Kauanko tämä helvetti jatkuu?

Mulla menee niin että mies heittytyi ihan kylmäksi, ei reagoi mihinkään kun nähdään pakostikkin pari kertaa viikossa. Haluaisin itse jutella kuin hyväpäivän tutulle tai kaverille mutta mies on ihan jäätä.
Minun ongelma on se että itsellä on tuskainen olo ja huutava ikävä. Olo on ollut jo ajoittain parempi mutta nyt tämä pisti minut ihan lähtötilanteeseen kun huomaan että mies ei tosiaan välitä yhtään. Miksi se tuntuukin niin pahalta. Ajatukset pyörii taas kehää ja haluaisin itse mennä ehdottamaan paluuta, olen niin tuskissani. Ei pitäisi mennä, tiedän sen.

Sitä jatkuu niin kauan kun suostut olemaan uhri. Narsistin ainoa tehtävä on saada sinut tuntemaan olosi huonoksi. Vähättelemällä, haukkumalla ja monta kertaa jättämällä.

Yksi tapa hallita on nuo nimettömät soitot. Hän ikäänkuin hallitsee salaisella numerolla sinua. Hänellä on siksi salainen numero, koska hän ei koskaan halua sinun kanssa normaalia elämää. Hänestä ei tule sinun miestä, eikä mitään pysyvää. Hänen ainoa tehtävänsä on hallita sinua seksi, viinan tai lääkkeiden avulla. Saattaa sinut mielenterveyspotilaaksi. Jotta hän voi sitten kertoa säälitarinaa uusille uhreille, kuinka sinusta tuli hullu ja jouduit osastolle.

Hän pitää sinua tyhmänä ja manipuloitavissa olevana.

Älä ikinä enää sorru häneen. Hänellä ei ole mitään annattevaa sinulla ja hän koittaa vaan tuhota sinut.

https://www.youtube.com/watch?v=YvtBFpW0U0M

Tuntuu kuin olisi oikea aika mennä sinne osastolle juuri nyt koska taas ahdistaa ihan vitusti.

Olen sanonut että olen luovuttanut, tavallaan.

En jaksa enään mitään ja minusta on tullut hirviö. Olen muuttunut toiseksi ihmiseksi jota täytyisi rankaista oikein kunnolla jotta oppisi ja pääsisi ylös tästä vitun suosta.

Ihmiset baarissa istuvat pöytääni eivätkä enään tunnista kuka olen.

Ihminen ei ollut mieheni, vain ''ystäväni''

Tiedän miltä tuntuu herätä kuudelta aamusti ja heti tuntea irtautuneeksi itsensä, kun ei ole mitään uskoa elämään ja ahdistaa.

Ei auta vaikka kävelisit yksin ''lenkillä'' kaikki maat ja mannut. Ei auta jos nukut muutaman yön ihmisen vieressä johon rakastuit ensisilmäyksellä, vaikka vain nukumme toistemme vieressä ja en usko hänellä olevan tunteita enkä välitä koska en usko voivani enään sitoutua koskaan koska luotto ihmisiin on täysin mennyt. Hän on vain ''säätö'' mutta se on okei, koska ainakin joku haluaa olla kanssani.




Kun tuo biisi soi, tekisi mieli ryömiä lattialla kunnes kuolisi tuskiinsa.


Kaikki tämä mitä tapahtui, pitäisikö sen muuttaa elämäni jos ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin syödä jotakin ihmeen lääkkeitä kunnes pää menee sekaisin?

En koskaan söisi, mutten usko kestäväni kaiken tämän irtautuneisuudentunteen sekä vihan keskellä. Tunnen itseni paholaiseksi, tekisi mieli huutaa.

Pelkän että olen niin paha etten saa koskaan rakkautta, vaan jään kylmyyteen loppuelämäkseni.

Ja te ette tiedä paljonko helpottaa kirjoittaa mitä oikeasti tuntee ja se kun joku vastaa sinulle ja kun jotakin ihmistä kiinnostaa oikeasti täällä internetin perukoilla saada toisen ihmisen olo paremmaksi. Se merkitsee paljon.

Kiitos kaikille vastanneille.

Samoin myös auttoi kuunnella tuo kyseinen biisi kuitenkin tarpeeksi monta kertaa läpi, vaikka se tuntuikin kuin putoaisi.

Se on paha tunne, kun oikeasti tuntee että on niin paha ihminen että kukaan ei voisi koskaan tulla vastaan. Tähän mennessä varmasti yksi rankimmista tunteista joita olen läpikäynyt, olen vierastanut ihmisiä jonkunaikaa. Nyt ymmärrän että olen ollut avun tarpeessa koska en olisi ollut samalla aaltopituudella kenenkään kanssa kun olen tuntenut itseni aidosti vääräksi ja heikommaksi.

Nyt pystyn puhumaan ihmisten kanssa edes jotenkin, katsoin tänään itseäni ja ymmärsin etten ole niin ruma kuin olen tuntenut.

Kuitenkin olisi kiva saada jotakin asiaa teiltä tämän suhteen irti, koska tämä on ollut yksi synkkä metsässä rämpimisen kokemus jonka olen peittänyt kaikilta elämäni ihmisiltä.

Sane!
Et ole varmaan ainoa joka tuntee tai on kokennut samoja tuntemuksia......joten et sinä ole mitenkään minun mielestä sen pahempi ihminen kuin muutkaan.Ja jokaisella on oma aika toipua ikävistä asioista......koita etsiä positiiviä asioita....mitä jos asiat olisivat vielä pahemmin......
Ja sinulla on tunteet.....edes viha,mutta narsistilla ei ole edes oikeita tunteita.....
Kyllä se jos helpottaa......tai laantuu.....

