Metsään helppo eksyä

Meinasin eksyä

Marjastuksessa on aina vaara, että eksyy metsään.
Tutussa metsässä kyllä osaa liikkua eksymättä, mutta suurin vaara eksymiseen on vieras metsä ja varsinkin sellainen laaja, tiheä ja korkea taimikko.
Vaikka taimikkoon johtaisi selvä polku, joka menomatkalla näyttää selvältä, mutta jos polulta poikkeaa pois ja pyörii jonkun aikaa, niin eipäs enää löydäkään sitä polkua ja ei enää tiedä mihin suuntaa lähteä.
Itse eksyn tosi helposti ja eilen meinasin eksyä tuollaiseen taimikkoon.
Vaikka menomatkalla reitti takaisin näytti päivän selvältä, niin eipäs enää näyttänytkään, kun jonkin aikaa kävelin taimikossa poissa polulta.
Vaikka katsoinkin selvältä näyttäneet maamerkit, kuten lähtöpaikan lähellä sijainneen ison puun ja hakkuu aukko taimikon vierellä, niin en sitä polkua enää löytänyt ja ei sitä hakkuu aukkoakaan vastaan heti tullut ja kaikki puut alkoivat näyttämään juuri samanlaisilta, kuin mitä lähtöpaikan lähellä oli.
Sen muistin, että tullessa oli aurinko selkäpuolella.

Vaikka ajattelin pikaisesti piipahtaa taimikossa, niin yllättävän helposti siellä eksyy ja menettää suuntavaiston, varsinkin, kun huomaa olevansa eksyksissä, kun taimikko on saman näköistä joka puolella.
Onneksi löysin aukon ja sietä näkyi metsäautotie, mutta olin kävellyt melkein 200 metriä aivan toiseen suuntaan, mistä olin tullut.
Sitä ei voi sanoin kuvata, mikä helpotus oli, kun metsäutotie tuli viimein näkyviin.
Monesti helpottaa löytää takaisin, jos tie on vilkkaasti liikennöity ja kuulee autojen äänet, mutta tuolla metsäautotiellä on niin hiljaista, että siellä hyvä, jos siellä kulkee joku auto kerran tai pari kertaa päivässä.

Varmin keino eksymistä vastaan olisi kiinnittää tarpeeksi vahva lanka lähtöpaikan puuhun ja vetää perässään lankakerää, jolloin varmana osaa takaisin, kun kelaa langan takaisin kerällä palatessaan takaisin.
Tietenkin lanka voi katketa tai jos on oikein huonoa tuuria, niin joku katkaisee langan.
Navigaattori on myös, mutta ei siihenkään voi 100% luottaa, koska voihan siitäkin virta katketa ja akku loppua kesken kaiken.

6

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timppi

      Navigaattori on oiva apu.....Tallennan auton paikan naviin ja sammutan navin niin akku kyllä sitten rittää pois osaamiseen ei sitä niin kauas poimiessa autolta eksy

    • selvä sijainti

      Kyllähän navigaattorin avulla osaa pois, jos siinä on auton paikka talletettuna näytölle ja navigaattori näyttää oman sijainnin ja auton sijainnin, niin sillä on helppo suunnistaa autolle, kun näkee navigaattorista mihin päin omasta sijainnista kertova "piste" liikkuu.

      Navigaattori on pätevä laite metsässä liikkujille ihan eksymisen varalta.

      • älkää luottako liika

        Navigaattori on hyvä apuri, mutta pääsuunta mistä tultiin on syytä olla kompassilla otettuna ja alueen tiet, joet, kanavat yms. valmiiksi kartasta katsottuna.
        Et välttämättä tarvitse karttaa metsään koska yleensä marjastaessa ei mennä yli 1km syvemmälle metsään niin et myöskään kulje sivusuunnassa kovinkaan paljon.

        Kompassi siksi koska navilla ei aina saa yhteyttä satelliitteihin. Näin kävi hillasuolla, kun aloin tarkistamaan etäisyyttä autolle niin ehdin kävellä auton luo(2km) ennenkuin navi alkoi näyttämään missä mennään.


    • Kompassiparas

      Luotan vain kunnon vanhanajan kompassiin ja suunnistuskarttaan, monissa "vaihtelevat maastot" metsissä riittää maamittauslaitoksen ns. maatilakartta. Karttoja saa ostaa kirjakaupoista, - En ole eksynyt em. kompassi/kartta-menetelmin.

      • älkää

        Just näin ja kompassikin on hyvä välillä tarkistaa vertaamalla esim. aurinkoon ym. muihin luonnon merkkeihin ettei pyöritä magneettisella alueella ympyrää.


      • Kompassin käyttö
        älkää kirjoitti:

        Just näin ja kompassikin on hyvä välillä tarkistaa vertaamalla esim. aurinkoon ym. muihin luonnon merkkeihin ettei pyöritä magneettisella alueella ympyrää.

        Moni ei huomioitse, että jos kompassin lähellä on jokin metalliesine, niin näyttää väärin eli pitää tietää miten kompassia käytetään, siihen liittyy muutama asia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      248
      2831
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1584
    3. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1164
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1141
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1012
    7. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      64
      974
    8. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      868
    10. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      861
    Aihe