Kuinka olette toipuneet suhteesta narsistin kanssa?
Kuinka olette pystyneet muodostamaan uuden suhteen uuteen ihmiseen?
Seurustelin narsistin kanssa ja toipuminen vei vuoden verran. Nyt olen tavannut uuden ihmisen, joka väittää tahtovansa parisuhteen kanssani.
On jotenkin hajottavaa kokea ihminen, joka on narsistin täydellinen vastakohta. Ainakin näin aluksi. Kontrasti on niin valtava, etten tiedä, kuinka pysyn kasassa.
Pari kuukautta sitten tapailimme pari viikkoa, mutta läheisriippuvuuteni sai hänet katkaisemaan yhteyden.
Siitä on muutama kuukausi ja hän palasi takaisin elämääni.
Itse ehdin sen parin kuukauden aikana ymmärtää itse ongelmani ja hänkin oli pahoillaan, että oli lähtenyt. Pystyin myös kertomaan hänelle oivalluksistani ja läheisriippuvuudestani. Hän lupasi asettaa minulle rajoja, jos olen liian takertuva.
Kummatkin olemme sitä mieltä, että meillä on paljon yhteistä. Pystymme puhumaan asioista ja nautimme kovasti toistemme seurasta. Meillä näyttäisi olevan samanlaiset arvot ja paljon muutakin yhteistä. Ensi tapaamisesta saakka välillämme on ollut voimakkaita positiivisia tunteita.
Kaikki tämä kuulostaa varmaankin tosi hyvältä, mutta minä olen aivan sekaisin ja hämmentynyt. En todellakaan usko, että hän pysyy elämässäni. Odotan vaan tekeväni jonkun virheen, jolloin hän taas kyllästyy ja katoaa.
Pelkään, ettei hän ole oikeasti tosissaan, vaikka väittääkin, että tahtoo seurustella ja ottaa tämän suhteen vakavasti.
Eihän hän edes tunne minua, eivätkä suhteeni koskaan kestä. Tällaistahan se on aina alussa, kun kaikki on vielä ruusunpunaista.
Pelkään, että hänkin käyttää minua hyväkseen ja jos häipyy heti, kun minulle ei ole enää käyttöä.
Pelkään, että hän kyllästyy tai minä pitkästyn häneen, jos emme keksi kokoajan jotain puuhattavaa tai puhumista.
Olen seksuaalisesti niin lukossa sen jälkeen, kun hän häipyi elämästäni, etten osaa ollenkaan rentoutua ja nauttia. Se on vaivaannuttavaa.
En viitsi kuormittaa häntä näillä narsimi-kokemuksillani. Täälläkin on sanottu monta kertaa, ettei niistä puhuminen uudelle ihmiselle ole mikään hyvä asia. Mutta kuinka hän sitten voisi ymmärtää minua?
En voi käsittää, kuinka olen näin solmussa. Luulin jo toipuneeni ex:ästäni. Nyt saan kaikenlaisia flashbackkejä ja tuntuu, kuin katselisin itseänikin ulkopuolelta.
Tuntuu siltä, kuin sisälläni olisi jonkinlainen tyhjä paikka.
Satsasin aivan kaiken suhteessani narsistiin. Tuntuu, että annoin itsestäni kaiken saamatta mitään takaisin. Tuntuu siltä, ettei minulla ole enää mitään annettavaa. Ettei mikään ole kuitenkaan sen arvoista, eikä mitään, mitä annoin ollut minkään arvoista.
Kaikki tuntuu myös vanhan kertaukselta, kaikki vaivan näkö toisen vuoksi tuntuu suorittamiselta. Innostus ja ilo on kuollut.
Miksi antaisin taas itseni tai itsestäni, koska minua kuitenkin kohta taas käytetään hyväksi tai jätetään.
On kamalaa kelailla näitä asioita yksinään ja sitten kuitenkin yrittää olla täysiä mukana toisen kanssa, joka väittää minun olevan se, mitä hän tahtoo.