Apulanta - Pihtiote
Jostain syystä tuo kappale sopii mun mieleen tällä hetkellä vaikka en yleensä tuontyylisestä musiikista perusta

Luin tuota aloittajan viestiä ja heti tuli voimakkaana läpi sellainen näkökulma, josta en ole täältä vielä lukenut ja se on DRAAMA. Kirjoitus oli kirjoitettu niin dramaattisesti. Se oli kuin suoraan elokuvasta, jossa rakkaudesta riutuva sankaritar kokee rinnassaan helvetin tuskat, kuten Juulia Roomeonsa menetettyään ja päättää riistää hengen itseltään tai ainakin sulkeutua luostariin. Herätys. Tämä on tärkeä pointti.
Se, mikä narskussani minuun vetosi ja minua koukutti oli nimenomaan tuo jatkuva draama, jonka itse kehitin oikein melodraamaksi. Se draama oli se huume, joka pyöritti koko arkea. Äitini oli samanlainen. Koko perhe pyöri hänen jatkuvan draamansa ympärillä, kusi sukassa. Ikinä ei ollut tylsää, vaikka aina oilkin helvettiä. Ainoa, joka nautti oli narsisti, mutta oi, miten koukuttavaa draamanarkkaamista. Kuinka ihania huippuja ja pohjia jatkuvalla syötöllä, Elämä oli suurempaa kuin elokuvat. Itsemurhauhkailuja, magiaa ja murhanhimoa, krokotiilinkyyneleitä, jne jne...ilman loppua. Ihan saatanallista elämää ja siitäpä oivat parisuhdemallit. Trilleriä livenä.
Kun itse päätin lopettaa draamailuni ja tehdä valintani sen mukaan, elämä alkoi saada vihdoin jonkinlaiset järjelliset puitteet. Päätin itse vihdoin kasvaa teinidraamastani ja alkaa toimia ja reagoida kypsemmin. Seinälläni on magneetti, jossa lukee EI DRAAMAA KIITOS, ja se on ollut yksi tärkeimmistä päätöksistäni. Suhteessa narsistin kanssa tajusin lopettaa vuoden kuluttua, kun en mennyt mukaan hänen showhunsa, enkä reagoinut itse dramaattisesti.
Suosittelen vakavasti tätä draamatsekkausta sinullekin. Elokuvat ovat elokuvia ja draama kuuluu niihin. Sitä ei tarvitse enää livenä yrittää apinoida. Itse pystyy kuitenkin aikatavalla muuttamaan omaa tapaansa reagoida ja pystyy myöskin vaikuttamaan siihen, mihin uraan ajatuksensa ohjaa. Tuskaa ja hajottavaa melodraamaa voi narsistin kanssa leikkiä ja peilata, mutta draama on aina hajottavaa ja satuttavaa. Se ei ole koskaan eheyttävää ja parantavaa. Sitä paitsi se on äärimmäisen lapsellista ja väsyttävää. Kun on nähnyt yhden draaman, on takuulla nähnyt ne kaikki.
Reality check ja antidraamaa sinulle.

Draamasta kun on puhe niin olen ollut aina herkkä ja intuitiivinen ihminen, deeppi.

En esitä mitään, joka paikka missä olen ollut, olen tuntenut tunteita joita on kestänyt pitkäaikaisesti ja jotka ovat ravistaneet minua.

Kyllä tiedän olevani herkempi muutenkin aisteiltani sekä ympärillä tapahtuvasta tiedostamattomasta maailmasta, olen yliherkkä aisteiltani.

Kumpa saisin kaikki ihmiset pois ympäriltäni ketkä tuntevat kyseisen ihmisen.

http://www.youtube.com/watch?v=Xhtdm-yvS9Q

En jaksa enään. En tiedä mistä se johtuu, kun kaikki elämäntavatkin ovat kunnossa.

Kaikki paha olosi johtuu narsistista ja siitä, että hän pääsi rikkomaan sinut. Hän rikkoo sinut uudelleen ja uudelleen. Niin kauan, että saa sinut täysin rikki. Hän ei lopeta koskaan, ennen kuin olet mullan alla. Senkin jälkeen elät hänen tarinoissaan baarissa yhtenä hulluna naisena, joka tappoi itsensä. Jos tietäisit uhrilistan, antaisit samalla mitalla takaisin.

Hän ei ole ansainnut sinua. Hän ei ole tehnyt mitään hyvää eteesi. Pelkästään hajoittanut. Se hänen tarkoitus onkin.

Olet oikeasti arvokas ihminen. Yhtälailla, mitä me kaikki täällä. Sinulla on oikeus hyvään elämään. On olemassa sellaisia mielenterveydellisiä sairauksia, jotka ovat oikeasti pahoja. Skitsofrenia, masennus tai muut tälläiset eivät ole mitään verrattuna narsismiin. Narsismin ainoa tavoite on tuhota sinut. Älä anna sen tapahtua.

Tilanne on taas jälleen sama: Herään 6.30 aamulla, katson hieman alle tunnin kestävän sarjan ja olen niin väsynyt että tekisi mieli mennä nukkumaan uudelleen.

En eilen tehnyt mitään fyysisesti raskasta, paitsi pienen treenin vedin jossa nostin 12 kg kahvakuulan 30x suorille käsille seisten, tein 50 vatsaa, tanssein hetkenaikaa.. Koska ei inspiroinut. Tuo määrä liikuntaa ei laita syyksi olla väsynyt.

Kun mietin koko sitä viestiä, sisälläni pelon sekä hämmennyksen mittarit nousevat pari milliä, tosin tiedän olevani turvassa jos en tapaa häntä. Kuitenkin minua ravistaa vieläkin, tiedä sitten onko se merkki siitä että kolmas silmäni varoittaa minua kusipäästä.

Tuntuu jotenkin silti niin luonnolliselta mennä takaisin (Vaikka se sotii omia oikeuksia ja omia ajatelmia vastaan. Vaikka hän on onnistunut kusettamaan minut takaisin.) , mutta kun tietää että se on varmasti ohi, ei sitä tapahdu enään koskaan. Edessä olisi vielä selittäminen hänelle miksi en tule takaisin.

