Collateral - arvostelu

Collateral

Näyttelijä Tom Cruise tunnetaan Hollywoodin siloposkisena hurmurina, jonka pojankasvot vetoavat erityisesti hameväkeen. Collateralissa Cruisen tukka on värjätty harmaaksi ja naamaa karuntaa parta. Tämä ei ole ainut asia, mikä on Cruisessa uutta. Sillä uusimmassa leffassaan hän on pahis!

USA:n kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Tom Cruise yhdisti tällä kertaa voimansa arvostetun ohjaajan Michael Mannin kanssa. Yhteistyö tuotti hedelmää ja molemmat, sekä Cruise että Mann voivat olla ylpeitä tekeleestään. Collateral jatkaa Cruisen huippuroolivalintoja. Nähtäväksi jää, mitä Cruise osaa antaa yleisölleen tulevassa War of the Worlds –elokuvassa.

Pirssimies ja siivoaja

Taksikuski Max (Jamie Foxx) tekee täysin normaalia vuoroaan Los Angelisissa. Autoon nousee harmaapukuinen charmantti mies, joka esittäytyy Vincentiksi. Hän sanoo olevansa kiinteistövälittäjä ja tahtoo, että Max ajattaisi häntä ympäri L.A.:ta yön ajan. Vaivan palkaksi Vincent tarjoaa mittavaa dollarinippua ja eihän köyhä pirssimies siitä osaa kieltäytyä.

Jo ensimmäisellä rastilla Maxille selviää, että mikään tavallinen talokauppias ei tämä kauttaaltaan harmaaseen sonnustautunut Vincent ole. Taksin katolle tippunut raato säikäyttää Maxin pahanpäiväisesti ja kiinteistövälittäjämme on selityksen velkaa. Paljastuu, että Vincent on hitman, siivoaja eli palkkamurhaaja.

Käsikirjoitus läpinäkyvälle paperille

Viisi pysähdystä sisältävällä ajolla on siis määrä tulla sama määrä ruumiita. Tämä on kova paikka rehelliselle taksikuskille, joka ei halua tappaa ketään. Max ei pidä ollenkaan roolistaan kuoleman kuljettajana, eikä tappamisen ammattilaisenVincentin selittämä elämänfilosofia lainkaan mieltä nosta.

Sääli, että käsikirjoittaja Stuart Beattie on kirjoittanut tarinan läpinäkyvälle paperille ja loppu on varsin ennalta-arvattava. Muuten niin toimiva tarina häpäistiin siis alkeellisella virheellä. Onneksi Mannin upea kameran käyttö ja värien löytö valkokankaalle paikkaa tätä virhettä suuresti.

Losi elää

Ensimmäisen tunnin ajan elokuva on ehdoton draama, mutta lopussa tarina antaa tilaa väkivallalle, joka vie elokuvan lopputeksteihin. Väkivalta onkin juuri se, minkä Mann osaa erinomaisti. Hän käsittelee aihetta kovasti ja raa´asti lainkaan kaunistelematta.

Los Angeles pitäisi ehdottomasti lukea lopputekstien rooleissa, sillä tällä tähtikaupungilla on vahvaosa elokuvassa. Michael Mann on saanut kylän hengittämään. Öinen downtown on aivan erillainen, mitä Los Angelesista on totuttu elokuvissa näkemään. Kaupungin elosta voi osaksi kiittää digitaalistakameraa, joka vei elokuvan yökuvat ennennäkemättömälle tasolle.

Raikkaita suorituksia

Jamie Foxx sekä Jade Pinkett Smith ovat Cruisen lisäksi huippuvedossa. Onkin yllättävää, että juuri Foxx ja Cruise menestyivät kiitettävästi elokuvassa. Foxx tunnetaan komedioista, mutta tällä kertaa näemme aivan erillaista näyttelyä. Normaalisti uhoava Foxx on Collateralissa aloitekyvytön, normaali mattimeikäläinen.

Elokuva on ehdottomasti näkemisen arvoinen eläväkuva, sillä siinä yhdistyy uskomaton visuaalisuus, näyttelijöiden raikkaat suoritukset sekä huipputoiminta. Onkin ihme jos Collateral-nimi ei löydä paikkaa ihmisten leffalippujen otsikoista.

****½/*****

Juha Nurmi
2729
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos arvostaa tämän lajityypin leffoissa uskottavuutta, niin Collateral ontuu paikoitellen. Menee hieman sarjakuvan puolelle toisinaan... Eikä Cruisen rooli ole mitenkään erityisen mielenkiintoinen, lähinnä edustaa vanhaa tuttua psykopaattilinjaa...

Ei pärjää Scorsesen "Taksikuskille", ei.

Äänestä
  • Ei pärjää kyllä "Taksikuskille" likaisine kohtauksineen, enkä osaa täysin kyllä yhdistääkään noita kahta :)
    Mutta kyllä tämä elokuva oli ihan katselemisen arvoinen. Koko ajan tapahtui jotain ja loppu ei voinut olla parempi. Tom Cruise kyllä yllätti, mutta silti yhtä neutraali näyttelijänä kuin aina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lecter kirjoitti:

Collateral

Näyttelijä Tom Cruise tunnetaan Hollywoodin siloposkisena hurmurina, jonka pojankasvot vetoavat erityisesti hameväkeen. Collateralissa Cruisen tukka on värjätty harmaaksi ja naamaa karuntaa parta. Tämä ei ole ainut asia, mikä on Cruisessa uutta. Sillä uusimmassa leffassaan hän on pahis!

USA:n kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Tom Cruise yhdisti tällä kertaa voimansa arvostetun ohjaajan Michael Mannin kanssa. Yhteistyö tuotti hedelmää ja molemmat, sekä Cruise että Mann voivat olla ylpeitä tekeleestään. Collateral jatkaa Cruisen huippuroolivalintoja. Nähtäväksi jää, mitä Cruise osaa antaa yleisölleen tulevassa War of the Worlds –elokuvassa.

Pirssimies ja siivoaja

Taksikuski Max (Jamie Foxx) tekee täysin normaalia vuoroaan Los Angelisissa. Autoon nousee harmaapukuinen charmantti mies, joka esittäytyy Vincentiksi. Hän sanoo olevansa kiinteistövälittäjä ja tahtoo, että Max ajattaisi häntä ympäri L.A.:ta yön ajan. Vaivan palkaksi Vincent tarjoaa mittavaa dollarinippua ja eihän köyhä pirssimies siitä osaa kieltäytyä.

Jo ensimmäisellä rastilla Maxille selviää, että mikään tavallinen talokauppias ei tämä kauttaaltaan harmaaseen sonnustautunut Vincent ole. Taksin katolle tippunut raato säikäyttää Maxin pahanpäiväisesti ja kiinteistövälittäjämme on selityksen velkaa. Paljastuu, että Vincent on hitman, siivoaja eli palkkamurhaaja.

Käsikirjoitus läpinäkyvälle paperille

Viisi pysähdystä sisältävällä ajolla on siis määrä tulla sama määrä ruumiita. Tämä on kova paikka rehelliselle taksikuskille, joka ei halua tappaa ketään. Max ei pidä ollenkaan roolistaan kuoleman kuljettajana, eikä tappamisen ammattilaisenVincentin selittämä elämänfilosofia lainkaan mieltä nosta.

Sääli, että käsikirjoittaja Stuart Beattie on kirjoittanut tarinan läpinäkyvälle paperille ja loppu on varsin ennalta-arvattava. Muuten niin toimiva tarina häpäistiin siis alkeellisella virheellä. Onneksi Mannin upea kameran käyttö ja värien löytö valkokankaalle paikkaa tätä virhettä suuresti.

Losi elää

Ensimmäisen tunnin ajan elokuva on ehdoton draama, mutta lopussa tarina antaa tilaa väkivallalle, joka vie elokuvan lopputeksteihin. Väkivalta onkin juuri se, minkä Mann osaa erinomaisti. Hän käsittelee aihetta kovasti ja raa´asti lainkaan kaunistelematta.

Los Angeles pitäisi ehdottomasti lukea lopputekstien rooleissa, sillä tällä tähtikaupungilla on vahvaosa elokuvassa. Michael Mann on saanut kylän hengittämään. Öinen downtown on aivan erillainen, mitä Los Angelesista on totuttu elokuvissa näkemään. Kaupungin elosta voi osaksi kiittää digitaalistakameraa, joka vei elokuvan yökuvat ennennäkemättömälle tasolle.

Raikkaita suorituksia

Jamie Foxx sekä Jade Pinkett Smith ovat Cruisen lisäksi huippuvedossa. Onkin yllättävää, että juuri Foxx ja Cruise menestyivät kiitettävästi elokuvassa. Foxx tunnetaan komedioista, mutta tällä kertaa näemme aivan erillaista näyttelyä. Normaalisti uhoava Foxx on Collateralissa aloitekyvytön, normaali mattimeikäläinen.

Elokuva on ehdottomasti näkemisen arvoinen eläväkuva, sillä siinä yhdistyy uskomaton visuaalisuus, näyttelijöiden raikkaat suoritukset sekä huipputoiminta. Onkin ihme jos Collateral-nimi ei löydä paikkaa ihmisten leffalippujen otsikoista.

****½/*****

Juha Nurmi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu