Nainen kirjoitti ex-miehestään törkeyksiä Facebookissa – tällainen tuomio tuli
Julkaistu: 22.9.2014 22:05
Espoon käräjäoikeus on tuominnut 39-vuotiaan naisen kahdesta törkeästä kunnianloukkauksesta sekä yhdestä kunnianloukkauksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Oikeuden mielestä nainen loukkasi törkeällä tavalla ex-miehensä kunniaa Facebook-kirjoituksillaan.
Nainen syyllistyi rikoksiin vuosina 2011 ja 2013. Nainen väitti omalla Facebook-seinällään, että hänen ex-miehensä olisi tehnyt kaksikon yhteiselle pikkupojalle seksuaalisia tekoja.
Väite ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Asiasta oli tehty poliisille kolme rikosilmoitusta, mutta joka kerta poliisi totesi, ettei mies ollut syyllistynyt rikokseen. Helsingin hovioikeuskin katsoi lapsen huoltoa koskevassa päätöksessään viime vuonna, ettei viitteitä naisen väitteistä ollut. Nainen kirjoitti ex-miehestään myös muita valheellisia tietoja. Nainen väitti miestä esimerkiksi patologiseksi valehtelijaksi, minkä väitteen todenperäisyyttä ei ole kuitenkaan osoitettu.
Oikeuden mukaan naisen valheelliset kirjoitukset ovat aiheuttaneet hänen ex-miehelleen suurta kärsimystä. Viestit olivat suuren lukijakunnan nähtävissä.
Nainen joutuu maksamaan ex-miehelleen henkisestä kärsimyksestä yhteensä 14 000 euroa sekä tämän 9 920 euron oikeudenkäyntikulut. Nainen joutuu maksamaan myös lapselleen henkisestä kärsimyksestä 3 000 euroa.
Naisella ei ollut aiempaa rikosrekisteriä. Espoon käräjäoikeus antoi asiassa ratkaisun maanantaina.
Niko Ranta

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuten poliisi on todennut, ei olisi. Se, että tekee poliisille perättömän ilmiannon, tai perättömän rikosilmoituksen ei sinänsä ole rikoksena vielä väärä ilmianto, ellei poliisi ryhdy sen perusteella hyväuskoisena toimimaan.
Laki edellyttää, että ilmiannon kohde joutuu vaaraan, että hänet sen vuoksi pidätetään, vangitaan, tuomitaan, jne...
Jos poliisi vain lukaisee ilmoituksen, niin ei lukeminen, tai kirjaaminen tee siitä vielä rikosta. Kun poliisi kertoo, ettei vaaraa ollut, niin silloin ei ollut myöskään ns. väärää ilmiantoa.
Mielenkiintoista.entäpä kun ilmenee jälkikäteen todisteet,että jossakin kyseisenkaltaisessa tilanteessa,on aiheetta viranomaiset,poliisi ja syyttäjä toimineet valheelisen tarinan perusteella sitten,että kohde on menettänyt vapautensa ja sagtioinin seurauksena taloudeliset menetykset..yms.
siis puhuttu täyttä potaskaa..ja näinhän yleensäkin käy jos ja kun ei osata haluta suorittaa rikostutkintaa jossa asia olsi selvinnyt jo heti alkuunsa...
mites silloin olisi meneteltävä?tuskinpa viranomaisilla intoa riittää oikaista tekonsa seuraukset...
edelliseen poliisi ei ilmeisesti ota kantaa tai kukaan muukaan ompa merkillistä? etenkin kun lakiin on kirjattu väärä ilmianto, juuri kuten esitetyt tunus merkistöt asian ilmaisee.henkilöhän joutu pakkokeinojen kohteeksi hyvä uskoisen poliisin toimesta.kas kun rikos tutkinassa tulsi selvittää puolesta ja vastaan,vaan silloinhan polisi ei toiminut kuten esitutkinta laki velvoittaa eikä kohdellut epäiltyä syyttömänä vaan otti kantaa syyllisyys kysymykseen jo ennakolta ja näin laimi löi perustuslain velvoittmaa oiekusturvaan josta jo esitutkintalakikin määrää.ei siis ihme ettei juttu etene.ja jää kohteen vahigoksi..ihmeelsitä on että syyttäjäkään ei asiaan puutu tosin sehän on maan tapa..
Joopa, joo. Että tällaista, kun ei ole rikostutkinnasta mitään tietoa. Pakkokeinon kohteeksi nainen joutui, eli kutsuttiin kuulusteluun kunnianloukkausten vuoksi, ei väärän ilmiannon.
Niistä hänet myös tuomittiin niin käräjä-, kuin hovioikeudessakin.
Jos poliisi ei tiennyt, että myös väärä ilmianto tapahtui, niin kas kun sitä ei tiennyt syyttäjäkään, mutta täällähän on aina Suomen paras tieto rikoksista, kuin niiden tutkinnastakin.
Ilmeisetikin herra?11.11.on niin täynä itseriittoisuuttaan ryhtyessään arvostelu lijalle,että on pakko oikaista.ja kehoitta lukaisemaan.Niinpä Niin.nimimerkin teksti jossa esitetään pohdinta avauksen lisäksi johonkin toiseen tapaukseen jossa on selkeesti tuotu esille asia.
mutta eihän luetun ymmärtäminen aina kuuluu ylimielisen asenteen omaavan henkilön luonteen repertuaariin...
eli kysymys oli.mitä pitäsi tai voisi tehdä kun ilmenee joutuneensa perustetta pakkokeinojen kohteeksi kuten nikki.Niinmpä Niin kertoo..
*****eli kysymys oli.mitä pitäsi tai voisi tehdä kun ilmenee joutuneensa perustetta pakkokeinojen kohteeksi kuten nikki.*****
Sinäpä sen kerroit, luetun ymmärtäminen ei näköjään kuulu vahvimpiin ominaisuuksiisi.
Eli mitä pitäisi tehdä? Sen ketjun aloittaja kertoi, - tehdä rikosilmoitus. Niitä on esimerkkitapauksessa tehty jopa kolme kappaletta.
Jos rikosilmoitukset ja kantelut eivät johda mihinkään, niin rollin mukaan jokainen saa silloin omalla rahallaan käräjöidä niin paljon, kuin rahaa riittää, jos oikeus vaan ottaa asian tutkittavaksi. Johonkin se raja on vedettävä, ennen viimeisen sanan sanoi Suomessa KKO ja nykyään EU:n myötä EIT, mutta Suomen viranomaisten päätös ei kuitenkaan muutu.
Niin kurja ja köyhä maa Suomi on, ettei veronmaksajien piikki ole Suomessa auki ihan mihin tahansa.