Aion pakonomaisessa tilanteessa kertoa hänelle, että en mene takaisin ihmisen seuraan ketä ei minua hyväksy. Tekisi mieli sanoa vielä siihen, että etsi joku toinen ketä jaksaa kuunnella sinun mielipiteitäsi hänestä.

Sanon sen lievemmin, kun mitä ikinä pystyisin sanomaan, sillä emmehän halua draamaa hänen silmiensä alla.

Tai sitten katkaisen välit niin ettei tarvitse enään koskaan selitellä yhtään mitään, se on oikeuteni. Paitsi että hetkinen... Nehän ovat katki, mutta hän ''kuvittelee että ne ovat yhdestä pienestä asiasta katki'', onko tämä illusionääristä vai voiko olla että hän kuvittelee näin oikeasti? ..

Kaikista huonoin vaihe on se, että hän tuhosi kaikki ihmissuhteeni, tai oikeastaan sai minut itse tuhoamaan ne koska aloin pelätä ihmisiä.. Muutuin rajatilatapaukseksi.... En ole käynyt diagnosoimassa, mutta posstraumaattinen stressi sopisi kuvaukseeni lapsuudestani lähtien.

Rankka elämä.


Kun jätätin hänet elämästäni ensimmäistä kertaa kolmen vuoden aikana, neljäksi kuukaudeksi, aloin treenaamaan täysillä ja liikkumaan, tulin erittäin vahvaksi. Voisin tehdä saman, jos voimani riittäisivät. Olen kai idioottimaisesti odottanut päivää jolloin jaksaisin taas..

Hei Sane

Stressaantunut ja herkkä minäkin olen ollut lapsesta asti. Kotona kaksi narsistia pitivät jatkuvasti varpaillaan arvaamattomuudellaan ja ikuisella draamallaan. Lapset olivat sivuseikka tai jonkinlaista rekvisiittaa. He olivat pääosassa.
Oma roolini perheessä oli syntipukin rooli. Muut pitivät kulissinsa kasassa ja minua voitiin aina syyllistää ja sulkea ulkopuolelle, koska minä olin herkin, temperamenttinen ja avoin. En alistunut, vaan yritin selvittää asiat puhumalla. Se ei käynyt. Negatiivisten tunteiden käsitteleminen tai niiden ilmaiseminen oli kielletty muilta, kuin vanhemmiltani.

Vanhempana isäni sanoi, ettei edes tahtonut tietää totuutta. Silloin ymmärsin, että se olisi ravistellut kulisseja ja muuttanut perheen voimasuhteet. Heille riitti, että olin syntipukki. Olinhan erilainen ja minulla oli toiset arvot ja tavoitteet. Toisenlainen elämä. Minä en koskaan alistunut.

Aikuisina sisarukseni omaksuivat minuun samanlaisen roolin. He jatkoivat vanhempieni esimerkkiä. Hekin sulkivat minut ulkopuolelle, nöyryyttivät ja käyttivät minua syntipukkina. Tällä hetkellä olen katkaissut heihin välini kokonaan.

Saman tyyppisiä suhteita onkin sitten ollut elämässäni. Varmaankin se tuttuuden tunne on saanut minut tekemään sellaisia valintoja parisuhteissani. Tuttu stressi ja adrenaliinihumala arvaamattomien tai vaarallisten miesten kanssa.
Se, että olen suhteessa sivuosassa, että minut yritetään nujertaa ja mitätöidä, haukkua ja kyseenalaistaa, tehdä pieneksi tai kadottaa, se on niin tuttua ja kotoisaa.

Tuntuu, etten ole koskaan edes tavannut erilaisia miehiä. On vaikea uskoa, että heitä on edes olemassa.

Viimeisin suhteeni oli täynnä juuri samanlaista kohtelua. Yritin taas keskustella ja selvittää asioita, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä.
Olin päätellyt, että syyn epäonnistuneisiin parisuhteisiini on pakko olla minussa, ja ajatellut, etten osaa sitoutua, vaan alitajuisesti työnnän toisen pois ja annan periksi liian helposti. Yritin siis työstää suhteen ongelmia. Yleensä löysin syytä myös itsestäni ja se tekikin näkemisen vaikeaksi. Ajattelin, että riitaan tarvitaan kaksi. Omatkin parisuhdemallini kun ovat mitä ovat ja kaiken joudun itse opettelemaan.

Tarvittiin todella kärjistynyt tilanne, osoittamaan minulle, että syy ei ollut enää minussa. Kun se sitten tapahtui, osasin lähteä.
Kesti kuukausia, kun käsittelin kaikkea mielessäni, enkä tajunnut ollenkaan, mitä oli tapahtunut ja miksi. Suhde ja ero pyöri päässäni jatkuvana kelana. Menin sen kanssa nukkumaan ja heräsin sen kanssa. Sitä jatkui vuoden. Kun vihdoin tajusin, että olin seurustellut narsistin kanssa, kaikki alkoi vihdoinkin loksahdella pakoilleen ja filmiuusinta alkoi harventua päässäni.

Aloin miettimään vanhempiani ja sisaruksia ja kaikki se käsittämätön epäloogisuus ja jatkuvat, traumatisoivat tilanteet alkoivat vihdoin selittyä.
Aloin eheytyä.

Narsisteille on aivan turha selittää mitään. He eivät ymmärrä sinun näkökulmaasi tai tunteitasi.
Jos selität, tee se itsesi takia, ehkä jonkinlaisena yhteenvetona.

Minä kirjoitin mailin ex:älleni, jossa kerroin hänelle, että narsismista ei valitettavasti voi useinkaan parantua, edes terapialla. Olin vuoden aikana lukenut paljon narsismista ja oivaltanut vihdoinkin, etten minä tai kukaan voi pelastaa tai auttaa narsisteja. Se oli ratkaisevan tärkeä oppi.
Exäni vastausta en ole lukenut, koska se olisi vain jotain loukkaavaa ja satuttavaa.
Olen niin täynnä hänen loukkauksiaan ja hyväksikäyttöään, etten pysty ottamaan vastaan enää yhtään mitään. En pysty edes näkemään häntä. Katkaisin kaikki yhteydet.

