana.

        Eikä kukaan näistä edes vaivautunut lukemaan sitä kokonaan.

        Nämä loivat mielikuvan siitä reformista tiedotusvälineiden avustuksella ja sen jälkeen ei kenenkään tarvinnut lukea sitä. Koska sisältö oli jo "tarkasti" tiedossa. mediapeli on siitä raakaa, että kun ehtii ennen kuin kukaan lukee, mielikuva on niin vahva että sitä ei itse lukemallakaan enää muuteta. Muuten sitä reformin arvostelua ja mollaamista ei voi millään käsittää. Se olisi ollut parasta mitä suomelle olisi voimut tapahtua, mutta se reformi tuli Oppositiosta ja "väärältä" puolueelta.

        Tässä se juju.

        Googlaamalla "Keskustan työreformi" saa hyvän kuvan millä raivolla sitä vastaa SDP:n ja SAK:n taholta aikoinaan hyökättiin:

        http://www.google.fi/search?hl=fi&q=keskustan työreformi&btnG=Hae&lr=lang_fi

        Aika hyvin on SDP osannut lakaista sen aikaisen typeryytensä ja lyhytnäköisyytensä maton alle. Kehdataan jopa syyttää Keskustaa työreformin torppaamisesta aiheutuneista ongelmista! SDP:n manipulaatiokoneisto on taitava ja mahtava.


    • mvv

      Kepuhan tässä ohjattiin sivuraiteelle.
      Kokoomus on tehnyt suunnitelmia kunnallisten palvelujen tehostamiseksi,se on hyvä että keinoja yritetään löytää,myös uusia.
      Se Lahden raportti näytti olevan hyvin asiallinen paperi,siinä ei ole mitään hävettävää,päinvastoin.
      Katainen on ollut ylivoimaisesti paras keskustelija vaalikeskusteluissa,on tuonut uusia näkökulmia ja saanut aina puheenvuoronsa jälkeen keskusteluun sähinää,niin sitä pitää.

      • Keskustaporvari

        ...sen raportin sisällöllä ei ole siinä vaiheessa merkitystä kun siitä on Raiskaaja-Putkosen johdolla kyhätty Hakaniemiversio, kuten työreformista aikanaan. Kun sitten punakone puhaltaa hengen tämän Hakaniemen olkiukon sieraimiin, niin se on menoa.


      • t:jarmo

        En minä kiellä sitä, etteikö itse raportin sisältö olisi pohdittua ja asiallista. ENkä myöskään kiellä sitä, etteikö Katainen ole esiintynyt erinomaisesti ja muutenkin kokonaisvaltaisesti perustellut sanomansa.

        Uusien näkökulmien esittäminen vaalien alla on riskibisnestä ja muutosvastarintaa on helpompi ruokkia kuin uudistusmieltä.

        t:jarmo


      • mvv
        Keskustaporvari kirjoitti:

        ...sen raportin sisällöllä ei ole siinä vaiheessa merkitystä kun siitä on Raiskaaja-Putkosen johdolla kyhätty Hakaniemiversio, kuten työreformista aikanaan. Kun sitten punakone puhaltaa hengen tämän Hakaniemen olkiukon sieraimiin, niin se on menoa.

        Lipposen puheet on turhaa jeesustelua,kaikkihan me yksityisiä palveluja käytämme lähes joka asiassa.Sitä en ymmärrä mikä niistä tekee huonoja kunnissa.Esim.on turha väittää että esim.terveyskeskusten palvelut toimisivat hyvin,yksityisillä lääkäriasemilla sen sijaan on hyvä palvelu,miksi ei samaa hyvää palvelua voisi tarjota myös terveyskeskusten asiakkaille.
        Tuskin nämä putkosmaiset pelottelut enää toimivat,mitään SDP:läistä linjaa kunnallispolitiikassa ei olkkaan,en ole sitä ainakaan minä huomannut täällä pohjanmaalla,tuskin olet sinäkään,samoja on heidän juttunsa kun Keskustalaisilla ja Kokoomuslaisilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe