Mies hädässä

Hei!

Laitoin aluksi vahingosa väärään osastoon tämän. Tämä taitaa olla oikea alue tälle?

Olen 25-vuotias mies Helsingistä ja kaipaisin vinkkejä viisammilta.

Tilanne on se, että jäin keväällä ensimmäistä kertaa elämässäni työttömäksi. Olen tehnyt aina töitä, jo nuorena lukion ohella. Lukion jälkeen en vielä ole opiskellut mitään, mutta aikeissa on.

Jouduin irtisanoutumaan keväällä työpaikasta, jossa olin 4v 6kk töissä. Koska kevään yhteishaut kouluihin olivat jo loppuneet, en voinut enää hakea opiskelemaan mihinkään sellaiseen oppilaitokseen minne haluaisin. Työkkäristä tuli 5kk karenssia, kun minulla ei ole ammattia enkä hakenut vähintään kolmeen oppilaitokeen opiskelemaan ja 3kk siitä kun itse irtisanouduin töistä. Enkä tietenkään muuten olisi irtisanoutunut, mutta minulla ei käytännössä ollut vaihtoehtoja. Eli 8kk karenssia yhteensä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin asioimaan työkkärissä, ja niin tuli tilanne eteen että täytyy asioida myös sosiaalitoimistossa toimeentulotuen merkeissä. En ole oikeutettu toimeentulotukeenkaan.

Töitä haen kokoajan aktiivisesti ja olen työtäpelkäämätön luonne ja minulle kävisi työ kuin työ, mutta en saa kutsuja edes työhaastatteluihin millään. Hakemuksia laitan lähes joka päivä. Perusluonteenikin on kuitenkin hyvin aktiivinen, joten mielellään töitä tekisin.

Ongelma on nyt se, että pitäisi ensi kuun vuokra ja laskut maksaa, mutta en saa toimeentulotukea enkä työttömyyskorvausta. Tänne asti pystyin nitkuttelemaan lopputilin turvin, mitään tukia en tämän neljän kuukauden aikana ole saanut. Mutta nyt on tili tyhjä.

Noh, ensi kuun laskut ja vuokran saan juuri ja juuri maksettua kun nyt kiireellä myyn ainoat tavarani millä on vähänkään rahallista arvoa. Minua alkaa itkettää kun ajattelen tätä, mutta vaihtoehtoja ei ole. Rakkaita harrastuksiani ovat lukeminen, lenkkeily, valokuvaus ja kitaransoitto. Niiden avulla tämän vaikean ajan olen jotenkin pysynyt tolkuissani tämän neljän kuukauden työttömyyden. Tähänpä taisi kuitenkin harrastamiset loppua, minun on nimittäin myytävä kameratarvikkeeni, kaikki kirjani ja minulle hyvin rakas kitara, että saan vuokran ja laskut maksettua. Lenkkitossuja ei tarvitse myydä, luojan kiitos niillä ei ole rahallista arvoa. Kirjojakin onneksi saa kirjastosta, mikä ei kuitenkaan estä sitä että sydäntä riipaisee ja itkettää, kun joudun rakkaat kirjani myymään. Niiden parissa olen kokenut kaikenlaisia isoja tunteita ilosta ja oppimisen ilosta vihaan ja kaikkea siltä väliltä, joten niillä on erityinen merkitys minulle jokaisella. Tähän loppuu myös valokuvaus ja kitaran soitto. En osaa sanoin kuvailla miten pahalta tämä minusta tuntuu.

En tiedä miten selviän tästä. Materialla ei varsinaisesti minulle ole merkitystä, mutta kyllä tämä todella koville ottaa kun harrastuksista joudun luopumaan, ne ovat kuitenkin olleet keino pysyä positiivisena.

Velalla taas en halua vuokraa ja laskuja maksaa, koska tiedän että siitä ei mitään hyvää seuraisi, lähtisi vain hyvin ikävä kierre käyntiin. Mielummin vaikka kyyneleet poskipäillä kannan kirjat divariin ja kameratarvikkeet ja kitaran saan kenties nettihuutokaupassa myytyä naurettavaan alehintaan jollekin.

Kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu kun tulee seuraava vuokranmaksupäivä? Mistä hankin rahaa, kun velalla en halua elää? Velkakaan ei minulle siis varsinaisesti mikään peikko ole tilanteessa, jossa tiedän voivani maksaa takaisin, mutta nyt en voisi velkaa tehdä kun takaisinmaksukyvystä ei ole tietoakaan.
En oikein osaa nyt kun vain hakea töitä hirmuisella tarmolla ja itkeä vain harrastusteni perään ja kenties keksiä joitain muita tapoja toteuttaa itseä kuin edellämainitut harrastukset.

Neuvokaa joku nuorta miestä pahassa pulassa? Taivasko katoksi kuukauden päästä? Mitä voin tehdä? Mitä te itse tilanteessani tekisitte? Kuukausikuluni ovat hieman alle 1000 euroa.
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei, sun tapauksessa sossun on pakko auttaa. Mistähän johtuu ette saa toimeentulotukea? Sun tapauksessa olisi pakko saada. Oletko käynyt anomassa? asumisen turvaamikseksi antavat varmasti tuon vuokran. Se ei ole perus toimeentulotukea vaan harkinnanvaraista.

