Muutama halvempikin syrjäseudulla mutta Etelä-Espoossa hintataso
on ihan käsittämätöntä.
on ihan käsittämätöntä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Siinä Etelä-Espoon 150K kynnysrahassa on se hyvä puoli, että silloin naapureina on ahkeria työssäkäyviä kansalaisia tai ainakin sijoitussalkkua ylläpidetään. Siivosti elellään ja maahanmuuttajatkin sivistyneitä insinöörejä, vauraita yrittäjiä tai suurlähettiläitä.
Ei tarvitse mennä kuin Leppävaaraan, niin siellä onkin jo hieman rauhattomampaa. Kaiken maailman skupollit ja seitsemän lapsen yksinhuoltajaperheet häiriköivät ja manifestoivat pahaa oloaan.
Skupollihan iski Etelä-Espoon Isossa Ompussa. Eikä se Matinkylä nyt muutenkaan juuri Leppävaaraa kummempaa hoodia ole.
Skupolli iski Sellon kauppakeskuksessa.
nimimerkki "omakas" ei näytä tietävän Espoon tapahtumista mitään !
Tuo Skupholli-paskiainen, teki tekosensa Leppävaarassa. Nirhasi naisystävänsä ensin ja sitten teurasti muutaman myös viattoman ihmisen, kauppakeskus Sellon Prisma-marketissa.
Kun tuon paskiaisen kuva oli lehdessä, niin tunnistin sen. Oli jo saman viikon maanantaina väijymässä ko. marketin Lotto-pisteen tienoilla. Oli pitkä perperi päällä ja tuima tuijotus. Mulkaisin takaisin. Kun en tykkää noista .... vieläkään
Leppävaara muuttunut mogadishuksi...
"Siinä Etelä-Espoon 150K kynnysrahassa on se hyvä puoli, että silloin naapureina on ahkeria työssäkäyviä kansalaisia tai ainakin sijoitussalkkua ylläpidetään"
Velkarahalla epätoivopisesti eläviä velkapettereitä siellä on.
Käypäs vuokraluuseri taas tarkistamassa tilastoista montako prosenttia suomalaisista omistusasujista on velattomia. Menee taas uuvatille luu kurkkuun :D
Joillakin on tosiaan velkaa omistusasunnoista. Velka = velallinen harrastaa työntekoa kaikin mahdollisin keinoin niinkauan kuin se Suomessa on mahdollista tai terveys kestää. Jotkut helposti toiset epätoivoisemmin. Ei siinä kuule silloin ole aikaa, mahdollisuuksia tai halua bussi-anarkismiin, ruohonjuuri-hippeilyyn, oman omistusasunnon vandalisointiin tai Syyria-turismiin kun lainat täytyy maksaa.
http://www.findikaattori.fi/fi/28
"Kotitalouksien velkaantumisaste oli vuoden 2013 lopussa 118,2 prosenttia eli se kasvoi 1 prosenttiyksikön vuoden aikana
"
"Ei siinä kuule silloin ole aikaa, mahdollisuuksia tai halua bussi-anarkismiin, ruohonjuuri-hippeilyyn, oman omistusasunnon vandalisointiin tai Syyria-turismiin kun lainat täytyy maksaa. "
http://www.youtube.com/watch?v=8z8i2qbIpbU
Ahaha :D Vuokra-elmeri se ei näyttänyt käsittävän mitä kysyttiin. Mielestäsi siis suomalaisista 118,2 prosenttia on velkaantuneita? Aikamoinen mahdottomuus!
Nyt sinä voisit yrittää uudelleen ottaa selvää monellako % suomalaisista on lainaa asunnostaan.
Mutta epäilen että jatkat noita täysin väärien asioiden ja muiden perättömien faktojen tiskiin lyömistä + muuta ulinaa.
Jos jollain alueella hintataso on jonkun mielestä korkea, niin mitä se tarkoittaa? No sitä että se on sinua varakkaammille ihmisille se alue. Ja noin yleismaailmallisesti ei persaukisille tarkoitettu.
Jos kaupassa kilo perunoita maksaa 100€, se ei ole tarkoitettu varakkaille, vaan typeryksille.
Voithan sinä helposti noita kahta asiaa verrata. Johtuu tosin siitä, että olet tyffeli ja logiikkasi on myös sitä luokkaa :/
Ainakin laskutaidottomille, kuten ehkä teikäläiselle.
Yksiö espoo 150kEur no sehän on n. 5000Eur/m2
Westend on etelä-espoota ja lienee siellä ihan normihinta?
Paitsi että siellä saattaa olla perseaukisia monta talollista kaupungin asunnoissa.
Kyllä se hintataso siitä alas tulee ja reippaasti. Saatte nähdä vielä. Kaikki ottaa aikansa eikä ne hinnat kuukaudessa sinne nousseetkaan.
Soukka on mielestäni Etelä-Espoota, ja hintana siis 105th.
http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/8639462
Eestinlaakso (jota Nöykkiönä myydään) valmistumassa oleva 123th....
http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/8631631
Kuka Espoon mamualuiella haluaa, Isä Espooostakin joutui poikajuttujensa takia häkkiin ja talo myytiin, olisi pysynyt täysaikaisissa miehissä, kuten Loordi.
Loordi voisi ostaa monta sijoitusasuntoa Espoosta, mutta Loordi ei osta, Loordilla on pienemmällä paikkakunnalla velaton Ok-talo ja kaksi sijoitusasuntoa ja tuotto on hyvä, niin hyvä, että toisen sijoituksen Keijo maksaa makkarallaan.
Espoon Tyffelit huutelee rommia,Loordi ei usko, että se toteutuu, aina löytyy höynäytettettäviä, voihan olla että putoava puukko osuu Espooseenkin ja ostaneille jää mustapekka käteen, mutta Loordia se ei hetkauta, kun Loordin talon hinta nousee Kautokeinona ja Äetsänä ja Ähtävänkoskena.
Mun mielestä pitäisi tuplata, sitten tuplata ja vielä tuplata ne pk-seudun hinnat. sitten alettais olla lähellä niiden oikeita hintoja mitkä oli maks 300.000 markkaa = 50.000 euroa 1980 luvun rivarikolmiosta tapiolassa ennen euroa joskus v1999 paikkeilla. ja vantaaltakin sai purkutontteja 50.000 markalla = 8000 euroa. muutama kertaistunut ne hinnat. no kai se on sitä kun se vuokraaminen vetää niitä hintoja ja kaikenlaiset laskutaidottomat ... asuu vuokralla. oikeasti hyvä että on olemassa joku globaali kaupunki mesta missä välittäjille nimenomaan maksetaan siitä että keksivät uuden todellisuuden ja kikkailevat ihan kybällä.
Vuokraaminen tosiaan nostaa hintoja. Asunnon omistaminen on järkevä vaihtoehto rahojen pankissa makuuttamimselle koska saat hyvän voiton.
Ja asumistuet, ne nostattavat vielä vuokriakin kovasti.
"lähellä niiden oikeita hintoja mitkä oli maks 300.000 markkaa = 50.000 euroa 1980 luvun rivarikolmiosta tapiolassa ennen euroa joskus v1999 paikkeilla."
Mutta laskea et osaa, kerroinhan ei ole 6 enää.