Nyt, kun tästä on jo jonkin aikaa, ymmärrän, että ainoa asia, jota suhteesta kaipaan on hyvä seksi. Ainoa tunne, joka minulla on häntä kohtaan on pelko.
Pelko ja rakkaus eivät kuulu yhteen, vaikka vanhempani sellaisen mallin kotoa antoivatkin.

Hyvin oivallettu. Rakkaus ja pelko eivät todellakaan kuulu yhteen. Mutta sitä rakkautta on vaikea kieltää. Se loppuu vasta, kun ottaa turpiin narsistilta riittävän monta kertaa. Sitä on vaikea käsittää, että miksi ihminen ketä rakastaa, haluaa vahingoittaa. Varoituskellot kyllä soivat pienistä viirupupilleista, että eihän se narsistin katse ole normaali. Mutta minkäs teet. Oppia ikä kaikki.

Kuinka ihminen pystyy lähettämään kirjeen narsistille, tai puhumattakaan olemaan lukematta häneltä tullutta kirjettä? Arvostettavaa. Itse en pystyisi moiseen. Muutoinkin elämäsi kuulosti ruhjeiselta, itsellänikin on kokemuksia jotka olisi voinut olla kokematta, mm. perheväkivalta, sukuväkivalta, koulukiusaamiset samaan aikaan, ammattikoulun narsisti jonka kanssa tekemisissä 3v ja hänen miehensä oli myös sairas, he molemmat väärinkäyttivät minua kun liikuin heidän kanssaan.

Tästä biisistä tulee uutta verta suoniin joka virtaa raikkaampana kuin koskaan: https://www.youtube.com/watch?v=rsBHo8LVM3I

Kuuntelin kyseistä artistia ja biisiä jo silloin kun olin ihmissuhteessa tämän ihmisen kanssa.

Loppupeleissä teeskentelin itsekin.

Nyt sitten tarvitsisi päästä eroon hänen sisaruksistaan, äidistään ja sukulaisistaan jotka ovat facebookissa kaikki kavereissani. Olin facesta poissakin aika kauan mutta sitten tein comebackin koska sosiaalinen elämäni olisi kussut käsiin.

Hei Sane

Tiedäthän, että Its not over till its over.

Kyllä säkin vielä tähän vaiheeseen pääset, että mieluummin söisit kilon kusiaisia, kuin ottaisit taas turpaasi edes kirjeen muodossa.

Kiusaamiset on tuttuja mullekin.
Oletko lukenut Janna Satrin kirjan "Sisäinen lepatus", joka on tietokirja herkille ihmisille / herkistä ihmisistä?

Mä ajattelen sillä tavoin buddhalaisesti, että tuskalliset kokemukset kasvattaa omaa empatiaa ja ymmärrystä.
Tuntuu vaan välillä tosiaan siltä, että sitä ymmärrystä kyllä on jo tarpeeksi.
Olisi kiva kokea se toinenkin puoli. Taivasosuus tässä elämässä.

Jotta valo ja hyvät asiat pääsevät huoneeseen, täytyy hankkiutua ensin eroon vanhasta roskasta ja tuskasta.
Eli heivaa nyt hitossa, kylmän rauhallisesti, ne koko narskun seurakunta ja suku hittoon sieltä facesta. klik klik vaan, ja maailma pelastuu. Huomaat, että maailmapa ei siihen kaadukaan, eikä meteoriitti putoa päähäsi :)

Kuinka voit tavata sen ihanan ihmisen, joka arvostaa, kunnioittaa ja rakastaa sinua, jos et ensin päästä irti siitä kamalasta tyypistä - kokonaan.
Toipumisesi voi alkaa vasta, kun päätös on tehty ja välit katkaistu lopullisesti.

Et saa koskaan hyvitystä siltä ihmiseltä.
Laske tappiosi ja irrottaudu!

Kohta huomaat olleesi sekaisin, kun tuhlasit aikaasi moiseen luuseriin.

Sun on itse alettava rakentamaan itsekunnioitustasi ja vedettävä rajasi.
Kukaan muu ei tee sitä puolestasi.

On arvioitava asiat sen mukaan, mikä on tervettä ja sulle hyväksi. Loput voi sulkea ulos elämästäsi.
Uusi sivu ja loppuelämä.
Itse sen päätät, mihin sen kulutat ja miten.

Itsekunnioitus siis on se avain.

https://www.youtube.com/watch?v=O5B1qP8PjNU

Olkoot siellä kavereissa. En pysty poistamaan heitä, sillä heitä on monia kymmeniä ja saisin vain täyttä p.askaa niskaani jälleen. Parempi, että unohdan kaiken ja olen vastaanottamatta tuota kaikkea negativiaa mitä voisin kuulla kun deletoin heidät kaikki.

Olen purkanut pahaa oloani alkoholiin ja tuli flipattua niin pahasti tuossa viime perjantaina, että ei kyllä ole asiaa enään omasta puolestani paikalliseen baariin. Kieltoa minulla ei sinne ole, ihmettelen kyllä.

En käsitä, miten olen voinut flipata itseni tähän pisteeseen kun ennen arvostin maailmaa ja itseäni ympärilläni. Pahinta on, että saan syyttää itseäni siitä kuinka kaikki muut ihmiset minut ja asiani näkevät kun olen sekoillut julkisesti.

Hienointa on se, ettei minulla ole oikein ketään ketä voisi olla rinnallani jolle kertoisin mitä oikeasti tunnen ja kuka uskoisi minuun. Siis edes perheenjäsentä, kenelle voisin uskoutua. En uskalla loppupeleissä.