Tilaa aika sossun työntekijälle ja jos et saa oikeutta asiaasi, pyydä isompi viskaali paikalle. Jos ei muuta tee kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Suomessa ei kenenkään tarvitse nähdä nälkää, tai ainakin niin luulis.

Äänestä

Suomi24 foorumilla ei ole mitään muita kuin vääriä palstoja ja niin taitaa olla tilanne myös työmarkkinoilla. Oikea paikka löytyy sossusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10812216 kirjoitti:

Hei!

Laitoin aluksi vahingosa väärään osastoon tämän. Tämä taitaa olla oikea alue tälle?

Olen 25-vuotias mies Helsingistä ja kaipaisin vinkkejä viisammilta.

Tilanne on se, että jäin keväällä ensimmäistä kertaa elämässäni työttömäksi. Olen tehnyt aina töitä, jo nuorena lukion ohella. Lukion jälkeen en vielä ole opiskellut mitään, mutta aikeissa on.

Jouduin irtisanoutumaan keväällä työpaikasta, jossa olin 4v 6kk töissä. Koska kevään yhteishaut kouluihin olivat jo loppuneet, en voinut enää hakea opiskelemaan mihinkään sellaiseen oppilaitokseen minne haluaisin. Työkkäristä tuli 5kk karenssia, kun minulla ei ole ammattia enkä hakenut vähintään kolmeen oppilaitokeen opiskelemaan ja 3kk siitä kun itse irtisanouduin töistä. Enkä tietenkään muuten olisi irtisanoutunut, mutta minulla ei käytännössä ollut vaihtoehtoja. Eli 8kk karenssia yhteensä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin asioimaan työkkärissä, ja niin tuli tilanne eteen että täytyy asioida myös sosiaalitoimistossa toimeentulotuen merkeissä. En ole oikeutettu toimeentulotukeenkaan.

Töitä haen kokoajan aktiivisesti ja olen työtäpelkäämätön luonne ja minulle kävisi työ kuin työ, mutta en saa kutsuja edes työhaastatteluihin millään. Hakemuksia laitan lähes joka päivä. Perusluonteenikin on kuitenkin hyvin aktiivinen, joten mielellään töitä tekisin.

Ongelma on nyt se, että pitäisi ensi kuun vuokra ja laskut maksaa, mutta en saa toimeentulotukea enkä työttömyyskorvausta. Tänne asti pystyin nitkuttelemaan lopputilin turvin, mitään tukia en tämän neljän kuukauden aikana ole saanut. Mutta nyt on tili tyhjä.

Noh, ensi kuun laskut ja vuokran saan juuri ja juuri maksettua kun nyt kiireellä myyn ainoat tavarani millä on vähänkään rahallista arvoa. Minua alkaa itkettää kun ajattelen tätä, mutta vaihtoehtoja ei ole. Rakkaita harrastuksiani ovat lukeminen, lenkkeily, valokuvaus ja kitaransoitto. Niiden avulla tämän vaikean ajan olen jotenkin pysynyt tolkuissani tämän neljän kuukauden työttömyyden. Tähänpä taisi kuitenkin harrastamiset loppua, minun on nimittäin myytävä kameratarvikkeeni, kaikki kirjani ja minulle hyvin rakas kitara, että saan vuokran ja laskut maksettua. Lenkkitossuja ei tarvitse myydä, luojan kiitos niillä ei ole rahallista arvoa. Kirjojakin onneksi saa kirjastosta, mikä ei kuitenkaan estä sitä että sydäntä riipaisee ja itkettää, kun joudun rakkaat kirjani myymään. Niiden parissa olen kokenut kaikenlaisia isoja tunteita ilosta ja oppimisen ilosta vihaan ja kaikkea siltä väliltä, joten niillä on erityinen merkitys minulle jokaisella. Tähän loppuu myös valokuvaus ja kitaran soitto. En osaa sanoin kuvailla miten pahalta tämä minusta tuntuu.

En tiedä miten selviän tästä. Materialla ei varsinaisesti minulle ole merkitystä, mutta kyllä tämä todella koville ottaa kun harrastuksista joudun luopumaan, ne ovat kuitenkin olleet keino pysyä positiivisena.

Velalla taas en halua vuokraa ja laskuja maksaa, koska tiedän että siitä ei mitään hyvää seuraisi, lähtisi vain hyvin ikävä kierre käyntiin. Mielummin vaikka kyyneleet poskipäillä kannan kirjat divariin ja kameratarvikkeet ja kitaran saan kenties nettihuutokaupassa myytyä naurettavaan alehintaan jollekin.

Kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu kun tulee seuraava vuokranmaksupäivä? Mistä hankin rahaa, kun velalla en halua elää? Velkakaan ei minulle siis varsinaisesti mikään peikko ole tilanteessa, jossa tiedän voivani maksaa takaisin, mutta nyt en voisi velkaa tehdä kun takaisinmaksukyvystä ei ole tietoakaan.
En oikein osaa nyt kun vain hakea töitä hirmuisella tarmolla ja itkeä vain harrastusteni perään ja kenties keksiä joitain muita tapoja toteuttaa itseä kuin edellämainitut harrastukset.

Neuvokaa joku nuorta miestä pahassa pulassa? Taivasko katoksi kuukauden päästä? Mitä voin tehdä? Mitä te itse tilanteessani tekisitte? Kuukausikuluni ovat hieman alle 1000 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu