Imettäminen unessa

Punalehtinen

Näin unta, että imetin pientä vauvaa. Vauva ei ollut omani, mutta sillä oli nälkä ja halusin antaa sille ruokaa. Maitoa tuli todella suihkuamalla ja lapsen syöminen oli aika hankalaa. Imettäminen antoi hyvän ja oikean tunteen. Toisessa hetkessä kannoin kahdella sankolla vaaleanpunaista maitoa, joka oli muuttunut kirkkaaksi kuten vadelmamehu. En jaksanut kantaa niitä, joten minulle tarjottiin maitokärryt, joilla työnsin niitä isoa ylämäkeä ylösä. Olin viemässä maitoa sairaalaan yhdessä exäni kanssa, jonka kanssa olemme eronneet jo vuosia sitten ja edelleen olemme hyvissä väleissä. Sairaalassa kävelin ensin korkeat portaat ylös ja sen jälkeen hyppelehdin ne alas, koska synnytysosasto olikin alakerrassa. Vein maidot sinne ja sanoin, ettei minua enää tässä tarvitakaan. Exäni meni oman puolisonsa luo osastolle. Mitä ihmettä tämä meinaa.

0

1698

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

        Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
        Maailman menoa
        150
        6478
      2. Halaisin sua mies

        Jos voisin 💗
        Ikävä
        32
        2322
      3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

        Vähän luulen että on..
        Ikävä
        187
        2099
      4. Mitä tämä on

        Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
        Tunteet
        10
        1343
      5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

        gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
        Maailman menoa
        89
        1286
      6. Olen valmis

        Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
        Ikävä
        73
        1077
      7. Hyvää yötä kaivatulleni

        En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
        Tunteet
        24
        1047
      8. Nyt on konstit vähänä.

        Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
        Kiuruvesi
        25
        987
      9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

        Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
        Pyhäjärvi
        44
        951
      10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

        Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
        Helsinki
        10
        858
      Aihe