Olen nyt ollut kotona koko päivän ja aloittanut uusiksi elämäntapoja, tuntuu jo nyt paremmalle kun on syönyt erittäin terveellisesti ja juonut vettä ja kuunnellut musiikkia jota rakastan. Olen pitänyt sitä naurettavana, että jo yksikin päivä parempaan suuntaan voisi parantaa oloni, olen ollut väärässä.

Riippumatta kaikesta, en voi koskaan unohtaa miten tämä narsistinen ihminen loukkasi minua ja kuinka hän pystyi sanomaan/katsomaan minua niin kun kuvittelen hänen olleen se ketä välitti ja hän oli se kenelle uskouduin. Ja se, kuinka hänen siskon miehensä vittuili minulle aina kun olin heidän mökillään. Ei hän varmasti vienyt minua heidän mökilleen koko sukunsa eteen muista syistä kuin siitä että hän halusi nöyryyttää ja loukata minua koko suvun turvin.

Perheessämmekään eivät asiat mene hyvin. Olen jopa ollut koulusta pois ja en aio valmistua ammattiin koska hän on siellä samalla luokalla. En ole ilmoittanut kouluun mitään. Eräässä työpaikassakin kuvitellaan että minä valmistun ammattiin, väärässä ovat. Vanhempani näkevät tilanteeni täytenä epäonnistumisena eivätkä kykene ymmärtämään tilannettani.

Hei Sane!

Älä anna periksi. Jos annat, narsku on saanut sinusta voiton! Nyt käyt koulusi loppuun, lopetat juomisen, syöt tervellisesti, ulkoilet, pidät hauskaa niillä asioilla, jotka tuntuvat siltä.

Itse erottuani vedin kans semmoiset kännit, kylläkin kotona, mutta olin niin hukassa, että soitin sisareni apuun. Toista semmoista en ole tehnyt. Kaikki mitä kerrot, on ihan normaalia toimintaa. Niin "valitettavasti" tekee ihminen, joka on kokenut kriisin elämässään.

Sisareni sanoi hyvin, että tämän alemmaksi et enään pääse, nyt on kohti vain ylöspäin. Ja hän oli oikeassa :)

Me narskun kynistä pääseet pääsemme vain ja ainoastaan ylöspäin !

Itsellänikin oli noita juttuja mukana, oksentelu jne. Luojan kiitos, ettei enään astu kuvioihin.

Olin ryyppäämässä kokoajan ja blackouttailin illan päätteeksi ja aamulla herättyäni (jos olin ryypännyt narsistin kanssa), hän tuli ja sylkäisi päin naamaa mitä minä olin sekoillut tai tehnyt kännissä ja koetti loukata minua sillä. Hän varmasti yliampui asioita, olen tajunnut sen vasta nyt.

Jokatapauksessa, hänen lisäkseen tiedän kaksi ihmistä jotka ovat poikkeavasti narsistisia.

Tajusin, että tätini on aina arvostellut minua: Siis ihan lapsuudesta lähtien keksi kaikkia tarinoita kylässä meillä ollessaan äidillemme ja isällemme että minä tein jotakin todella pahaa ulkona, siispä sain kokea väkivaltaa isältäni ja huutoa molemmilta turhanpäiten. Ja kun tosiaan meidän perheessä ei ollut mitään pientä nks. motkottamista vaan traumatisoivaa sadistista huutoa. Hän sai siitä varmaankin nautinnon, että minut piestiin, nyt kun mietin asiaa vanhemmalla iällä. Hänen äitinsä kuoli, kun hän oli 14-vuotias, ehkä se laukaisi narsismin. Ja hautajaisissa ollessamme, kun hän oli 14, itse olin 11, hän syyllisti minua mummuni kuolemasta. Hän on myös itse ollut väkivaltainen kun olemme olleet kylässä joskus mummulassa tai hänen ja hänen siskonsa yhteisessä kämpässä. En voi uskoa, miten äitini ja isäni eivät huomanneet koko touhua. Kaikki nämä ajatusmaailmat tulivat päähäni, kun eräänä päivänä alle kk sitten tämä ihana tätini tuli ja haukkui minut pystyyn meidän parkkipaikalla muiden läsnäolijoiden silmissä. Hän raivostui koska ei kyennyt lyttäämään minua enään ja olin täysin välinpitämätön ja käytin hänen sanojaan vastaan ja käänsin ne häneen takaisin. En olisi uskonut, että joku voikin kuvitella olevansa niin arvokas että kuvittelee voivansa sanoa mitä tahansa toiselle ihmiselle, kun on koko elämänsä muutenkin tehnyt kaikkea paskaa varmistaakseen laadukkaan elämäni. Tämä tapaus lähti heti facebookista kavereista pois. Naurettava henkilö, nyt on aika hänen ymmärtää että minä teen omat päätökseni.


Toinen tapaus onkin sitten siskoni kautta tutuksi tullut henkilö. Hän on ottanut velaksi omaisuutta todella paljon (Luottotiedot menivät joten otti oikein tuplana sitten kerralla.), vaatteita, materiaa, tavaraa ylipäätään. Laittaa toiset maksamaan hänen ruokansa ja viinansa tai varastaa ihmisten drinkit baarista. Ajelee autolla joka ei ole voimassa missään mittakaavassa. On väkivaltainen otteiltaan. Nauttii toisten ihmisten satuttamisesta ja saa suurta nautintoa ärsyttämisestä äärirajoille asti, jos tapaus ketä ärsytetään, itkee, on hän vielä enemmän tyytyväinen ''saavutukseensa'', panee ihmisiä ja satuttaa heitä kun sanoo törkeitä asioita päin naamaa: ''Olit elämäni paskin virhe, toivon ettei tätä olisi koskaan tapahtunut.'' Eräältä muijalta hän pelasi vain seksiä ja perjaatteessa kusetti käytöksellään tätä että olisi mahdollisuus jos hän sitoutuisi. Eli antoi ymmärtää mutta todellisuudessa ruumiillisen narsistin tärkein asia on eläimellinen nautinto.


PS. Miksi helkkarissa nuo kysymykset eivät näy jotka laitoin teille..

No, kuitenkin jos kukaan tätä jaksaa lukea, laitan ne uudelleen:

1. Kuinka te pääsitte yli kaikesta?

2. Teittekö vain päätöksen että nyt unohdetaan koko ihminen ja jatketaan elämää vai tarvitsitteko siihen ammatti-auttajaa?

3. Kuinka kauan teidän mielessä ja ajatuksissa liikkui kyseinen ihminen ja kuinka saitte sen pois sieltä? Mihin asioihin keskityitte?

1. Kuinka te pääsitte yli kaikesta?

Itse pääsin kun muutin kauaksi hänestä, etten vain törmää häneen. Minua tukivat sisareni ja ystäväni, olivat aivan korvaamattomia. Jopa ex mieheni oli henkisenä tukena.

2. Teittekö vain päätöksen että nyt unohdetaan koko ihminen ja jatketaan elämää vai tarvitsitteko siihen ammatti-auttajaa?

Päätin, että minun on oltava jälleen se sama ihminen, joka oikeasti olen. Kävin terveyskeskuslääkärin luona (varmistettiin, etten ole saanut sukupuolitauteja narskulta) ja samalla puhuttiin ammattiauttajan tarpeellisuudesta. Pääsin ylitse ilman ammattiapua. Neuvon kuitenkin sitä ottamaan vastaan, jos siltä tuntuu, sillä narkusta eronneet tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen, mitä on saatavilla.

3. Kuinka kauan teidän mielessä ja ajatuksissa liikkui kyseinen ihminen ja kuinka saitte sen pois sieltä? Mihin asioihin keskityitte?

Olen eronnut muutama kuukausi sitten ja edelleen narsku on mielessäni, lähes päivittäin. Alussa hän pyöritti mieltäni miten sattuu, juuri olemalla minuun yhteydessä, luvaten maan ja taivaan väliltä kaikki.

Raskasta on se, että tiedän, ettei ole mitään mahdollisuutta palata hänen luokseen, koska tiedän mitä elämä hänen kanssaan on. On oman itsensä kannalta parempi löytää ns. normaali ihminen rinnalle, jonka kanssa uskaltaa tehdä niitä asioita, mitkä narskun kanssa olivat helvettiä.

Nykyään pystyn laittamaan hänelle viestiä ja kysymään miten hän voi, sillä hänellä on uusi nainen kierroksessa, niin hän ei ole nyt kiinnostunut minusta. Pystyn olemaan ns. ystävä. Kun ajattelen häntä, tulee surullinen olotila, sillä olisin halunnut, että meidän elämämme olisi ollut ns. tavallinen parisuhde, eikä se helvetti mikä se oli.

Päätin jatkaa elämääni ja etsiä itselleni uuden miehen. Olen nainen, jolla on naisen tarve saada hellyyttä, seksiä, läheisyyttä, jne. Löysinkin sellaisen :) Tapailemme toisiamme, mutta enempää en voi hänelle antaa itsestäni, ennen kuin olen aivat sinut itseni kanssa. Olen myös paljon ulkoillut; kävellyt ja sienestänyt. Tavannut sisartani, hän ei kysele vointiani, koska hän näkee sen minusta ulospäin, vaan hänelle olen voinut kertoa niistä tunteista, mitä on tullut mieleeni. Nykyään en kovin paljon enään hänelle puhu :)

Minulle tulee välillä olotila, jossa ajatukset ovat muualla ja itkettää, mutta annan niiden tulla, sillä uskon niiden kuuluvan tähän prosessiin. Nyt otan vain rauhallisesti elämäni kanssa :)

Olen edelleen sitä mieltä vahvasti, että sinun on löydettävä voima ja uskallettava katkaista nuo ihmiset pois elämästäsi, saadaksesi tilaa hyville asioille ja alkaaksesi loppuelämäsi puhdistetulta pöydältä.

Olet ottanut jo hyviä askeleita hyvä sinä!! Olen myös samaa mieltä siitä, että älä nyt hitossa lopeta kouluasi ja anna narskun pilata tulevaisuuttasi!

Katkeruus ja viha on läpi käytävä, mutta kyllä nekin loppuvat jonain päivänä. Varmasti, kun pahin alku on ohi, huomaat elämäsi ihmisissä myös niitä hyviä tyyppejä, jotka ovat oikeita ystäviä ja joiden kanssa voit jakaa, nyt kun silmäsi ovat auenneet. Tämä on yksi tärkeä ja tarpeellinen vaihe ja oppi elämässäsi ja tämän selvitettyäsi (kuten me muutkin olemme), loppuelämäsi tulee olemaan paljon parempi, mutta sinun on luovuttava negatiivisista ihmisistä, vaikka sieltä aluksi tulisi mitä tahansa kakkaa niskaan. Sekin kestää vain hetken ja ajattele vapautta, valoa ja iloa, joka pääsee elämääsi kun nuo tyypit ovat pois elämästäsi.

Minulla vuoden suhteesta narsistiin toipuminen ja prosessi vei vuoden. Keskityin uusiin harrastuksiin ja kaikenlaiseen puuhailuun ja kivaan, terveelliseen tekemiseen, samalla, kun se traumakela pyöri päässäni.

Juttelin ystävilleni. Aloin pitää parempaa huolta itsestäni. Keskustelin kaikista uusista oivalluksistani, kirjoitin päiväkirjaa... jne. Tuntui kyllä, etten ikinä pääse vihasta, pelosta ja katkeruudesta ja vitutti kaipaus paskapäätä kohtaan ja romahtanut itsetunto ja kaikki epäily ja itsesyytökset ja kysymykset, joita kokemus herätti.

Olin ihan hukassa, mutta askel askeleelta työstin kaikki tunteeni, katkaisin välini täydellisesti ja nyt olen ulkona siitä helvetistä ja uudessa, onnellisessa suhteessa, jossa minua arvostetaan ja jossa on hyvä ja turvallinen olla.

En olisi kyllä ikinä uskonut sitä mahdolliseksi, mutta tein kokoajan töitä itseni kanssa ja loin parempaa elämää itselleni, mekaanisesti, vaikka sydän ei ollutkaan mukana ja ajatukset olivat muualla.
Se kuitenkin kannatti, koska se vuosi ei mennyt siten hukkaan, oman elämäni kannalta, vaikka narsku veikin kaikki motivaation ja voimavarat henkisesti.

Eli: On hyvä ja tärkeää, että olet rehellinen itseäsi kohtaan ja muitakin, niin pääset nopeimmin selville vesille.
Itsetuhoisuus ja sekoilu kuuluvat prosessin alkuun. Hyvä, että olet huomannut ne ja toivottavasti jättänyt ne taaksesi. Nehän eivät tee elämästäsi parempaa, vaan huonompaa. Älä polta hyviä siltoja takanasi.
Olet jo edennyt ja ottanut monta askelta hyvään suuntaan.

Minua auttoi se, että tiesin prosessin kasvattavan ymmärrystäni ja itsetuntemustani ja pääseväni sen myötä eteenpäin omassa elämässäni ja tunne-elämän ongelmissani.
Arvioin omaa käyttäytymistäni siten, että mietin, kuinka terve ja tasapainoinen ihminen reagoisi ja valitsin ne toimintatavat ja tavat reagoida, vaikka toiset prosessit olivatkin päässäni käynnissä.
Opettelin olemaan lempeä ja ymmärtäväinen itseäni kohtaan.
Jossain vaiheessa aloin myös nähdä kuvioita ja totuuksia lähipiirissäni ja lapsuudessani, kuten sinäkin olet nähnyt ja sehän on tärkeää ymmärrystä, vaikkei kivaa olekaan, mutta auttaa tulevaisuudessa tunnistamaan negatiivisia ihmisiä ja tekemään parempia valintoja.

Valoa

Tuo on kyllä totta, että tuo oli merkittävä oppi elämään mitä kävi. Kuitenkin riipii vieläkin ajatus että tämä parasiitti olisi opettanut minulle jotakin, hänhän teki minusta rampautuneen ihmisen joka joka yö sängyssään kirjoitti tunteitaan paperille, joskus itsemurhakirjeitä. Tein niitä monia, kävelin useamman kerrankin läheiseen joenrantaan ja otin kirjeen mukaani, kävelin lähemmäs vedenreunaa ja revein kirjeet tuuleen, annoin niiden huuhtoutua kauas pois näkyvistä. Se auttoi, koska itse halusin huuhtoutua pois, koin että kaikki ne mitä kirjoitin, olivat jo tapahtuneet ja että sainpa ainakin ne huolella kirjoitetut tunteet pois vaikken koskaan olisi osannut niitä puhuakkaan, turhaan olisinkaan.

Aloin ymmärtää, että elämässäni ei ole mitään millä pidän väliä, no, niinhän tämä ihminen halusi: Ensiksi valheellisesti tulla lähelle ja sitten... Kusta kaikki asiat saadakseen minut tuntemaan että minulla ei ole mitään jäljellä ja katsoakseen vierestä kun tapatan itseni.

Toivoisin joinakin päivinä tuntevani jotakin, tai jonkun joka minulta lähti pois. Minun maailmankuvani syystä elää.

Ärsyttää eräs asia tällä hetkellä. Tai olen siitä vihainen vieläkin: Tämä ihminen sai minut sanomaan moniin asioihin: ''Olen jo nähnyt kaiken. Olen kasvanut siitä yli. Minua ei kiinnosta katsella uudelleen asioita jotka olen kerran jo havainnut turhiksi ja joihin olen pettynyt.''

Itkettää kun ajattelen samalla tavalla katsoessani itseäni peiliin.

Sitten kaikki ne tunteet, minne oikeasti kävelenkään, kysyn itseltäni aina autonomisesti: ''Mitä vittua täällä edes teen?'' Ja siihen perään: ''Missä minun kuuluisi muka edes olla?''


http://www.youtube.com/watch?v=0O4_TJs8j9g
''I've been buried alive and I don't wanna be here anymore.'''

Sun täytyy väkisin ja päättäväisesti lopettaa itsessäsi ja pääsi sisällä tuollaiset itseaiheutetut dramaattiset ja negatiiviset mantrat ja väkisin ohjata ajatukset muualle, kerta toisensa jälkeen, kunnes saat lopulta sen levyn vaikenemaan.
Omaan näkökulmaansa voi aina vaikuttaa.
Mullakin kyllä oli jääneet jotenkin teiniangstit päälle, mutta sitten päätin alkaa kasvaa, kypsyä, eheytyä ja aikuistua :)
Nuo pään sisäiset draamat eivät tee sinua koskaan onnelliseksi. Ne ohjaavat sinua vaan uusien dramaattisten, epäkypsien, tasapainottomien ja hajottavien ihmisten luo. Se on juuri sitä itseaiheutettua itsetuhoisuutta.

Ymmärrän mitä tarkoitat ja olen samaa mieltä kanssasi. Olen myöskin lukenut, että narsistisen ihmissuhteen jälkeen nks. uhri tuhoaa itse itsensä lopulta. Niin myös tässä tapauksessa olen itse ollut osittain oma tuhoajani koska ajatukset pääni sisällä eivät ole kadonneet, mielialat eivät ole kadonneet tai kohtaan ne silmästä silmään ajatuksissani aina silloin tällöin, yleensä juuri yksin ollessani olen uppoutunut niihin ja sieltä on vaikea päästä maanpinnalle.

Se on juuri niin, että tikittävä miina on omassa mielessä ja sinä olet omassa kehossa, sitä ei niin vain poisteta. Olen koettanut juosta itseäni pakoon, mutta olenkin tuhonnut entistä enemmän.

Tänään tunsin oloni elinvoimaisemmaksi kuin vähään aikaan. Puhuin jopa perheelleni, että meidän pitäisi mennä joskus kaikkien yhdessä ulos syömään koska olen myöskin kokenut että elämästäni puuttuu läheisien ihmisten tuen voimantunto. Isäni tuli tänään samaan aikaan kauppaan kanssani koska sanoin etten osta leipää, hän asuu siis samassa osoitteessa. :D Sitten hän maksoi ostokset ja kun kysyin että mitä hän täällä tekee niin hän vain vastasi: '' Sanoit ettet osta leipää, tulin siis ostamaan sitä ja maksamaan nämä '' Kuinka tuosta tulikaan niin hyvä mieli, vaikka olin jo kassalla ja hän tulee maksamaan kaiken. Tunsin jotakin jota en ollut tuntenut hetkeen: Lähimmäisen turva.

Hyvä, että alat jo pikkuisen näkemään kaikkia niitä positiivisiakin asioita ympärilläsi ja tekemään lisää hyviä valintoja.
Ikävä traumankäsittely yksin ollessasi jatkuu vielä pitkän aikaa, mutta älä hätäänny, älä anna periksi, äläkä menetä toivoasi.
Kyllä se joku kaunis päivä loppuu, vaikket nyt uskoisi. Ole vaan sitkeä ja puske eteenpäin, päättäväisesti, hitaasti kohti valoa.
Ole lempeä itsellesi.

Eli , että hän on NARSISTI ja pysyy samanlaisena aina tai pahenee...Et ole itse tehnyt mitään väärin tai aiheuttanut joutumistasi tuohon oravanpyörään...

Tiedän kokemuksesta, että tuo syö todella paljon energiaa ja pääkoppaa, mutta kyllä siitä selviää.. Voisi olla hyvä vaihtaa numeroo, jos hän kuuluu sitkeeseen kalustoon...On todolla kuluttavaa jos puh. alkaa piipata tai soida kymmeniä kertoja päivässä hänen...

Tsemppiä!

Numeron vaihdossa ei ongelmia, sillä minulla ei ole puhelintakaan tällä hetkellä koska olen hukannut sen alkoholin vuoksi.

Nyt kun tästä soittelisi paikkoihin ja lainaisi puhelinta joltakin niin eiköhän täältä vielä jonnekin päädytä.

Voisi soittaa kesäduuni/tuurausduunarin hommiin ja keskustella lisää niistä jos saisi vaikka mahdollisuuden tehdä niitä.

Samoin pitäisi soittaa niin moneen paikkaan, ei kyllä kiinnosta ollenkaan ja ahdistaa aivan helvetisti, mutta pitäisi varmaan mennä tilittämään psykologille.

Moikka

Teeppä ihan lista, johon kirjoitat kaikki ne asiat, jotka on hoidettava ja sitten vaan hoidat ne yksi kerrallaan ja viivaat yli. Niin saat vähän selkeyttä tilanteeseen ja konkreettisesti alat selvittää tuota vyyhtiä.
Takaisin elämän hallintaan konkreettisen tekemisen kautta.

Kyllä se siitä.

Itse tässä kolmen kuukauden irtioton aikana, tiedän miten vaikeata on saada asioitaan hoidettua. Hyvä idea on tehdä todellakin lista hoidettavista asioista. Toinen mikä auttaa kun on ihminen/ihmisiä, jotka tönivät liikkelle :)

miettii myös eräs keski-ikäinen mies...erosin naisystävästäni, nyt noi kk sitten. Ja ensimmäiset pariviikkoa meni ihan mukavasti, luin netistä narsismista ja vertasin lukemaani kokemaani. Mitä enemmän olin lukenut, sitä pahempi ja ahdistuneempi olo mulle tuli, kun tajusin mitä olin hänelle merkinnyt...kuten kodinkone, johon nyt vaan sattui kyllästymään. Tänään kävin työterveyslääkärin juttusilla, kun uniongelmiakin alkoi tulla. Pahintahan on se kun alussa luulet löytäneesi unelmien ihmisen ja pikkuhiljaa alkaa vaatimukset kasvaa ja arvostelu ja tekemisien mitätöinti tulee mukaan..sitten täysi välinpitämättömyys. Mulla kävi lääkärin kertoman mukaan hyvä tuuri..hän arveli että nainen vaistosi että olen saanut hänen synkän mielenlaadun tietooni ja näin pakeni suhteesta. Ei sillä, jos sama nainen olisi ollut varustettu lievemmillä oireilla ollen vain vaikea ihminen..olisin varmaan kestänyt, mutta miltei psykopaatti. Eromme tapahtui näin: karkasin ja hän ensin soitteli perään, sitten katkaisi kaiken yhteyden. lääkäri vielä varoitteli että jos hän jää ns.tyhjänpäälle eikä uutta uhria ole saatavilla, silloin saattaa puhelin soida tms. Johon lääkäri neuvoi olemaan vastaamatta. Nyt syön rauhoittavia että pystyn nukkumaan...

Hei Sane!
Ota yhteys koulusi opinto-ohjaajaan ja terveydenhoitajaan sekä sossuus. Aloita näillä. Koska sinulla ei ole läheistä joka tukisi sinua, kerro se terveydenhoitajalle, jotta hän ohjaisi sinua psykologin juttusille.

Hei samaa!
Tiedän miltä sinusta nyt tuntuu. Olen saman käynyt itse läpi muutama kuukausi sitten. Itse myös karkasin suhteesta, sillä muuten olisin tappanut itseni. Olo on aivan p...ka, kun todellakin tajuaa millaisia narskut todella ovat. Mikäli narskusi ei ole löytänyt uutta uhria, hän varmasti tulee olemaan sinuun yhteydessä ja lupaa sinulle vaikka mitä, jotta palaisit. ÄLÄ USKO MIHINKÄÄN! Aika helpottaa, vaikka nyt sitä onkin vaikea uskoa. Sinä selviät tästä siirtymävaiheesta.