Vakka hän vaikuttaa täysin erilaiselta ihmiseltä kuin exäni, mistä tiedän, onko se pelkkä rooli. Enhän ole koskaan aikaisemminkaan voinut luottaa arvostelukykyyni.
Kun kaksi kuukautta sitten tapailimme. Tunsin todella olevani taivaassa. Minusta tuntui aivan siltä, kuin olisin parantunut kaikesta tuskasta. Kummastakin meistä tuntui, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä.
Sitten hän kuitenkin häipyi, heti kun tuli ensimmäinen konflikti.
Tiedän, että keski-ikäisinä melkein kaikilla meistä on vanhojen suhteiden traumoja.
Toisaalta, eikö tuo pikarakastuminen ja minun pikaparantumiseni olekin vaan taas sitä läheisriippuvuuttani.
Tuntuu, että vaikka pidän tästä miehestä todella paljon, on sydämeni täysin lukossa. En uskalla tuntea rakkautta tai ihastusta, koska kohta hän kuitenkin taas lähtee pois elämästäni. En luota häneen pätkääkään, enkä usko, että onnistun koskaan luomaan pysyvää parisuhdetta.
Hän etenee aivan liian nopeasti.
Yhtään narsistista piirrettä en ole kyllä hänessä havainnut.
Mitä hittoa minä teen?
Miten tähän pitäisi suhtautua?
Onko hän nyt liian hyvää ollakseen totta, koska tuntuu niin täydelliseltä minulle?
Kuinka olette pystyneet muodostamaan uuden suhteen uuteen ihmiseen?
Seurustelin narsistin kanssa ja toipuminen vei vuoden verran. Nyt olen tavannut uuden ihmisen, joka väittää tahtovansa parisuhteen kanssani.
On jotenkin hajottavaa kokea ihminen, joka on narsistin täydellinen vastakohta. Ainakin näin aluksi. Kontrasti on niin valtava, etten tiedä, kuinka pysyn kasassa.
Pari kuukautta sitten tapailimme pari viikkoa, mutta läheisriippuvuuteni sai hänet katkaisemaan yhteyden.
Siitä on muutama kuukausi ja hän palasi takaisin elämääni.
Itse ehdin sen parin kuukauden aikana ymmärtää itse ongelmani ja hänkin oli pahoillaan, että oli lähtenyt. Pystyin myös kertomaan hänelle oivalluksistani ja läheisriippuvuudestani. Hän lupasi asettaa minulle rajoja, jos olen liian takertuva.
Kummatkin olemme sitä mieltä, että meillä on paljon yhteistä. Pystymme puhumaan asioista ja nautimme kovasti toistemme seurasta. Meillä näyttäisi olevan samanlaiset arvot ja paljon muutakin yhteistä. Ensi tapaamisesta saakka välillämme on ollut voimakkaita positiivisia tunteita.
Kaikki tämä kuulostaa varmaankin tosi hyvältä, mutta minä olen aivan sekaisin ja hämmentynyt. En todellakaan usko, että hän pysyy elämässäni. Odotan vaan tekeväni jonkun virheen, jolloin hän taas kyllästyy ja katoaa.
Pelkään, ettei hän ole oikeasti tosissaan, vaikka väittääkin, että tahtoo seurustella ja ottaa tämän suhteen vakavasti.
Eihän hän edes tunne minua, eivätkä suhteeni koskaan kestä. Tällaistahan se on aina alussa, kun kaikki on vielä ruusunpunaista.
Pelkään, että hänkin käyttää minua hyväkseen ja jos häipyy heti, kun minulle ei ole enää käyttöä.
Pelkään, että hän kyllästyy tai minä pitkästyn häneen, jos emme keksi kokoajan jotain puuhattavaa tai puhumista.
Olen seksuaalisesti niin lukossa sen jälkeen, kun hän häipyi elämästäni, etten osaa ollenkaan rentoutua ja nauttia. Se on vaivaannuttavaa.
En viitsi kuormittaa häntä näillä narsimi-kokemuksillani. Täälläkin on sanottu monta kertaa, ettei niistä puhuminen uudelle ihmiselle ole mikään hyvä asia. Mutta kuinka hän sitten voisi ymmärtää minua?
En voi käsittää, kuinka olen näin solmussa. Luulin jo toipuneeni ex:ästäni. Nyt saan kaikenlaisia flashbackkejä ja tuntuu, kuin katselisin itseänikin ulkopuolelta.
Tuntuu siltä, kuin sisälläni olisi jonkinlainen tyhjä paikka.
Satsasin aivan kaiken suhteessani narsistiin. Tuntuu, että annoin itsestäni kaiken saamatta mitään takaisin. Tuntuu siltä, ettei minulla ole enää mitään annettavaa. Ettei mikään ole kuitenkaan sen arvoista, eikä mitään, mitä annoin ollut minkään arvoista.
Kaikki tuntuu myös vanhan kertaukselta, kaikki vaivan näkö toisen vuoksi tuntuu suorittamiselta. Innostus ja ilo on kuollut.
Miksi antaisin taas itseni tai itsestäni, koska minua kuitenkin kohta taas käytetään hyväksi tai jätetään.
On kamalaa kelailla näitä asioita yksinään ja sitten kuitenkin yrittää olla täysiä mukana toisen kanssa, joka väittää minun olevan se, mitä hän tahtoo.
Vakka hän vaikuttaa täysin erilaiselta ihmiseltä kuin exäni, mistä tiedän, onko se pelkkä rooli. Enhän ole koskaan aikaisemminkaan voinut luottaa arvostelukykyyni.
Kun kaksi kuukautta sitten tapailimme. Tunsin todella olevani taivaassa. Minusta tuntui aivan siltä, kuin olisin parantunut kaikesta tuskasta. Kummastakin meistä tuntui, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä.
Sitten hän kuitenkin häipyi, heti kun tuli ensimmäinen konflikti.
Tiedän, että keski-ikäisinä melkein kaikilla meistä on vanhojen suhteiden traumoja.
Toisaalta, eikö tuo pikarakastuminen ja minun pikaparantumiseni olekin vaan taas sitä läheisriippuvuuttani.
Tuntuu, että vaikka pidän tästä miehestä todella paljon, on sydämeni täysin lukossa. En uskalla tuntea rakkautta tai ihastusta, koska kohta hän kuitenkin taas lähtee pois elämästäni. En luota häneen pätkääkään, enkä usko, että onnistun koskaan luomaan pysyvää parisuhdetta.
Hän etenee aivan liian nopeasti.
Yhtään narsistista piirrettä en ole kyllä hänessä havainnut.
Mitä hittoa minä teen?
Miten tähän pitäisi suhtautua?
Onko hän nyt liian hyvää ollakseen totta, koska tuntuu niin täydelliseltä minulle?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Muista että pelko on rakkauden vastakohta. Kun on rakkautta, ei ole pelkoa. Ei edes toisen menettämisestä. Voimia! Voi kun osaisit (ja itsekin joskus osaisin) olla ns normaali tuollaisessa tilanteessa.
Kiitos tuesta.
Yritetään.
Jospa se tästä, ajan kanssa?
Eipä tässä ole enää mitään menetettävää.
Päivä kerrallaan.
Uuteen pari suhteeseen ei ole helppo mennä narskun jälkeen. Itse kerroin uudelle kumppanille, että haluan suhteen, jossa ei ruveta haaveilemaan yhteen muutosta, koska siihen ei minusta ole.
Nauti yhteisestä olosta ja yritä unohtaa menneisyys (helppoa Se ei ole). Itselläni tulee myös ihme fiiliksiä natskustani, mutta häädän ne pois mielestäni. Jos jäät ajattelemaan narskua, pian huomaat olevasi yksin.
Olen kertonut tälle kumppanille joitakin juttuja mitä narsku on minulle tehnyt. Tämä siksi, ettei kannata näitä typeryyksiä minun kanssa yrittää.
Onnea sinulle, että olet löytänyt uuden ihmisen rinnallesi :)